Perintöä odotellessa.

July 13th, 2006 by Jarmo Puskala

legacyblogi.jpgNyt tuntuu siltä, kuin olisi heittänyt rinkan selästään. Energian isoista projekteista kaksi on saatettu päivänvaloon. Se tuntuu kumman tyydyttävältä, vaikka työtä onkin vielä jäljellä, mutta ainakin nyt pääsee ihan julkisesti intoilemaan uusista, siisteistä jutuista.

Star Wreck: Legacy

Star Wreck: Legacy -boxi tuo viisi ensimmäistä Wreck-leffaa DVD:lle uudistettuina versioina. Ennakkotilauksia otetaan vastaan ja virallisesti Legacy julkaistaan 4.8. Assyillä, jossa ollaan isolla porukalla häilämässä. Ennakkotilaajia ilahdutetaan Samulin ja Rudin signeeraamalla Wreck-kortilla. Me myös olemme iloisia, koska ennakkotilauksien perusteella voi päätellä kuinka iso painos kannattaa ottaa.

Näitä uudistettuja versioita voisi kutsua vaikkapa nimellä Copyright lawyer’s cut, koska alkuperäinen syy urakan aloittamiseen oli musiikkien vaihtaminen omiin. Musiikista vastasi Adamantium Studios – eli siis yritys jonka perusti muiden muassa wanha tuttu musiikkivelho Tapani Siirtola. Adamantiumin pojat onnistuivat löytämään saunalliset toimitilat Tampereelta ja rakentavat parhaillaan studiota. P-liiton virallinen kanta on, että saunat ovat happamia… Osan musiikin takaa löytyy myöskin In the Pirkinningin ääniteknikko Esa Jaatinen. Esa palasi juuri Ranskasta ja ehdimme nakittamaan hänet tänäkin kesänä toimistolle hikoilemaan kuumimpia helteitä. Wreckistä ei kertakaikkiaan tunnu pääsevän eroon, kun siihen kerran sekaantuu… Esimakua soundtrackistä voi ladata Legacyn sivuilta.

Levyltä löytyy myös iso kasa extroja. Näistä ehkä huomattavin kulttuuriteko on jo kadonneiksi luultujen elokuvahistorian mestariteosten, Ändy Bones -elokuvien, saattaminen DVD-muotoon. Ändy Bones II saattaa olla tuttu Star Wreck 4½:sta, jossa Pirk seikkaili hämykannella nimenomaan tuosta elokuvasta ripatuissa pätkissä. Ändy Bones ja Turhan apinan pässin metsästäjät taas on Samulin ensimmäinen elokuva. Ja siinä on natseja.

Roolipeli

Toinen uusi julkistus on Star Wreck Roleplaying Game, jonka on kirjoittanut Mike Pohjola. Peli näkee päivänvalon Ropeconissa 11.8. mutta ennakkotilaus on käynnissä sillekin. Toimiston roolipelaajaprosentti on kutakuinkin 50%, mutta itse en tuota heimoa tunnusta. Toki roolipelejäkin on tullut kerran kokeiltua ja oli se sen verran hauskaa, että eiköhän tuo Wreckipelikin tule testattua kunhan aikaa löytyy. Lisää infoa löytyy roolipelin sivuilta (kunhan kerkeän päivitellä…) sekä foorumin roolipeliosiosta, jossa on myös maistiaisia pelistä.

Legacya ja roolipeliä yhdistää yksi asia, jota emme ole vielä päässeet kehumaan tarpeeksi, nimittäin nuori piirtäjä/mallintaja/jne. nimeltään Juuso Mäkelä. Nyt uskaltaa tunnustaa itselleenkin, että Juuson kohdalla meinasi käydä huonosti. Kävi nimittäin niin, että Juuso laittoi mailia rekryosoitteeseemme keväällä ja pisti linkin webbiportfolioonsa. Palvelin jossa portfolio sijaitsi tietenkin kaatui juuri tällöin ja kesti useamman päivän, ennen kuin sinne pääsi. Tarinan opetus on, että hyvästä hostista kannattaa maksaa…

No, tarinassa oli kuitenkin onnellinen loppu ja Juuso päätyi meille töihin. Tästä syntyi mm. roolipelin kuvitus, sekä Legacyn hienonhieno kansimaalaus. Kaiken lisäksi Juuso poikkesi toissapäivänä lomiltaan toimistolle tuomaan koko porukalle tuoreita mansikoita. Olemme hyvin tyytyväisiä. Juuson kädenjälkeä tulette näkemään myös tulevaisuudessa, mutta ei siitä vielä sen enempää…

Eikä siinä kaikki…

Uutiset meinaavat myös sitä, että kakkosnumero The Ravenistä on ilmestynyt. Siinä on vielä lisää löpinää kesäsuunnitelmista ja muusta sellaisesta. Ja kuten tiedät, veljeni, olemme supermutantteja… eli infodumppina voisi mainita, että Raven on siis Energian uutiskirje, jonka voi tilata sähköpostiinsa. Netistä löytyy myöskin pdf-versio ja paperisen version voi käydä noukkimassa Tampereen kaupasta.


Asiasta viidenteen, Kakkonen on avannut Doctor Who -sivunsa. Briteissä taasen saatiin toinen tuotantokausi juuri päätökseensä. Ja melkoiseen päätökseen saatiinkin…

  • Facebook
  • Twitter
  • Digg
  • Reddit
  • MySpace
  • Tumblr
  • del.icio.us

3 Responses to “Perintöä odotellessa.”

  1. [...] Star Wreck: Legacy -DVD lähti ennakkotilaukseen. Samaan pakettiin otin myös P-liiton virallisen kahvimukin. Siitä juotuna aamukahvikin maistunee valloitukselta. [...]

  2. Antti says:

    Rigin supermutantti-lainaus Philip K. Dickiltä oli kyllä esoteerisuudessaan vailla vertaa…

  3. ZatHraS says:

    Nyt on myöhässä vielä kehuttava, että toi Legacyn (ja samalla tietysti sen RPG:n) kansi on aivan helevetin hieno. Sen teidän Juusonne on kyllä myöhemmin tehtävä yhtä hieno kansikuva johonkin In the Pirkinningin special hyperspace editioniin, koska kyllä sekin ansaitsisi yhtä komean kohtelun kuin Legacy. :)