Beyond the Iron Sky

Energian ydintiimi jakautuu kutakuinkin puoliksi roolipeliharrastajien ja ei-harrastajien välillä. Roolipelikulttuuri on kuitenkin nivoutunut oleelliseksi osaksi kehitysprosessiamme monessa suhteessa. Star Wreck 5:n kohdalla osa tärkeistä näyttelijöistä löydettiin nimenomaan roolipeliporukoista - allekirjoittanut mukaanlukien. Tehtäköön kuitenkin mahdollisimman selväksi ja alleviivattakoon se muutamaankin otteeseen tässä vaiheessa: liveroolipeliharrastus ja näytteleminen eivät toimi yhtäläisyysmerkki välissään. Voidaan ehkä sanoa, että kyseessä ovat tavallaan kolikon molemmat puolet, tavallaan taas nähdä asia hieman laajemmin: näytteleminen suuntautuu ulospäin, liveroolipelaaminen enimmäkseen sisäänpäin. Perinteiset roolipelit taas eivät liity näyttelemiseen millään tavalla, mutta monta muuta elokuvatuotannon osa-aluetta löytää kyllä näppäriä yhtenemiskohtia tuosta maailmasta.

Siinä, missä liveroolipelaamalla ehkä voi harjoitella ilmaisuaan, itsevarmuuttaan ja toiseen rooliin asettumista, näytteleminen itsessään vaatii kaiken yli tämän roolin viestittämistä kaikin mahdollisin tavoin ulospäin. Sisäinen ei ole yhtä kuin ulkoinen, kuten tiedetään, ja monesti livepelatessa pyrittäessä ulkoisesti vakuuttavaan suoritukseen, itse perusajatus eläytymisestä kärsii. Roolipelimaailmasta taas hyvin kirjoitettu roolipeliseikkailu ei suinkaan toimi suoraan elokuvaksi siirrettynä, mutta monta hyödyllistä lankaa roolipeleistä voidaan vetää elokuvatuotantoon. Ensimmäisenä on silkka yleistieto, joka väkiskin pelatessa ja seikkailuja kirjotettaessa karttuu - erityisesti mielenkiintoisten, outojen tai muuten draamallisesti jännittävien seikkojen kohdalta. Se myös auttaa ymmärtämään joitakin dramatiikan peruslakeja, tarjoten kuitenkin hieman tuoretta näkökulmaa asiaan. Hyvin tehtynä, tietenkin.

Ai niin, tässä vaiheessa osa ehkä ihmettelee, että mitä eroa näillä kahdella on? Maallikoidaanpas:

Roolipelit on sitä, kun joukko nörttejä istuu kokispullojen kanssa pöydän ympärillä ja juttelee; liveroolipeleissä he juoksevat hopeiset patongit kourassa pitkin Nuuksion metsiä. Ero on merkittävä.

Olen leikitellytkin ajatuksella kehittää seuraavasta elokuvasta myös roolipeliseikkailun, ja katsoa, mitä kiinnostavia elementtejä, dialoginpätkiä ja yllättäviä käänteitä tällainen lähestyminen voisi tarjota käsikirjoittamiselle.

Muitakin roolipeliyhteyksiä Wreckin historiasta löytyy: tapahtumat. Ropecon 2003 Espoon Dipolissa kutsui meidät paikalle esitelmöimään elokuvastamme, ja vedimme salin tupaten täyteen ja esittelimme siellä trailerimme. Reissu oli monessa suhteessa hauska (sanoisinpa jopa, että helvetin hauska -Rigi), minä ja Jarmo olimme paikalla etukäteen järjestelemässä ja lämmittelemässä porukkaa, ja juuri kun esitys alkoi, Samuli soitti että hän sai trailerin valmiiksi ja he lähtivät ajamaan kohti Helsinkiä - Tampereelta. Esitysaikaa oli varattuna kaksi tuntia. Tuli hieman kiire - keskinopeus oli melkoinen, mutta ehdimme ajoissa ja saimme pyöräytettyä trailerin hurraavalle yleisölle. Tapahtuma oli kannaltamme äärimmäisen positiivinen, ja uskoisin, että saimme myös roolipeliporukat puolellemme - ja mitä myöhemmin olen ymmärtänyt, monet faneistamme tunnustautuvat tähän harrastajaryhmään.

Tänä vuonna tarkoituksemme on olla esillä jos jonkinmoisissa tapahtumissa, mutta niistä kerromme tarkemmin myöhemmin. Kevään alkajaisiksi kuitenkin pyörähdimme Conklaavi-tapahtumassa Turussa esittämässä elokuvan, vastaamassa pariin hyvään kysymykseen ja myymässä muutaman DVD:n. Tapahtuma oli luonnollisesti melkoisesti Ropeconia pienempi, mutta ainahan se on mukava lähteä vähän irrottautumaan toimistolta ja tapaamaan Wreck-ihmisiä. Kärvistelimme Samulin kanssa kaljanhimoissamme - itse ostin sikspäkin ja luttasin autossa, ja baarijalkaa vipatti melkoisesti. Yritimme houkutella Wreckin kuvaajaa, Ahomantilan Samia, parille tuopille, mutta aikataulut menivät ristiin. Myöhemmin, kovista yrityksistämme huolimatta emme löytäneet yösijaa ennen kuin oli liian myöhäistä, joten hyppäsimme takaisin autoon ja surautimme takaisin Tampereelle neljällä valolla varustettujen autojen pyyhkiessä vastaan pitkät päällä. Mikähän sekin ajatuskatkos mahtaa olla, itse en ole autoileva henkilö, mutta voin vain kuvitella kuinka mukavaa kuskille on sadan kahdenkympin vauhdissa kun mustat pisteet juoksevat sokaistuneessa näkökentässä.

Juttelimme matkalla pitkät pätkät julkistusaikataulustamme. Melko pian uskallamme raottaa hieman seuraavan elokuvamme yksityiskohtia. Stay tuned, kuten lontoon kielellä sanotaan.

This entry was posted on Tuesday, April 11th, 2006 at 9:11 and is filed under Opinions, Travels. You're welcome to comment below, or link to this post. The comments are not moderated, but behave or Santa will smack you with a shovel.