Viikonlopun telkkuvinkit.
>>General | February 2nd, 2006 @ 12:16 | by Jarmo PuskalaOsa tiimiä sinkoutuu kohtapuoleen Kyöpelit-gaalaan Hellsinkiin, joten lienee parasta varmemmaksi vakuudeksi muistutella jo nyt tulevan viikonlopun tv-tapauksista.
Wanhat Wreckit
Star Wreckit yksi, kaksi, kolme, neljä ja kuusi, sekä In the Pirkinningin making of nähdään Yle Teeman Star Wreck -lauantaissa alkaen kello 20.00. Star Wreck viisi, eli Lost Contact, nähdään sunnuntaina puolen yön aikaan. Suosittelen, että olette television ääressä viimeistään puoli yhdeltätoista, jolloin nähtävää ensimmäistä Star Wreck -animaatiota voitaneen pitää jo jonkin sortin tv-tapauksena. Kyseessä on takuuvarmasti ensimmäinen kotimaisten kanavien esittämä elokuva, joka on toteutettu ruutu kerrallaan Deluxe Paint Animatorilla (vanhukset tietävät mikä se on, te muut voinette päätellä ohjelman kehittyneisyyden tason vuosiluvusta “1992″).
Domoi - Kotiinpaluu
Sunnuntaina 23.25 nähdään TV1:n Uudessa Kinossa kotimainen fantasialyhäri Domoi - Kotiinpaluu. Se taas on jotain aivan muuta - erittäin hiottua ja komeaa fantasiaa. Energia suosittelee erittäin lämpimästi. Käykää katsomassa traileri. Alla elokuvassa nähtävän linnoituksen pienoismalli kuvaustilanteessa; elokuvassa se näyttää huomattavasti todellista metrin korkeutta suuremmalta.









February 5th, 2006 at 12:50 am
Oli muuten perin hienoa nähdä melkein kaikki Wreckit oikein televion ruudulta! Jaksoivat naurattaa vieläkin ja uusitut musat iskivät aika lailla! Kuva pätki oudosti välillä, mutta silti oli perin nautinnollista nähdä jaksojen kehitys noin suoraan peräkanaa katsottuna!
Loistavaa työtä!