blog.starwreck.com

Johanna Sinisalo kirjoittaa kirjassaan Ennen päivänlaskua ei voi kaupungeista, niistä jotka ovat kaupunkien sisällä ja jotka ovat omanlaisiaan jokaiselle:

“Koirien kaupunki on rakennettu hajuista, niille korttelien rajat vedetään erilaisilla kusiaromeilla … Sitten on erilaisten ihmisten kaupunkeja. On tietynlaisten naisten kaupunki, jossa kadut määräytyvät sen mukaan minkälaisia kauppoja niillä on … Juopon kaupunki taas koostuu pubeista, snagareista … Eikä juoppo edes näe design-putiikkia koska sille ei sillä ole mitään funktiota, niin kuin muotinainenkaan ei näe sitä rasvaista pubia, sitä ei ole hänelle olemassakaan. “

Käpylä, Lapinniemi, Petsamo, ne ovat minulle postilaatikoita ja -luukkuja, kengän alla vastenmielisesti narisevia rappujen muovilattioita. Niin ja tietenkin koiria.

Käpylän bernhardilainen, jota pidetään vapaana pihalla, jossa on hyvin heiveröisen oloinen portti, joka ei ulotu koiraa edes kaulapantaan. Se Petsamon vanha rakki, joka vartioi postilaatikkoa ja yritti purra käteni (tai jonkin muun ruumiinosan, mitäpä minä elukoiden aivoituksista tietäisin) irti, kun se ei herännyt tahallisen kovaäänisiin askeliini ennen, kuin olin naapurilaatikolla. Viikkokausia pikkumainen kostonenkeli liihotteli olkapäälle ja ehdotteli talon sunnuntai-Hesarin uittamista lähimmässä rapakossa. Sekä Lapinniemen kerrostalo, jossa hyvin humalainen, kylmettynyt ja kaverilleen kostoa vannonut tilaaja esitteli minut vasikan kokoiselle susikoiralleen.

Tässä suhteessa lehdenjakajan kaupunki tuskin suuresti eroaa kissojen valtakunnasta, sillä pitäähän luontaiset vihollisensa tuntea. Mutta Käpylän iso musta kolli tietää paikasta varmasti paljon kaikkea mielenkiintoista, jota minä en tiedä. Noiden alueiden talot tuntuvat päivänvalossa jotenkin tavallista värikkäämmiltä, sillä yöllä vain laatikoilla on värit, maailma on harmaa.

Keskustassa hädin tuskin huomaan Aamulehden jättölaatikot, jotka Tammelassa olivat kirkkaansinisiä kiintopisteitä betonin seassa. Keskusta on täysin toinen kaupunki. Se on tarinanpaloja ja tunnelmia. Moni paikka on minulle varjo siitä, mitä sen täytyy merkitä muille. Kauppahalli on ne vanhat miehet, jotka istuvat penkeillä päivästä toiseen. En ole koskaan puhunut heille, mutta tiedän, että se paikka on heille koko maailma. Heille Kauppahalli on ollut olemassa jo ennen kuin vanhempani syntyivät ja on edelleen, melkeinpä valheellisen samanlaisena kuin ennen, elävänä kuvana maailmasta jota ei enää ole ja jonka merkityksen nuo miehet vievät hautaansa. Ja joka aamu töihin kävellessäni mietin, kuinka monta tarinaa ohitan, kuinka jonkun pitäisi pysähtyä ja kysyä, kuunnella ja kirjata ylös kaikki mitä vuosisadassa on tapahtunut, niin kauan kuin löytyy joku joka sen voisi kertoa.

Ulko-oven vieressä on vihannestiski, jossa on myyjänä tyttö, jonka ilme hämmentää minua. Minun tekisi mieli joskus käydä ostamassa banaaneja, ihan vain saadakseni selville, onko tyttö onnellinen, surullinen vaiko vain tylsistynyt. Mutta itseni tuntien sanoisin kuitenkin vain “kolme banaania” ja “kiitos” ja tuntisin epäonnistuneeni. Mutta silloin Kauppahallilla olisi minullekin merkitys.

Millainen on sinun kaupunkisi?

This entry was posted on Sunday, April 16th, 2006 at 21:25 and is filed under General. You're welcome to comment below, or link to this post. The comments are not moderated, but behave or Santa will smack you with a shovel.