Digi-TV.
>>Opinions | April 22nd, 2006 @ 11:10 | by Timo VuorensolaViikon seminaarireissulle mennessä Pendolino oli aamulla - yllättäen - myöhässä, joten saavuin terminaalille Helsingin keskustasta taksilla. Starttasin päivän lukemalla Metro-lehteä, ja kiinnitin huomiota digi-TV -artikkeliin. Tässä joku iso pamppu mistä lie viestintävirastosta tiesi kertoa, että Suomessa vain noin puolessa talouksista on siirtynyt digi-TV:n aikaan, vaikka analogiverkolla elinaikaa on enää vajaa viisisataa päivää. Hän arveli kuitenkin suurimman osan talouksista siirtyvän ajoissa digiaikaan, mutta päivitteli suomalaisten uppiniskaisuutta tässäkin asiassa.
No shit, Sherlock! Eikö se näy jo koko maamme historian osalta, että kun kansaa johonkin pakotetaan, me olemme uppiniskaisia. Digi-TV:n kanssa lähdettiin liikkeelle munat vetskarin välissä: ensin lanseerattiin epämääräinen tuote, joka myöhemmin tultiin tuntemaan etenkin kanavat sekoittavista äänistä, tekstityksistä ja katkeilevista lähetyksistä. Sitten rähjättiin, että analogi katoaa ja poistuu ja kuolee ja kaikkien on pakko, pakko ja vielä kerran pakko ostaa tämä epämääräinen boksi kotiinsa tai on huonompi kansalainen ja jäljessä kehityksestä. Perusteena Digi-TV:n hankkimiseksi on pidetty parempaa kuvanlaatua ja laajempaa kanavavalikoimaa. Sitten joku keksi, että pitäisiköhän tänne keksiä jotain sisältöäkin?
Todellisuudessa Suomen ainoa oikeasti kiinnostava tai ylipäätään millään tavalla merkityksellinen digikanava on Yle Teema, muut ovat enemmän tai vähemmän yhdentekevää täyteohjelmaa ja b-listausta. Aggressiivinen tekninen lanseeraus lärpsähti reisille ja kukaan ei halua katsoa tahi tuottaa digikanaville mitään sisältöä. Ja sitten ihmetellään, että suomalainen on uppiniskainen.








April 22nd, 2006 at 10:18 pm
Ja mikä eniten hämmentää on se vaade siitä, että kaikilla pitäisi olla oma henkilökohtainen boksinsa. ja vielä jokaiselle televiisiolle omansa.
Olin kovin hämmästynyt länsinaapurissani ihmetellessä kun siellä riittää yksi digimuunnin per kerrostalo, ei siinä jokaiseen asuntoon tarvinnut omaa ostaa.
April 23rd, 2006 at 12:29 am
Joo kyllä se on hämmentävää että jokaiselle telkkarille pitää olla omat videotkin ja oma dvd-soitin että niillä voi kyseisiä formaatteja katsella.
Digiteeveessä unohtuu täällä ‘kaupungissa’ asuessa helposti se että se tuo kanavat kuten SubTV (ynnä muut) saataville myös periferia-alueille. Mummolassakin alkoi näkyä Nelonen kun vietiin loota. Ja samalla sai vanhaan telkkariin kaukosäätimen ja tekstiteeveen.
April 23rd, 2006 at 2:09 pm
Älyttömimmäksi juttu muuttuu kun analogiset lähetykset sitten loppuvat ja viestintävirasto ilmoittaa aloittavansa kansainvälisenä standardina HDTV-lähetykset, jotka nykyiset tai ainakaan vanhemmat DVB-digiboksit eivät osaa välittää televisiolle. Sitten ostamaan uutta HDTV-digiboksia kaupasta ja heittämään pari vuotta vanha boksi roskikseen - mikäli siis haluaa saada HDTV-tasoista kuvaa HD-ready telkkareihin. Toisaalta, HD-ready tarkoittaa telkkarin osaavan näyttää HDTV-tasoista signaalia, mutta käytännössä suurin osa ko. merkillä varustetut telkkarit tekevät konversion heikompaan laatuun.
Lisää kirjoituksessani ja Wikipedian HDTV-artikkelissa.
April 23rd, 2006 at 6:55 pm
Juuri näin Pineapple, kaapelittomalle taloudelle digitv on TODELLAKIN hyvä asia, näkyy Subtv, urheilukanava ja mm. yle 24 urheilulähetykset jne.
Kaapelitv:tä ei juuri omakotitaloissa ole…
Lisäksi ei tarvitse katsoa analogisen signaalin ihme häiriöitä (joita silloin tällöin mm. kaapelikuvaan tulee päiviksi), mitkä vääristävät kuvaa. Myös digitaalisen kuvan tallentaminen on paljon mielekkäämpää ja parempi laatuisempaa kuin joku vhs.
April 23rd, 2006 at 10:03 pm
Eipä muuten tarvitse mennä täällä Helsingissäkään kovinkaan pitkälle ettei juurikin SubTV näy. Isosiskoni tässä muutti taannoin tuonne Vantaan ja Helsingin rajan tienoille ja eipä heillä Subi näy kun telkka tuli muistaakseni satelliitin kautta :)
April 24th, 2006 at 8:44 am
Kyllä maalla digiboxin hankki mielellään. Itselläni pahin ärsytys on se, että kaapeliin ja antenniin eivät käy samat laitteet. Kun on kaksi antenniboxia hommannut, niin kaapeliboxia ei sitten pahemmin huvita ostella - varsinkin kun SubTV näkyy jo.
April 24th, 2006 at 3:37 pm
“oo kyllä se on hämmentävää että jokaiselle telkkarille pitää olla omat videotkin ja oma dvd-soitin että niillä voi kyseisiä formaatteja katsella.”
Pineapple iskee nyt ohi. Musta se on merkittävä ongelma, että erikseen halutaan rajoittaa formaatti sellaiseksi, että jokaisen on erikseen hankittava se laite ellei useampaa kun saman tekniikan voisi toteuttaa kuluttajan kannalta halvemminkin, kuten esim. Ruotsissa on tehty. Suurin osa suomalaisista kuitenkin asuu kerros-, rivi- tai paritaloissa.
April 24th, 2006 at 5:23 pm
humm tuleekohan se enää digitaalisena loppukäyttäjälle, sandyn mainitsemassa ruotsin tapauksessa…
April 25th, 2006 at 9:32 am
Sandy, niin se vaan on että pitää hankkia kun televisionperkuleet eivät tue niitä DVBn uusia juttuja suoraa. Tai sitten voidaan pistää analogikanaville virittävät systeemit (tämä on itseasiassa kyllä mahdollista) ja menettää uudet ominaisuudet kuten useammat tekstitykset, useammat ääniraidat, digitaalinen ääni ja ohjelmaopas.
June 20th, 2006 at 11:18 am
En tajua digistä hehkutettavaa erinomaisuutta, meillä toimii analogiset lähetykset paremmin kuin digilähetykset. Digi pätkii, tökkii, välillä ei tule signaalia ollenkaan, analoginen kuva on vähän rakeinen, mutta ainakin ohjelmia pystyy seuraamaan ilman ärsyttäviä ja ajatuksia katkaisevia taukoja ja hikkoja. Tiedä sitten onko vika laitteissa vai lähetyksissä. Subin näkymisestä toki plussaa.