blog.starwreck.com

Toim. huom: Ylinopean päivityksen johdosta tämä on jo jännitysnäytelmän kolmas osa. Tästä eteenpäin Timon seikkailut itänaapurissamme päivittyvät enemmälti reaaliajassa, päivä kerrallaan.

On kahdenlaista vodkaa: sitä, joka maistuu bensiiniltä ja sitä, joka maistuu hieman suolaiselta vedeltä. Juon nyt ensimmäistä mallia ja hiljaksiin humallun kohti mukavaa peruspörinää. Olemme Dom-klubilla, Moskovan keskustan liepeillä sijaitsevassa pienessä keikkapaikassa, jossa järjestetään kaksipäiväisen Military Days -festivaalin pari seuraavaa keikkaa. Tänään ohjelmassa ei ole meidän keikkaa, joten keskityn vain juopotteluun, huomenna täytyy ajatella hieman sitä mitä lavalla tapahtuu. Parhaillaan pauhaa patrioottinen venäläinen kansanmusiikki - kyseessähän on siis puna-armeijan perustamisen kunniaksi juhlittavat paripäiväiset juhlapäivät, jota varten myös noise- ja taidepiirit ovat liikahtaneet paikan päälle katselemaan kummallista pörinää, jyrinää ja räiskettä.

Istuaröhnöttelen parhaillaan klubin parvelle sijoitetuilla patjarakennelmilla ja nakuttelen tekstiä. Viereeni pölähti juuri venäläinen pojankloppi joka toivotti hyviä militarydayseja, vieressäni on joukko tapahtuman järjestäjiä, nätti tyttö, intiaan friikahtanut jätkä ja tylyn näköinen motoristi. Harmi, ettei kukaan juuri puhu englantia, joten kommunikointi on lähinnä viittelöintiä naureskelua ja onomatopoetiikka. Kaikki ovat joka tapauksessa todella ystävällisiä, ja sehän riittää.

Heräilimme aamulla junasta joka pysähtyi Moskovan rautatieasemalle. Monet venäläiset klassikot alkavat samasta asetelmasta: mies saapuu Pietarista Moskovaan, ja sitten asiat alkavat mennä päin seiniä. Itse raahauduimme rojuinemme kaikkineen ulos, jossa meitä odotti mitä epäluotettavimman näköinen venäläinen taksikuski, jolle juuri kyseenalaistamatta luovutimme koko mukana liikuteltavan omaisuutemme. Itse päätimme mennä klubille metrolla, mikä olikin melkoinen kokemus näin helsinkiläisiin maanalaisiin tottuneille. Vanhaa, rapistunutta mutta upean tsaarahtavaa koristelua kaikkialla, suunnattomia kuviointeja ja kovaääniset, viisikymmenlukulaiset metrot. Ensimmäisenä ovista sisään astuessamme jouduimme keskelle jonkunlaista nuorisojoukon tappelua, jonka onnistuimme välttämään parilla nopealla liikkeellä. Siinä, missä Helsingissä on kaksi metrolinjaa, Moskovassa on kymmenkunta, ja raiteet on pinottu allekain.

Klubi sijaitsee hauskassa nurkkauksessa talojen välissä, ja täällä ovat soittaneet niin Djivan Gasparyan kuin Hamid Drakekin, joten varsin arvostettujen taiteilijoiden jalanjälkiä seurailimme kun raahasimme tavaramme lavan tuntumaan. Tovi haahuilua, ja sitten matkaan tekemään yksiä isäntämme Goshan nk. ‘mikro toureja’, mikä tarkoittaa parin-kolmen tunnin kävelylenkkiä läpi kaupungin kiinnostavien alueiden. Jos kiinnostaisi, ne voisivat olla nautittavempia, mutta onneksi ainakin Ripa ja Janos ovat melko täpinöissään.

Täytyy sanoa, että kaupunki on todellakin aivan helvetillisen kokoinen. Kävelimme Punaiselle torille, joka tosin oli suljettu jonkunlaisen seremonian takia, juhlapäivä kun kerran oli, mutta saimme pienen vilkaisun venäläisiin sotilaisiin. Kaikki ovat nuoria ja näyttävät juuri niiltä kavereilta jotka leuka tutisten kävelevät etulinjaan kuolemaan, hämmästyneen pelästyneen oloisina. Kävi tavallaan säälikin miehenalkuja, etenkin kun tietää kuinka paskamainen järjestelmä koko Venäjän armeija tiettävästi on. Ihmettelin hetken muutamia mustia autoja, joiden päällä on sininen vilkku, jotka eivät kuitenkaan selvästi ole poliisiautoja, mutta vastaus tuli pian: täällä erittäin rikkaat ja tärkeät ihmiset tapaavat pitää vilkkuja autojensa katolla. He ovat eri tavalla oikeutettuja, ja vilkku huomauttaa siitä, että heidän ei tarvitse noudattaa tavallisten ihmisten liikennesääntöjä. Omalla tavallaan kertoo paljon Venäjän eriarvoisuudesta monissa suhteissa.

Löysin tuliaiskaupasta mahtavan paidan. Siinä on iso Juri Gagarinin kuva ja teksti CCCP ja GAGARIN. Mahtavaa!

Gosha johdatti meidät vanhojen - paino sanalla ‘vanhojen’ - kommunistien kokoontumiseen Punaisen torin laitamilla, jossa ihmiset lauloivat Pirkin hymniä että seinät raikuivat ja punaliput liehuivat korkealla. Ironista kyllä, kyseinen kokoontumispaikka oli vuorattu niin valtavan kokoisilla Canonin ja Nokian mainoksilla, että niiden mahduttaminen yhdenkään rakennuksen kylkeen Suomessa olisi mahdotonta.

Pysähdyimme vähän matkan päähän juomaan vodkaa. Täällä Vodkaa juodaan porukassa niin, että pullo mehua ja viinaa kiertää ringissä ja pullot juodaan tyhjiin. Mukava perinne. Alkoi epäilyttää vodkan sisältö, kun parin huikan jälkeen jostain materialisoitui viereemme ilmeisesti koditon, kääpiökokoinen vanha mies joka alkoi laulaahoilottaa Santa Luciaa upealla tenoriäänellä. Hetken aikaa katselimme, näkivätkö kaikki muutkin sen, mitä me, ja ilmeisestikin näkivät muttei kukaan juuri kiinnittänyt huomiota.

Matka jatkui läpi pienten kojujen puistoon, jossa Ilde sai paljon huomiota parilta kommarikokoontumisesta kotimatkalla olevalta maatushkalta rastojensa takia. Mummot kantoivat punalippua kourassaan ja otimme läjän valokuvia, sen jälkeen he alkoivat parjata Suomea ja vannoivat kaatavansa Kremlin. Erikoista väkeä.

Palailtuamme Domiin jätkät alkoivat järjestellä tapahtumaa, ja ilta eteni torkkujen ja vodkan siivittämänä. Nyt ruudulla pauhaa Venäjän sotamenestyksestä kertova video rytmikkään warambientin (räjähdyksiä, laukauksia ja telaketjujen kitinää) tahdittamana.

Iltaa voi seurata osoitteesta www.alymysto.com/webcam/index.html, jonne pykäsimme webcamin. Se on käytössä tänään (23.2.) ja huomenna (24.2.), jolloin myös voi seurata itse klubin äänimekkalaa osoitteesta www.radioubik.net.
Tästä on hyvä jatkaa.

Huomioita Venäjältä, osa 3.

Venäjällä jokainen porttikongi on trillerin aloitus. Toisin kuin Suomessa, jossa porttikongista pääsee sisäpihalle ja sieltä sisään rakennukseen, täällä jokaisessa porttikongissa on jotain outoa tai jotain viallaan. Jolleivät ne ole ylilavastetun Hollywood-elokuvan näköisiä kauhunurkkauksia, niissä tapahtuu parhaillaan jotain outoa aktiviteettiä. Bongasimme mm. oudosti hiippailevia ihmisiä, miehen joka istui kopissa lakki päässään vakavan näköisenä, rekka-auton jota lastasi kaksi kiireisen ja pelokkaan näköistä miestä, ja liudan todella outoja arkkitehtonisia ratkaisuja.

Täällä rikkaimmat erottuvat sinisellä vilkulla. Olisi mukava hankkia sellainen itselleen. Ei tosin ole autoa, mutta voisin laittaa sen päähäni ja mennä eri paikkoihin.

This entry was posted on Thursday, February 23rd, 2006 at 20:01 and is filed under Travels. You're welcome to comment below, or link to this post. The comments are not moderated, but behave or Santa will smack you with a shovel.