Beyond the Iron Sky

Star Wreck- tiimi on melko kysyttyä tavaraa jos jonkinmoisilla tapahtumilla, niin leffaesitysten kuin luennoinninkin muodossa. Olemme käyneet bisnesmiesten sisäpiiritapaamisissa esitelmöimässä, peräkylillä näyttämässä leffaa ja leffafestareilla Norjassa. Meitä on kutsuttu raatiin pienemmille leffafestareille, ja elokuvanäytöksiä järjestetään ympäri maailmaa - viimeksi mm. Exit-festarit, yksi Euroopan suurimmista musiikkifestivaaleista, halusivat Wreckin ohjelmistoonsa. Ja mehän reissaamme mieluusti - tai no, minä ainakin. Samuli on väliinsä nihkeä lähtemään, enkä voi syyttää: häsläys paikalle päätymiseen on uskomaton, toisaalta vielä ei ole juuri jouduttu katumaan. On äärimmäisen tärkeää saada konkreettista palautetta juuri niiltä tyypeiltä, jotka juuri pääsevät Wreckin näkemään, ja keskustelemaan niiden kanssa kasvotusten, jotka tavalla tai toisella ovat elokuvasta kiinnostuneita. Voinen pitää itseäni melko kelvollisena esitelmöitsijänä, ja stailatut PowerPoint -kalvot ja muu mukava ekstramateriaali ovat mukavaa lisätauhkaa. Meitä onkin kiitelty usein mainioista ja mielenkiintoisista esityksistä, ja tiedän, että rapainen seurueemme tuo kivaa vaihtelua kraka-ja-halpa-puku -perusasetelmaan, jota suuri osa puhujista edustaa. Hauskana huomiona mainittakoon, että meitä ei niinkään kutsuta kovin monille leffafestareille, koska edelleenkään Star Wreckiä ei pidetä oikeana elokuvana Suomen “niissä piireissä” - eihän taustalla ole ensimmäistäkään taideaineiden opiskelijaa! Nuhjuiset pikkutakit, tuhnuinen punkkuhumala ja bunuelilla pilkutettu viisastelu tarjoavat meille siis vielä käymättömän korpimaan. Siitäkin huolimatta, että työskentelemme äärimmäisen määrätietoisesti maamme elokuvamaailman isoimpien tahojen kanssa, rivitaikkilaisen asenne leffaamme kohtaan jotenkin nuiva - toisaalta, emme me elokuvaamme heille tehneetkään.

Se, mistä yleensä tykkään kertoa puhuessani ihmisille on tietenkin Star Wreckin taustat. Kuinka älyttömällä innolla päästiin alkuun, ja miten into muuttui ammattitaidoksi mitä lähemmäs loppua kohti päädyttiin. Otan aina esille Internetin erinomaisena työkaluna niin elokuvan levityksessä kuin sen tuotannossakin, ja se onkin asia josta voisin puhua kunnes sylki loppuu suusta, kieli takertuu kitalakeen ja kuolen nestehukkaan. Nämä asiat herättävät aina keskustelua ja kiinnostusta, mikä on äärimmäisen tärkeää myös jatkon kannalta, sillä näin kykenemme kuivatestaamaan ideoitamme ennen kuin esittelemme niitä rahoittajatahoille - ja kukapa tietää, vaikka yleisössä istuisikin joku, jolla on sopivasti avoin katse ja liian painava lompakko.

Viimekertainen reissumme, ITK-seminaari Hämeenlinnassa, järjestettiin isossa hotellissa, ja kaikkiaan seminaarissa oli paikalla tuhannen viisisataa naamaa. Aihe jäi minulle hieman epäselväksi, mutta tietoverkkoihin se liittyi. Törmäsimme kuitenkin paljon tuttuihin naamoihin näiltä tiimoilta, media-, peli- ja muuta tutkijaporukkaa, firmaheppuja ja sen suuntaista ryhmää. Vedimme saliin kohtuullisesti porukkaa, vaikka ohjelmamme oli vähän hankalasti pääaiheiden ja illanviettotapahtuman väliin sovitettuna. Tavalliseen tapaamme juttelimme aluksi perusfaktat leffasta, ja pistimme rainan pyörimään. Olemme oppineet, ettemme jää kärsimään paikan päälle, sillä mikään ei ole kauheampaa kuin komediaohjaajana istua yleisössä ja odottaa, toivoa ja rukoilla että ihmiset nauravat eivätkä pitkästy kesken kaiken. Seminaarit eivät ole kovin hyviä paikkoja leffojen esitykselle, sillä yleinen ramppaaminen on enemmänkin sääntö kuin poikkeus, ja keskittymiskyky on ihmisillä rajoittunut neljäänkymmeneenviiteen minuuttiin.

Kato ei tällä kertaa ollut kovinkaan paha, ja joukossa oli muutamia aiheesta erittäinkin kiinnostuneita, ja jälleen kerran tekijänoikeusjärjestelmä herätti paljon keskustelua. Se onkin asia, josta olen ajatellut nakutella tänne tekstiä, ja mieleni tekisi esitelmöidä muutama muukin taho, jotka asiaa pohtivat hyvin vahvasti käytännön ja teorian kantilta. Painetta muutokseen piisaa… Mutta siitä lisää myöhemmin.

Kovin jännitäviä tilaisuuksiahan eivät nämä seminaarit ole - ainakaan, kun yleensä ryysäämme pihalle aina juuri ennen iltaohjelman alkua, joka koostuu käsittääkseni humalaisten seminaarivieraiden keskinäisistä pariutumisriiteistä ja sekalaisesta verkottumisesta. Keski-ikäiset ovat omalla tavallaan hauskaa ryyppyseuraa, elämänkokemus ja eroavat käsitykset maailmasta tarjoavat vähän poikkeuksellista vinkkeliä siihen, miten esimerkiksi bänditouhuissa pyörivät tyypit asiat näkevät. Ja, kuten aina ihmisten kanssa tekemisissä ollessa, heräävät loputtomat virrat ideoita älyttömistä sketsi- ja leffahahmoista.

Kun väkinäinen duo, Ville Loposen näköinen kikkaratukka ja pikkutuhmasti pukeutunut parinsa, kapusivat lavalle ja löivät soimaan nauhan pakollisia laivaiskelmiä, ryntäsimme ulos ja pitsan kautta takaisin Tampereelle.
Hyvin pidettihin, vähältä piti jottei ruokittu, kuten vanha sanonta tietää kertoa. Ja saatiinhan jokunen DVDkin myytyä!

Seuraavana päivänä suuntasimme roolipeliaiheiseen tapahtumaan Turun Conklaaviin, mutta siitä lisää myöhemmin. Parin viikon päästä onkin luvassa kolmen päivän seminaariristeily, jonne minut on kutsuttu puhumaan. Se pelottaa jo etukäteen…

This entry was posted on Monday, April 10th, 2006 at 14:30 and is filed under General, Travels. You're welcome to comment below, or link to this post. The comments are not moderated, but behave or Santa will smack you with a shovel.