Star WreckIron SkyCommunityVideosStore

Google video?

>>General | March 13th, 2006 @ 17:36 | by Jarmo Puskala

SW on löytynyt jo kauan Google Videosta, mutta uteliaisuuden ja selkeyden vuoksi lisäsin siitä sinne myös “virallisen” version. Itse asiassa lisäsin sen jo aikaa sitten, mutta en ole asiaa viitsinyt pahemmin mainostaa. Tämä siksi, että minulla on omat epäilyni tuon systeemin toimivuudesta.

Google Videon perisynti on se, että video pyörivät selaimessa. Toisaalta, se tekee siitä myöskin helpon. Käytön aloittamisessa ei ole minkäänlaista kynnystä, jos kone on riittävän nopea. Ensireaktio on hieman kielteinen, mutta hetken totuttelun jälkeen homma alkaa tuntua siltä, että se toimii kutakuinkin niin kuin pitääkin. Mutta. Viitsiikö kukaan tuijottaa selainikkunaa puolentoista tunnin ajan? Varsinkaan, kun kuvanlaatukaan ei ole kummoinen.

Parhaimmillaan tuo on lyhyiden videopätkien katsomiseen. Niiden, joiden luontainen ympäristö netissä on tähän saakka ollut täydellisen toimimaton Windows Media Player -laatikko keskellä sivua. Tähän verrattuna Google Video on kuin eri maailmasta.

Mutta kysymys kuuluukin, mitä mieltä te olette Google Videosta? Onko se tämän hetken järkevin paikka videoille? Katsoisitteko Wreckin sen kautta? Tilastojen mukaan Wreckiä katsotaan parisensataa kertaa päivässä, mutta kuinka moni katsoo loppuun asti? Maksaisitteko tulevaisuudessa mistään sen kautta levitettävästä sisällöstä? Olenko harhateillä, jos näen tuon suurimpana etuna sen, että sen kautta on kätevä esikatsella video, josko se olisi suuremman vaivan ja latauksen arvoinen?

Edit: Melkein unohtui mainita, että Wreckiä on useammassakin paikassa käytetty malliesimerkkinä p2p-verkkojen laillisesta käytöstä. The Guardian nosti Wreckin pääesimerkikseen, sekä Microsoft mainitsi Wreckin ohimennen tutkimuspaperissa.


10 Comments on “Google video?”

  1. Janne Says:

    Google video on nimenomaan lyhyille jutuille, esim. trailereille ja muille just hyvä esikatselupaikka huonolla laadulla. Sitten leffat (kuten Wreck) sitten tv:n ruudulta, kiitos.

  2. Cane Says:

    Pitää nyt peesata edellistä kommentoijaa, mutta google video ei ole todellakaan oikea paikka wreckeille eikä muillekaan kokoillan elokuville. Ei tuon katsomisessa noin pieneltä ruudulta ole mitään ideaa. Tai no, kuka tykkää mistäkin. Ei se minua haittaa että se löytyy sieltä, kunhan se ei ole tulevien wreckien ainoa julkaisuformaatti.

    Googlen palveluiden laajeneminen kyllä vaan alkaa tuntua hivenen huolestuttavalta. Pystymmekö tulevaisuudessa käyttämään nettiä ilman Googlea? …

  3. zache Says:

    Jooh, samaa mieltä. Google videon funktio on säilöä materiaalia siten, että siitä saa mukavan esimulkasun ja mieluusti siten, että siihen voi linkittää kivasti.

    Tuolta kannalta voi olla jopa huono asia se, että video olisi niin hyvälaatuista, että oikeuksien omistajat kokisivat sen uhaksi ja rupeisivat nillittämään googlelle, että se jakaa heidän videoitansa. Nytten kun se on preview tasoista niin se koetaan helpommin kuuluvan fair-usen piirin..

  4. Ephief Says:

    Olen kyllä katsonut Google Videosta myös yli tunnin mittaisen dokumentin, mutta noin pitkiä pätkiä katsoessa aiheen pitää olla todella mielenkiintoinen, että niin huonolaatuista kuvaa jaksaa katsoa. Pidän palvelua lähinnä vain aiemmin netissä pyörineiden pienten (hauskojen) pätkien tallennus/katselupaikkana, sellaisten, joita ei viitsi kerätä koneelle, kun niitä tulee kuitenkin katsottua vain korkeintaan kaksi kertaa elämässään.

    Kätevää palvelussa on se, että videoihin saa nyt jotensakin pysyvän linkin ja että ne näkyvät suoraan (uudemmissa) koneissa, ilman suurempia kikkailuja tai kodekkimetsästystä. Monestihan ne alkuperäisetkin videot ovat aika huonolaatuisia, joten kuvanlaadussa ei juuri menetä.

    Sen sijaan jos vaihtoehtoina on katsoa Wreckin kaltainen teos joko (laillisesti) omalta koneelta/telkkarista tai Google Videosta, en edes harkitsisi Googlea. En myöskään maksaisi Google Videon sisällöstä mitään.

  5. zache Says:

    Huomasin muuten tänään, että näemmä google videoita pystyy myös suoraan embeddaamaan omille sivuille… hmm… mites tekijänoikeudet? Ehkä taas kyse on siitä, että kunhan laatu on riittävän huonoa niin se on fair usea….

  6. S Says:

    streamaava video on valitettavasti edelleen oxymorooni
    mutta puolipelastus on lähellä
    http://javimoya.com/blog/youtube_en.php

    soittaa osaa
    mplayer
    http://www.mplayerhq.hu/design7/news.html
    tai windows-ystävällisemmin ffdshow (ainakin MPCn kautta)
    http://ffdshow.faireal.org/

    valittu soitin on ehkä helpoin tällaisissa tapauksissa pistää “send to” valikkoon ja valita se sieltä niin ei tarvitse ruveta nimenarvausleikkiin noiden videoiden kanssa

  7. mirx Says:

    Google videosta on myös koneelle ladattava “google video player”, jotkin google videon tarjoamista videoista on mahdollista ladata omalle koneelle, myöskin videoiden laatu on parempi tätä video playeria käytettäessä kuin selaimen kautta. Tullut katsottua google videon kautta lähinnä fanimusiikkivideoita ja lyhyitä pätkiä hauskoista tilanteista, pidemmät videoleikkeet lataan mieluummin koneelleni google video playeriin, koska niitä ei välttämättä tule katsottua yhdellä kertaa loppuun. Kuitenkin pidän palvelua hyvänä ratkaisuna videoiden etsimiseen, koska ‘kaikki’ tuntevat googlen ja sen maineen hyvänä hakukoneena jo monen vuoden ajan. Mieluummin etsin tietoa yhdestä paikasta kuin kolmelta tuhannelta sivulta.

  8. Rigi Says:

    Täytyy myöntää, että Google levittäytyy siihen malliin, että pikkuhiljaa alkaa tuntua, jotta vuonna 2010 se hallitsee maailmaa. Rehellisesti sanottuna, olisipa Googlen desktop-haku kuinka hyvä tahansa, niin en enää haluaisi sitä koneelleni siitä syytä, ettei yhdelläkään firmalla kuuluisi olal NIIN paljoa tietoa siitä mitä teen ja mistä pidän…

    Ja minä sentään pidän Googlesta, niiden tapa tehdä asiat on yleisesti ottaen hyvin miellyttävä - yksinkertainen ja erittäin käytettävä.

  9. Pineapple Says:

    Pääasiassa diggaan google-videosta. Tuollainen weppihaku videosisällölle on ihan hieno idea ja mukavaa ajanvietettä - vielä kun sen tietokanta laajenee niin tuosta tulee hieno arkisto-tyyppinen setti kaikesta kuvasta. Plus tykkään siitä että googlella on tarjota materiaalille myyntikanavakin (vaikkei nyt olekkaan vielä suomessa myynnissä). Se tulee olemaan Seuraava Iso Bisnes netissä, luulen.

  10. ZatHraS Says:

    Joo, siis toki katson vähänkään pitemmät Google Video -tuotokset sillä Googlen Playerillä, sillä sen kuvanlaatu on kyllä paljon parempi kuin selaimessa näkyvä käsittelemätön kuva.

    Tykkään systeemistä, sillä käytön helppous on verratonta ja halutessaan (useimmat) videot saa tallennettua vaivattomasti, kunhan on eka asentanut sen playerin.

Post a comment




eXTReMe Tracker
blog.starwreck.com