Ensimmäinen.
>>General | January 24th, 2006 @ 16:30 | by Jarmo PuskalaUlkona sataa räntää. Kaupan puolella Antti tutustuu maksupäätteiden uuteen ja ihmeelliseen maailmaan. Samuli ei ole poistunut toimistosta viikkoon, sohvalla lojuva petivaatemytty kertoo kiireestä enemmän kuin tuhat sanaa. Timo palvelee maataan kirjastossa. Juuri nyt minä päivitän sivuja, kohta palaan mallintamaan huonetta - huimalla kahden päivän kokemuksella.
Kyseessä on siis tavallinen päivä Tuotantoyhtiö Energian toimistolla. Toimistokin on varsin tavallinen, kotoisat 65 neliötä Tampereen keskustassa. Tuotantoyhtiö Energia sen sijaan on jotain aivan muuta.
Paneudutaanpa ensin nimen etymologiaan: Energia oli suurin ja kaunein kantoraketeista. Se kykeni kuljettamaan kiertoradalle 100 tonnin hyötykuorman, enemmän kuin kuurakettina tunnettu Saturn V. Energian oli tarkoitus kuljettaa avaruuteen Neuvostoliiton avaruussukkula, Buran. 15. toukokuuta 1988 Buran ratsasti tulimyrskyllä taivaalle ensimmäisen kerran. Lento oli menestys, Energia toimi moitteettomasti ja Buran laskeutui automaattiohjauksella turvallisesti takaisin maan kamaralle. Suuri ja mahtava Neuvostoliitto oli kuitenkin enää vain suuri, ja hanke lopetettiin. Huhuttiinpa Energian valtavien kehityskustannusten olleen eräs syy Neuvostoliiton romahdukseen. Energia oli myös lentänyt viimeisen lentonsa. Ironista kyllä, Energian perintö elää amerikkalaisessa Atlas V - raketissa, jonka moottorit suunniteltiin alunperin Energian apuraketeiksi.
Kantoraketin lailla Tuotantoyhtiö Energia kurottaa tähtiin. Kirjaimellisesti. Kaiken alku ja juuri oli scifikomedia Star Wreck: In the Pirkinning. Elokuva, joka syntyi seitsemän vuoden aikana innostuksesta, jääräpäisyydestä ja luovasta hulluudesta. Elokuvan tuotantotiimi koostui muutamasta kaveruksesta. Lopputulos on tähän päivään mennessä ladattu nelisen miljoonaa kertaa. Ensi lauantaina se nähdään TV2:ssa.
Tuotantoyhtiö Energia syntyi Wreckistä ja sen synnyttivät Wreckin tekijät. Aikanaan Energian olisi tarkoitus synnyttää meidän seuraava elokuvamme. Tämä blogi tulee kertomaan sen tarinan, sekä monen monta muuta asiaa, jotka hämmästyttää ja kummastuttaa pientä kulkijaa.









January 25th, 2006 at 10:08 pm
Eka!!!! :D:D:D:D: xD !!!111
jeejee
January 25th, 2006 at 10:12 pm
uu, hyvä idea. PS. fotot ois kiva
January 25th, 2006 at 10:20 pm
Kuvia tulee. Kyllähän tässä pitää roolihahmot ja tapahtumapaikat… ei kun siis kirjoittajat ja toimisto esitellä
January 25th, 2006 at 10:27 pm
Mielenkiintoista, hyvinkin. Kyllä ne neuvostoliittolaiset sentään jotakin (saksalaisilla tiedemiehillä *köh*) osasivat. ;)
Tämän blogin kyllä löysin silkalla tuurilla… :j
January 26th, 2006 at 4:12 pm
Itse olisin kyllä ennemminkin puhunut Energia-nimen “historiasta”. Sanan varsinainen etymologia paljastaa, että se palautuu kreikankielen sanoihin en+ergon, suurinpiirtein “työskennellä”. Aika osuvaa silti! Aristoteles muuten käytti sanaa merkitsemään “ilmaisuvoimaa” - eli varsin monitasoisesti asiaankuuluva nimi meillä…
^_^;
February 10th, 2006 at 3:58 pm
Kuulin tasta tanaan lounaalla saksalaiselta kollegaltani taalla Sveitsissa ja han ei meinannut saada syotya innostukseltaan…Sanoinkin, etta han on ollut entisessa elamassaan suomalainen.
Muuten, vain Suomesta loytyy tallaista luovaa hulluutta varustettuna korkealla alykkyysosamaaralla.
Alykas laittaisi pilkut paikalleen…