blog.starwreck.com

Serveri siirreätän uuteen konesaliin, joten starwreck.com, sekä Rautataivaan sivut ovat toistaiseksi alhaalla. Foorumi ja kauppa toimivat normaalisti.

Edit: Serveri on muuttanut ja kaikki tuntuu toimivan erinomaisesti. Ilmoittakaa jos huomaatte epämääräisyyksiä.

Nopeimmat ovat saattaneetkin jo huomata, että Star Wreck -ihkusälät (sivu näkyy kirjautuneille käyttäjille) ovat ilmestyneet IRC-galleriaan.
Galleriasta löytyy myöskin Star Wreck- ja Rautataivas-yhteisöt (sekä tietysti aito ja alkuperäinen irc-kanavamme #starwreck). Itse olin 500 ensimmäisen joukossa ja silloin liittyminen vielä tapahtui laittamalla Shalafille viestiä irkissä. Nettiajassa siitä on jo ikuisuus, ihmisten ajassa viitisen vuotta. Nyt käyttäjiä on lähemmäs 335 000. Moni asia on muuttunut, mutta hienointa on, että edelleen Galleriasta huomaa, että sitä ei ole kehitetty, vaan se on syntynyt haluttuna lapsena, eikä sen suosio pohjaudu massiiviseen markkinointibudjettiin. Siinä mielessä se on vähän niin kuin eräs kotimainen nettielokuva. Toivon mukaan Energian ja Gallerian yhteistyöstä syntyy tulevaisuudessa muutakin hauskaa…

Energian matka kohti seuraavan elokuvan tuotantoa on monivivahteinen, ja tärkeimpänä asiana Rautataivaan onnistumisessa itse näen kyvyn oppia ja omaksua uutta. Olenkin aloittanut sivistämään toimistoamme ja itseäni kasaamalla vinon pinon klassikkoelokuvia aivan 1900-luvun alkuvuosilta näihin päiviin asti, ja pari kertaa kuukaudessa järjestämme toimistolla työajan päätyttyä leffaillan, jossa käymme opintomielessä tutustumaan johonkin elokuvahistorian merkkiteoksista.

Ensimmäisessä Energian leffaillassa katsoimme yli kolmetuntisen mykkäelokuvan Amerikan sisällissodasta ja sen jälkeisistä vuosista, D.W. Griffithin vuonna 1915 valmistuneen (liekköhän kukaan oli tuolloin vielä kuullutkaantermiä ’ohjaaja’) eepoksen ’Birth of a Nation’, ’Kansakunnan synty’.

Elokuva on kenties maailmanhistorian ensimmäinen jättiraina, suurteos, joka esitteli elokuvamaailmalle liudan täysin uudenlaisia tekniikoita ja mahdollisuuksia. Kamera-ajo, ristiinleikkaus ja monet muut nykypäivän itsestäänselvyydet tekivät ensiesiintymisensä tässä massiivisessa eepoksessa.

Tarina alkaa sisällissodan aatosta, etenee läpi Yhdysvallat kahtia repivän sisällissodan, kohti uutta vuosisataa ja kansakunnan syntyä. D.W. Griffithin lähtöajatus on kaunis: sodat ovat turhia ja niiden vaikutukset huomattavasti moninaisemmat ja vaikeammin ennustettavat kuin vain miesmäärän menetykset. Myös käsittelykulma on ajalle tyypillinen: päähenkilöiksi asettuvat kaksi ystävyssykua, joiden nuoret miehet kutsutaan taistelemaan sotaan eri puolille.

Kansakunnan synnyn ensimmäinen puolisko käsittelee sotaa, sen mielettömyyttä ja tuhoja. D.W. Griffithin jättimäiset visiot sotakentistä ja hurjista taisteluista ovat nykypäivän Massiven turruttamille katsojille melkoista nähtävää. Myös kolmanneksen pienempi kuvien sekuntitahti ja ajalle ominainen jäntevä näyttelytapa tekevät toiminnasta aggressiivisempaa, räjähtävämpää ja väkivaltaisempaa kuin monikaan on tottunut näkemään näinä päivinä.

Luonnollisesti minä ja Jarmo – ainoat, jotka tällä kertaa uskaltautuivat paikalle – pelkäsimme, jaksammeko yli kolmea tuntia katsoa mustavalkoista mykkäelokuvaa, mutta hankalien alkumetrien jälkeen leffa alkoi rullata kevyesti. Tämän tyypin elokuvat alkavat olla nykyajan katsojalle hyvin erilaisia kokemuksia – ja siksi kokemuksena monia tämän päivän elokuvia huomattavasti vahvempia.

Kuitenkin, varsinainen hauskuus alkaa vasta toisessa näytöksessa, kun D.W. Griffith ottaa käsittelyyn sodan jälkiseuraamukset. Hän varoittaa vielä välitekstissä, että seuraavat tapahtumat eivät halvenna tarkoituksella ketään tai mitään tiettyä rotua, vaan ovat vain kylmä dokumentointi niistä tapahtumista, jotka sodan jälkeen tapahtuivat päähenkilöiden kotikaupungissa.

Olisi tavallaan väärin sanoa, että Birth of a Nation olisi rasistinen elokuva, ainakaan tarkoituksellisen rasistinen. Griffith suhtautuu tummaihoisiin – joista yhtään merkittävämmässä roolissa tässä elokuvassa olevia esittää tummiksi köyhästi maskeeratut vaaleaihoiset, joita vastedes kutsun NEEKEREIKSI - samalla tavalla luontevasti kun nykyään suhtaudumme pahoihin marsilaisiin. Mustat nyt vain ovat pahoja, eivät he sille mitään mahda – he tarvitsevat hyvän valkoisen esivallan pysyäkseen kontrollissa.

Elokuvan keskeisen kaupungin kuvernööriksi nousee paha MULATTI, sekarotuinen saastainen ilkeämielinen ja yksiulotteisesti naisia ja valtaa (sekä viinaa -Rigin huom.) himoitseva paha mies. Asemaan hän nousee, sillä Amerikan Yhdysvallat sallivat NEEKEREIDEN äänestävän, ja NEEKERITHÄN eivät sellaista osaa tehdä niin kuin pitää. Valkoiset käännytetään pois uurnilta, ja kaikki tapahtuu nopeasti: järkyttävät iskulauseet – etenkin vaatimus, että valkoisesti ja NEEKERIT saisivat mennä naimisiin keskenään. Sykähdyttävä ajatus!

Elokuvan käännekohta on kohtaus, jossa päähenkilömme, ”pikku Eversti”, saapuu kauhistelemaan maailman tilaa ja äänettömän ilmeikkäällä näyttelytyöllä tuntuu heittävän tämän kirjoituksen otsikkona komeilevan kysymyksensä Jumalalle, kumpuilevien ruohomaiden laskeutuessa rauhoittavasti ympärillään. Sitten hänen katseensa osuu leikkiviin valkoisiin lapsiin, joita joukko NEEKEREIDEN kakaroita tulee kiusaamaan. NEEKERIlapset kuitenkin pelästyvät valkoista lakanaa. Eversti saa inspiraation, ja keksii perustaa yhdsvallat pelastavan järjestön: Klu Klux Klanin.

Näihin aikoihin paha, ilkeä ja kaikista julmista NEEKEREISTÄ himokkain, Gus, alkaa ahdistella Everstin pikkusiskoa. Hän yllättää tämän niityltä – mistäpä muualta – ja pyytää tätä naimisiin itsensä kanssa. Kunnon vaalea nainenhan ei moisiin ehdotteluihin suostu, ja seuraa takaa-ajokohtaus, joka huipentuu kallionkielekkeelle. Nainen tekee ainoan oikean ratkaisun – hyppää kalliolta kuolemaansa, ennemmin kuin antaa NEEKERIN viedä hänet väkivalloin alttarille.

Tästähän Everstimme riemastuu. Elokuva kiihtyy loppua kohden melkoiseksi tykitykseksi, ja valtavat kohtaukset joissa kuka ties kuinka monta sataa Klu Klux Klan –vormuihin sonnustautunutta hevosmiestiä ja hevosta keräävät joukkonsa, samalla kun NEEKERIarmeija ottaa vallan kaupungista. NEEKERIT esitetään toisiaankin tappavina sekopäisinä apinamaisina olentoina, ja ainoa hyvä NEEKERI on kuuliaisesti orjana pysyttelevä kodinhoitajatar.

Loppukohtauksessa valtavat NEEKERIlaumat riehuvat kaupungin kaduilla, ja Wagnerin Valkyrioiden ratastuksen pauhatessa taustalla valkoisena hohtavat Klu Klux Klan –armeijat saapuvat kaupunkiin ja ajavat NEEKERIT pakosalle, ottaen näin vallan jälleen omiin käsiinsä. Lopulta kaikki on hyvin, visiot valkoisesta maailmasta – pelastunut Arjalainen rakkaus, kuten välitekstikin tietää kertoa – voittaa, ja Yhdysvallat on yhtenäinen – nyt ja aina. (Ja seuraavissa vaaleissa NEEKERIT käännytetään jälleen vaaliuurnilta, tasa-arvo on palannut -Rigin huom.)

Kuten sanottu, elokuva ei ole rasistinen siinä mielessä, kuin maahanmuuttajia hakkavat kuulapäät. Se on – kuten jotkut asiaa kiertelevät ahdasmieliset tykkäävät sanoa – ’roturealistinen’. Tämä tarkoittaa sitä, että D.W. Griffith ei halua pahaa – hän jopa loukkaantui, kun elokuvaa väitettiin julkaisun jälkeen rasistiseksi – hän vain näkee asiat näin. Rasismi on samanlaista, kuin ihmisillä, jotka aloittavat lauseensa: ”minähän en ole rasisti, mutta…”, ja lisäävät loppuun kaikkein hirveintä rasistista roskaa, mitä ihminen voi suustaan päästää. Toisaalta, se on hyvä kurkkaus vuosisadan alan sielunmaisemiin, ja vasta liki sadan vuoden aikuistumisen jälkeen elokuvamaailma voi kuvitella hyväksyvänsä muutkin ihonvärit kuin omansa. Tällä saralla on kuitenkin vielä paljon tehtävää – edelleenkin, tummaihoiset ovat elokuvissa usein siitä syystä, että he ovat tummaihoisia, ei siitä, että he ovat ihmisiä.

Elokuvallisia ansioita on kuitenkin mahdoton kiistää. Birth of a Nation on massiivinen, visuaalisesti vaikuttava tykitys elokuva-alan uranuurtajalta ja suurelta nerolta. Nykypäivän katsojan silmissä se säilyttää edelleen arvonsa yhtenä niistä kymmenestä vakuuttavasta sotaelokuvista, ja jos jätetään rasistinen hölmöily vähemmälle huomiolle, tärkein tiivistyy: ainoa syy sotaelokuvan olemassaololle on, että se kertoo rauhasta.

Toivominen on vaarallista. Toiveet voivat vaikka toteutua.

Tuhlattuani joitakin vuosia elämästäni telemarkkinointialalla arvelin tietäväni alasta jotain, ja jokusen kerran jopa koulutin itseäni kokemattomampia tekijöitä puhelintöihin.* Jossain vaiheessa käväisikin mielessä, kuinka sääli on että numerooni soittaa niin harvoin puhelinmyyjiä, koska niin monella heistä ilmeisesti on ammattitaidossaan niin suuria aukkoja, että niiden paikkaamisessa jopa minä voisin auttaa. Vähänpä tuolloin tiesin.

Tänään kännykkäni soi kesken työpäivän: tuntematon numero 016-alueelta. Vastaan. Pirteä nuori naisääni esittäytyy soittavansa Rovaniemen Mediapexistä ja tarjoaa minulle erinomaista tilaisuutta saada ilmaiseksi (vain postikulut 1,50 euroa) valitsemani aikakauslehti jne. jne. Kerron nuorelle naisäänelle ettei hänen valikoimassaan ole moitittavaa, mutten tarvitse lehdistä yhtäkään. Jatkan kehumalla hänen raikasta tyyliään ja kehoitan häntä pyrkimään jatkossa eroon “spiikkiään” vaivaavasta lievästä paperinmakuisuudesta. Lähes häkeltymättä hän kertoo olevansa vasta kolmatta päivää töissä (mikä näin alkukesästä ei yllätä minua lainkaan), ja minä toivotan hänelle erinomaista jatkoa urallaan. Eroamme ystävinä.

Puhelun jälkeen pohdiskelen ääneen työtovereille, miksi Mediapex-yhtiö vainoaa minua: sain hiljan postissa yhtiön työntekijälehden (ilmaisjakelulehtien joukossa, joten olin tuskin ainoa), joka oli juuri niin sietämätöntä markkinointituubaa ja tekohauskaa yhteishengen nostatusta kuin telemarkkinointiyritykseltä suinkin voi odottaa. But I digress.

Pari tuntia myöhemmin kännykkäni soi uudelleen. Asiallinen nuorehko naisääni esittäytyy. Hänen ja yrityksen nimet menevät ohi korvien, mutta numero on Jyväskylän alueelta. Nuorehko naisääni puhuttelee minua etunimeltä ja tarjoaa minulle erinomaista tilaisuutta saada ilmaiseksi (vain postikulut 2,50 euroa) pari miesten alushousuja, joko boksereita tai “tavallisia”, ilman jatkovelvoitteita. Kerron nuorehkolle naisäänelle minulla olevan jo varsin riittävästi alushousuja, mutta kehun hänen keskustelusävyistä tyyliään ja kokenutta lähestymistapaansa. Lähes häkeltymättä hän kiittää minua kehuista, toivottaa hyvää päivänjatkoa ja eroamme ystävinä.

Mikä on todennäköisyys että vuosien hiljaiselon jälkeen kaksi puhelinmyyjää toisistaan tietämättä soittaa minulle samana päivänä? Täsmälleen. Toisaalta ilta on vielä nuori. Odotan vakavissani kolmatta puhelua telemarkkinointialan pätkätyöläiseltä, joka toivoo hartaasti juuri minun olevan se harvinainen tapaus, joka tarttuu hänen tarjoukseensa ja sallii hänen lisätä taas muutaman sentin päivän provisioonsa, mutta tekee parhaansa ettei (epä)toivo kuulu hänen äänestään.

Tarinalla ei ole opetusta, mutta ainakin tämän haluan sanoa: olkaa puhelinmyyjistä mitä mieltä haluatte, mutta älkää olko heille epäkohteliaita. He tekevät vain työtään.

* Jään odottelemaan ensimmäistä koiranleukaa, joka oivaltaa allekirjoittaneen olleen vastuussa myös seksipuhelin-Carlon äänestä In the Pirkinningissä, ja veistelee tästä jotain tavattoman kekseliästä herjaa.

Vertauskuvallinen kissa on kaivettu pussista ja sen nimi on Rautataivas.

Timo kirjoitti asiasta aiemmin keväällä, kun tulevaan projektiimme viitattiin pelkästään koodinimellä “Elokuva X”. Nyt se on saanut nimen, Rautataivas, tai kansainvälisemmin Iron Sky. Samalla avattiin elokuvalle kotisivut osoitteessa www.rautataivas.net.

Miksi sitten julkaista sivut nyt, kun meistä ei tämän enempää tietoa saa puserrettua? Siksi, koska haluamma teidänkin olevan mukana elokuvan tekemisessä. Yhteisöllinen elokuvan tekeminen kiinostaa meitä kovasti, varsinkin kun Star Wreck osoitti ihmisten olevan moisesta kiinostuneita siinä olevan huimasti potentiaalia.

Jos lähdetään vääntämään vertauskuvia, niin tällä hetkellä keskiverto Hollywood-elokuva on pakettimatka Kanarialle, matka on vain pakollinen paha ennen määränpäätä ja hauskanpitoa, josta ei jälkeenpäin edes tahdo muistaa mitään. Rautataivas olisi toivottavasti enemmänkin vaellus, jossa matka ja määränpää on kokonaisuus joka ei heti unohdu. Toivomme, että otatte osaa Rautataivaan tekemiseen ja viihdytte seuratessanne meidän tekemisiä.

Lopullisen elokuvan viihdyttävyydestä tuskin tarvitsee sanoa mitään, sillä sehän on itsestäänselvyys, että emme me huonoa elokuvaa lähtisi tekemään…

Vappuna lupailimme varovaisesti, että nyt maanantaina olisi tulossa uutisia. Aikatauluissa on tapahtunut sen verran muutoksia, että julkistukset ovat siirtyneet tiistaille.

Keisari Pirkin vapputervehdys löytyy nyt myös netistä. Tarjolla on XviD (150Mt) ja Quicktime (200Mt).

Puhe löytyy myöskin vappusivuilta, jonne voi lähitulevaisuudessa odotella myöskin kuvia.

Keisarin vapputervehdys on takana päin. Väkeä riitti ja p-liiton punaisia ilmapalloja näkyi joka puolella.

Epävirallisia kuviakin näyttää nettiin siunaantuneen, esimerkiksi tänne, tänne ja tänne.

p.s Niin, tarkennetaan vielä Timon toteamusta, että uutisia voi odotella viikon päästä maanantaina, ei siis vapunpäivänä.