Luonnonvarainen konttorirotta.
>>Energia, Star Wreck store | January 26th, 2006 @ 15:16 | by Jarmo Puskala
Ruudun tällä puolella piileskelevä porukka lienee joillekin jo tuttua. Viimeksi eilen Timo kävi esittelemässä naamaansa TV2:n Pop Klubissa, josta ilmestynee juttua myöhemmin. Kaikki me emme kuitenkaan viihdy valtakunnallisilla tv-kanavilla ja siksi lieneekin paikallaan esitellä blogin pääosanesittäjät.
Vasemmalla näette harvinaisen otoksen luonnonvaraisesta konttorirotasta. Kyseessä on Antti Hukkanen, joka hoitaa kaupan puolta, niin sen fyysistä kuin virtuaalistakin manifestaatiota. Vapaa-aikanaan Antti keittää kahvia, hoitelee paperitöitä ja ylipäätänsä pitää toimiston rattaat rullaamassa. Tietenkin Antti esiintyi myös Star Wreckissä (kuten kaikki tekijätiimin kaverit), hänen rooleinana olivat mm. miehekäs traileriääni sekä, ehkä hieman vähemmän miehekäs, seksipuhelimen Carlo.
Antin supervoimiin kuuluu sekä suomen että englannin kielioppi, joten hän heiluttelee tämän blogin virallista punakynää.








January 26th, 2006 at 3:24 pm
Jälkipolville tiedoksi, että ylläolevaan postiin ei kuitenkaan Konttorirotan super-punakynävoimia tarvinnut käyttää. Well done, Rigi! (Suom. Rigi kypsäksi käristettynä.)
January 26th, 2006 at 4:11 pm
Onkos muuten ntsc DVD tulossa (joskus)? Voisi vähemmän technofriikeille tutuille lähettää lahjaksi.
January 26th, 2006 at 4:21 pm
Ei ntsc-DVD mahdottomuus ole, joten ehkä tulevaisuudessa. Tuon alla se ei kuitenkaan ole.
July 6th, 2007 at 5:33 am
Moi!
Lunastin juuri Star Wreck:n DVD, ja olen ollut tyytyväinen. Heittelen kommentteja liittyen siihen. 2. levyllä tykkäsit P.K.Dick:stä. Tuli vaan mieleen, oletkos koskaan törmännyt Ben Bova:an. Mm. sosiaalisen yhteisön toimintaa avaruudellisessa ympäristössä… Siel ois haastavaa ja monipuolista materiaalia suhteessa käsikirjoitukseen, joka tuntuu välillä olevan hiukan hakusallaan. Terveisiä loistavalle tuotantoryhmälle ja etenkin arvostusta ryhmän asenteelle. t.moki alias monosen harri (scifi addict since 1976, enkä perkele kuulu mihinkään funklubiin)
July 30th, 2007 at 9:27 am
Whoa! Joku vielä lukee näitä vanhojakin juttuja. Hyvä hyvä!
Tokihan Ben Bova on tuttu, joskin toistaiseksi lähinnä nimenä. Hän on hyvin edustettuna pitkällä, pitkällä listalla “Kirjat, jotka vielä jonain päivänä pitää lukea.” Tuolla toimiston kirjahyllyssä nököttää hänen kirjansa Moonwar, josta saatan hyvinkin aloittaa sitten joskus…