Satusuomalainen: Yhyy, byhyy! Äiti, toi vei mun sankarin!
>>Opinions | August 8th, 2006 @ 13:44 | by Timo VuorensolaHalki vuosisatoen suomalaiset ovat rakastaneet sankarimyyttejä: Kalevala on kaikkien aikojen vahvimpia mytologisia kertomuksia, ja sen jälkeen kansantarustot ovat vilisseet mitä hurjimpia kertomuksia suurista sankaritöistä ja pelottavista hirviöistä jotka rämpivät metsien kätköissä ja kallioiden koloissa. Koko kulttuurin tarinaperimä rakentuu suurten sankarihahmojen tekojen ja olemassaolon perustalle: Ahti, kotitontut, peikot, Tapio, Joulupukki ja monet monet muut hahmot. Ne ovat kehittyneet, kasvaneet ja valloittaneet nuorten, lasten ja vanhusten sydämet yhä uudestaan ja uudestaan vuosisatojen vilistäessä ohi. Mutta sitten: elokuvamaailma on tarjoillut tukevan iskun takaraivoon näille olemattomille olennoille, ja marssittanut esiin rivikaupalla hiekanruskeatukkaisia alkoholisteja, perhettään hakkaavia miehenmalleja ja reissuromantiikan glorifioimia peltotyöntekijöitä, maitotyttöjä, urheilijalegendoja ja nuorisorikollisia.
Ja nyt joukossa on uusi nimi, alle vuosi sitten julkaistun elokuvan päähenkilö, keisari Pirk. Sehän tietenkin on johtanut itkuun ja valitukseen, että miten suomalaiselle kulttuurille nyt käy kun tällaiset kakarat saavat rellestää ja tuhota tuhatvuotisen perinteemme, ja että Rokka ja Väinämöinen kääntyilevät haudoissaan niin että mullat vaan pärskyvät. Internetsykäyksillään masinoineet koko kilpailutuloksen pilalle.
Aivan aluksi olisi hyvä mennä koko jutun juurille, Satusuomalainen-kisaan itseensä: kuinka vakavissaan voidaan kuvitella, että kaikkien aikojen rakastetuin suomalaishahmo voitaisiin äänestää tekstiviestiäänestyksellä parin kuukauden aikana YLE:n kesäohjelman kautta? Tuskin kovinkaan, mutta samalla ollaan hämmästyneitä siitä, että tällaista on voinut sattua. Mutta kun otetaan päät pois auringottomista onkaloista ja katsotaan oikein tarkkaan, Pirkhän saapui paikalle kreivin aikaan: pitkiin, pitkiin aikoihin suomalaisilla nuorilla ei ole ollut yhtä ainoaa suomea puhuvaa sankaria, satumaista hahmoa josta löytyy sankarin ominaispiirre: kyky tehdä jotakin, jota minä en pysty tekemään.
Viime vuosien elokuva- ja ylipäätään viihdetarjonta ovat lyöneet tiskiin väsyneitä kuvaelmia nuorisorikollisista ja viinaa kittaavista alkoholisteista, joiden suurin saavutus on omien ihmissuhteiden sössiminen. Sankarillisuus on kaukana: kukaan ei osaa lentää, väistellä luoteja, lukea ajatuksia tai edes yksinkertaisesti tavoitella jotakin suurempaa kuin Iltalehden otsikot. Satuhahmoja ja -sankareita tehtaillaan kyllä lapsille - Rölli on siitä erinomainen esimerkki - ja vanhemmille - hyvänä esimerkkinä Raid. Mutta väliin jää järkyttävän suuri kuilu 14-25 -vuotiaille nuorille, jotka haluavat nähdä jotain elämää suurempaa tapahtuvan. Pirk nousee mitättömyydestä avaruuslaivaston kapteeniksi, matkustaa maailmankaikkeuden toiselle puolelle ja tarjoilee suurimman Suomessa nähdyn avaruustaistelun. Pirk ei ryyppää, ei soperra humalassa lauseita rakkaudesta ja epäonnistumisesta, eikä kieriskele velkakierteessä lähiön betonikolossien kuselta haisevien parvekkeiden alla.
Liekö siis ihme, että suomalaiset nuoret eivät käy katsomassa suomalaisia elokuvia? Jos suurinta draamaa näiden mielikuvitusrikkaiden ihmisten elämään tarjoillaan Kauppahallin deekujen elämäntarinoiden muodossa, ei ole ihme, että Karibian Piraatit, Hämähäkkimies ja Batman kiinnostavat enemmän: ne ovat hahmoja jostakin kaukaa, hahmoja jotka tarjoavat matkan pois loskan, paskan ja hiekanruskeiden hiusten maasta ja valavat uskoa siihen, että viidentoista vuoden opiskelurupeama, työssäkäynti ja loputon puurtaminen lopultakin tarkoittavat ehkä jotakin.
Suomi tarvitsee Pirkin kaltaisia sankareita enemmän kuin koskaan. Katselen juuri elokuvaa, jossa Vesa Vierikko huitoo aseella halvan auton edessä kahta virkapukuista poliisia ja huutaa rakkauden pettymystään ei-minkään kylän lähettyvillä olevalla tienposkella. Niin paljon kuin olen seurannut, tarina on Matti Ijäksen vahvaa, hyvää suomalaista ohjausta, joka käsittelee pettämistä ja toisaalta myös pysähtyneen parisuhteen ongelmia. Kelvollinen elokuva, ei ehkä Ijäksen parhaita mutta hyvä kuitenkin. Ongelma ei olekaan siinä, että tässä maassa tehtäisiin huonoja elokuvia - ei missään nimessä! Mutta tässä maassa on elokuvantekijöiden kärkikastissa tyyppejä, jotka ovat aikanaan luoneet suomielokuvan nykyilmeen, mutta yhtään uutta - tai ainakaan uudistavaa - naamaa sinne ei viime vuosina ole kivunnut.
Siksipä uskonkin, että Star Wreck: In the Pirkinning oli elokuva, joka tarjoili osaltaan jämäkän läiskäyksen päin kulttuurimaailman kasvoja: tämä on sitä, mitä ihmiset haluavat. Jadesoturi tulee varmasti tarjoilemaan toisen sellaisen. Ja Rautataivas kolmannen. Ehkäpä sitten uskotaan. Tehkää viidenkymmenen sijaan viisitoista hyvää perisuomalaista elokuvaa, ja panostakaa muuhunkin tarjontaan - täällä on todellakin valtava, aktiivinen joukko suomalaisia nuoria, jotka haluavat nähdä jotain ihan muuta. Mutta silti he joutuvat hinautumaan katsomaan jenkkiläisiä liiterileukoja paremman puutteessa. Suomalaiset kyllä pitävät kulttuuristaan, kunhan sen annettaisiin elää myös nuorten ihmisten maailmassa.
Archives
August 8th, 2006 at 2:19 pm
“kukaan ei osaa lentää, väistellä luoteja, lukea ajatuksia tai edes yksinkertaisesti tavoitella jotakin suurempaa kuin Iltalehden otsikot.”
Aivan. Milloin viimeksi on nähty kotimainen elokuva, jonka sankar(e)illa olisi unelmia? Muitakin, kuin päästä naimaan, juomaan tai Iltalehden kanteen?
Rokka teki velvollisuutensa. Tämän kansan kyseessä ollessa sitä voinee pitää unelmana, unelmana oman osansa täyttämisestä. Matti nousi korkealle, mutta kun sitä pudotusta on seurattu kolmatta kymmentä vuotta, niin kuka sitä enää muistaa?
Viimeinen suuri nuorisoelokuva taisi olla Pitkä kuuma kesä, jossa pojilla oli unelma - soittaa Tavastialla. Sitäkään ei oikein osaa elämää suurempana pitää, kun siellä on tullut itsekin pompittua (onneksi Wreckin, eikä soittimen kera). Mutta se oli ihan oikea unelma. Ja moni katsoi nauhansa puhki.
Samaa sanotaan Tyttö, sinä olet tähdestä, se tosin on allekirjoittaneelta edelleenkin näkemättä. Mutta eipä siinäkään taideta maailmaa mullistaa.
Mutta mitä muuta on ollut nuorille tarjolla? Narkkareita, raiskauksia, huostaanottoja ja liimanhaistelua. Onko se sitten innostavaa?
Katri Manninen postasi aikanaan blogiinsa Taideteollisen lopputyönsä, joka oli käsikirjoitus kepeään romanttiseen nuorisokomediaan. Oli mielenkiintoista vertailla ensimmäistä ja kommentointien muokkaamaa lopullista versiota. Vaikka käsikirjoituksen särmät oli hioutuneet, oli se samalla latistunut. Kaikki vähänkin villimmät unelmat olivat litistetty nuorison standardiunelmiin (miespäähenkilön unelma sarjakuvapiirtäjän urasta muuttui haaveeksi muusikon urasta) ja kaikki yllättävämmät käänteet muuttuivat juttuihin, joita voi tapahtua kotimaisissa elokuvissa.
Nuo muutokset eivät olleet suuria, mutta se teki niistä entistä masentavampia. Miksi pienetkin asiat pitää latistaa?
August 8th, 2006 at 3:24 pm
Itse olen jättänyt suurimman osan kotimaisista elokuvista jättämättä, kun ne ovat sitä samaa seksiä, viinaa, huumeita ja alamäkeä. Matti-elokuvan kävin katsomassa, mutta sekin oli karvas pettymys ja ensimmäistä kertaa teki mieli lähteä kesken elokuvan pois. Luultavasti moni odotti mielenkiintoista ja hauskaa elokuvaa Matin YLÄMÄESTÄ (joka kylläkin oli kirjaimellisesti alamäki) eli hyppyvuosista, mutta se olikin taas vain sitä samaa alamäkeä ja sekoilua.
Pääongelma onkin nykyään siinä, että elokuvat tehdään liian kalliilla, eikä siksi riskejä voida ottaa. Juuri tälläiset harrastelijaelokuvat näyttävät, ettei kaiken tarvitse olla niin kallista, kunhan tahtoa riittää.
August 8th, 2006 at 9:19 pm
Näistä sykäyksistä vielä. Harvat äänestysjärjestelmät ovat yksittäisten ihmisten manipuloitavissa ja silloin kun ovat huomaa tulokset samantien vääriksi. En siksi tajua miten jotkut tekniikasta ymmärtämättömät jaksavat valittaa tästä manipuloinnista. Ja kuten jutussa sanottiin, miten kukaan voi olettaa tälläisen netti-/puhelin-/tekstiviestiäänestyksen kertovan totuuden Suomen suosituimmasta satuhahmosta.
August 9th, 2006 at 7:17 pm
Pirkin suosiossa heijastuvat mielestäni myös Energian työryhmän unelmat. Sillä ei käy kieltäminen etteikö esimerkiksi oma Star Wreck -faniuteni perustuisi myös Energian uskomattoman seitsenvuotisen uurastuksen ja unelman toteutumiseen ja kunniakkaaseen loppuun saattamiseen, vaikka pidänkin Star Wreckiä myös oikeasti hulvattoman hauskana ja erittäin onnistuneena elokuvana (ehkä ihan muutamaa heikkoutta lukuun ottamatta). Koko tämä projekti heijastaa hienosti suomalaista sisua ja päättäväisyyttä koko laajuudessaan.
Uskon että myös monet nuoret näkevät Energian ryhmässä omat unelmansa ja kunnioittavat tätä seitsemän vuoden uskomatonta suoritusta, jollaisessa projektissa he ovat aina halunneet olla mukana (mikä on myös mahdollista Energian hienon filosofian ansiosta), mukana tekemässä oikeaa (sci-fi) elokuvaa (ja eikö se muka ole kaikkien nuorten unelma?). Miksi tässä tapauksessa Pirk ja Star Wreck ovat niin fanitettuja ja heillä on niin uskolliset fanit, perustuu mielestäni juurikin kunnioitukseen tätä lähes uskomattomalta tuntuvaa projektia ja sen tekijöitä kohtaan, ja siihen tunteeseen, että he ovat itse mukana kehittämässä ja tekemässä kyseistä elokuvaa. Totta kai myös siksi koska mitään tämänkaltaista, laajuista ja laatuista hanketta ei ole suomessa aiemmin tehty.
Mitä tulee Vuorensolan mainitsemaan ”suomalaisen elokuvan tilaan” en voisi olla hänen kanssaan enempää samaa mieltä. Mutta joudun harmikseni toteamaan, että vaikka Star Wreck on tietyn nuorisoryhmän keskuudessa übersuosittu ja nämä fanit ovat todella uskollisia elokuvaa kohtaan, ei Star Wreckiä ole mielestäni noteerattu esim. suomalaisten elokuvantekijöiden keskuudessa oikeastaan juuri ollenkaan, vaikka kyseinen projekti onkin ainutlaatuinen luokassaan (YLE on mielestäni ainoa, joka on osoittanut kiitettävästi kiinnostusta ja antanut tukensa projektia kohtaan).
Opiskelen itse elokuva-alaa ja myös omassa koulussani opiskelijoilla on mielestäni jotenkin nihkeä suhtautuminen Star Wreckiä kohtaan. Olen varmasti ainoa koko elokuvapuolelta joka niin sanotusti fanittaa Wreckiä. Kyse voi olla siitä, että he karttavat amatöörielokuvia, tai omaavat mielipiteen etteivät amatöörit voi tehdä mitään oikeasti laadukasta (mikä kyllä kuulostaa oudolta) ja ennakkoluulot Star Wreckiä kohtaan voivat olla tästä syystä lujassa (tai sitten se on Tampere ;) ). Mutta en ole keksinyt mitään pätevää selitystä mistä tämä asenne johtuu ja miksei voi vain olla aidosti iloinen siitä että suomessa tehdään vihdoinkin jotakin muutakin kuin perus suomidraamaa. Olen kyllä lainannut Wreckin DVD:n osalle luokkatovereistani, mutta monikaan ei ole pitänyt elokuvan tarjoamasta huumorista tai sitten amatöörimäinen näytteleminen (mikä mielestäni sopii elokuvaan kuin nyrkki silmään) on ollut heille liikaa. Mutta kyllä heistä osa on toisaalta ilmaissut kunnioituksensa kyseistä projektia kohtaan.
Mutta kuten eräskin asian ilmaisi, ei hän aio katsoa Star Wreckiä, koska elokuvaa opiskelematon ohjaaja ei voi ymmärtää elokuvallista dramaturgiaa tai näyttelijäohjausta, ym. (Peter Jackson anyone?) Mutta näemme viimeistään Rautataivaan aikoihin, pitääkö tämä Vuorensolan kohdalla paikkaansa, kun saatte oikeat näyttelijät puikkoihin ;) )
Mielestäni Star Wreckin ongelma on se etteivät (alan)ihmiset ehkä ota sitä tarpeeksi tosissaan. Tämä voi johtua siitä, että kyseessä on Star Trekistä tehty parodia tai sitten ennakkoluulot, etteivät amatöörit voi tehdä hyviä elokuvia. Mutta sitten kun Rautataivas julkaistaan, niin toivottavasti on toinen ääni kellossa ja mm. Jadesoturin avustuksella saatu rahoittajien päitä käännettyä edes hieman erilaisempienkin elokuvien suuntaan.
(Edellä mainittu on omaa pohdintaa, eikä perustu mihinkään faktaan. Voin olla toki väärässäkin edellä mainittujen asioiden suhteen…)
August 9th, 2006 at 10:00 pm
Melkein alan kuin alan opiskelijat ovat juuri muodostamassa omaa ammatillista identiteettiään. Siinä kehitetään ylpeys omasta ammattitaidosta ja se on tärkeä asia, koska sillä itseluottamuksella niitä töitä saadaan. Tässä vaiheessa vaatii aika helvetitin paljon myöntää, että joku kuoluttamaton (eli siis ammattitaidoton) tyyppi osaisi tehdä saman homman - saati sitten tehdä sen paremmin/menestyneemmin kuin itse.
Kun on tarpeeksi varma omasta itsestään ja omista taidoistaan, uskaltaa antaa muillekin luvan menestyä, eikä tarvitse enää murehtia, että se olisi itseltä pois.
Ja osa ei pidä Wreckistä siksi, että siitä puuttuu elementtejä, jotka ovat heille erityisen tärkeitä elokuvissa. Mutta eipä Wreckiä heille ole tehtykään. Jos joku on vakavasti sitä mieltä, että La Jetee olisi Wreckiä huomattavasti parempi ensikosketus scifiin kenelle tahansa (kuten erään toisen blogin kommenttiosastolla todettiin), ei tätä varmastikaan pystyisi viehättämään yhdelläkään tv-sarjaparodialla…
Itsellä on kyllä aikomuksena mennä katsomaan Jadesoturi ja toivon vilpittömästi sille huippusuosiota. Suorastaan harmi, että sen ensi-ilta tuntuu vielä olevan aika noteeraamaton asia nettipiireissäkin, joista löytyy paljon alan harrastajia. Siinä olisi kyllä ainesta etukäteishypetykseen…
August 11th, 2006 at 12:41 am
Pirk on antisankari. Hän ei ryyppää, hänellä ei ole irtosuhteita. Mutta hän on fasisti, vallanhimoinen pikkunatsi, joka haluaa valloittaa ja “räimiä palasiksi” muut sivilisaatiot ja olla ehdottomasti diktaattori ja alistaa mielihalujensa alle kaiken matalan käsityskykynsä piiriin tulevan. Tällaisia univormuun pukeutuvia “Pirkkejä” on ihmiskunnan historia väärällään.
Hitler, Stalin, Mao, Pol Pot ja ameriikan presidentit esimerkkeinä viime vuosisadalta (ja jenkkien, sekä mm. Ukrainan osalta myös tältä aikakaudelta, ihan vain muutamia esimerkinomaisesti). Minun, siis minun, on vaikea kuvitella tällaista hahmoa, eli Pirkkiä, “satusuomalaisena”. Ei kovin ylevää, jos tässä hassussa tekstiviestiäänestyksessä haetaan jonkinlaista kansallista pikku maskottia.
Mutta haetaanko tässä? Minusta koko äänestys on kummallisella pohjalla. Koko touhu on hyvin epämääräisesti määritelty. Onko Muumipappa kivempi kuin Rokka? Millä mittareille? Ja tekstiviestäänestyksethän ne ovat paras tapa kuvata kansakunnan tuntoja? Mitä?
Mitä tällaisella “äänestyksellä” oikein on virkaa? Kisaan osallistuvilla on monenlaisia henkilökohtaisia motiiveja maksaa puhelinliittymänsä kautta sentin tynkää tele-yhtiöille, jotta liittymänhaltijan suosikki tulisi äänestetyksi Valtion Virallisen Televisiokanavan kisassa ykköseksi. No, ei siinä mitään… Tyhmä maksaa. Enemmän vain harmittaa minua se, kuinka tällaisella vääristyneellä tavalla ja perinteisen suomalaisen Yleisradion painolla vinoutuu suomalainen mediakulttuuri rahastukseen perustuvan tekstiviestinnän kautta. Ei tämä ainakaan demokratiaa ole. Noh, media on hierontaa…sano McLuhan.
Aikaisempi Ylen tekstiviesti-häsmäkkä oli “Suurin Suomalainen”. Yhtä kierolla pohjalla oleva tekstiviesteihin perustuva rahastus. Mikä lienee seuraava kilpailu, tai vaikka b-luokan aikakausilehden viikottain kysely, millä määritellään kansakunnan syviä tuntoja tekstiviesteillä?
Tässä muutama törkeän kärjistetty esimerkki, mitä voisi tulla ja mitä (en tiedä, mutta luulen, tapahtuu jo ameriikasa, mutta toivottavasti sentään ei):
- Pitäisikö vammaiset kastroida? Kyllä 0700-01, Ei 0700-02 (0,99 euroa + ppm)
- Pitäisikö kolminkertaiset rikolliset lukita ikuisiksi ajoiksi vankilaan? Kyllä 0700-01, Ei 0700-02 (0,99 euroa + ppm)
- Pitäiskö poliisilla olla valtuudet pidättää epäilyttävä henkilö maksimissaan vuodeksi, jos häntä epäillään terrorismista? Kyllä 0700-01, Ei 0700-02 (0,99 euroa + ppm)
- Onko miehellä oikeus puolustaa maataan ja perhettää tuliasein tappamistarkoituksena? Kyllä 0700-01, Ei 0700-02 (0,99 euroa + ppm)
- Onko epävireisesti soittavalla nuorisomusiikki-orkesterilla oikeutta esittää kansakunnan yhtenäisyyttä hajottavaa ja haureutta edistävää rok:n roll -musiikkia julkisesti taajama-alueella? Kyllä 0700-01, Ei 0700-02 (0,99 euroa + ppm)
Tekstiviestiäänestysten on loputtava.
August 12th, 2006 at 1:52 am
Tässä on hra Vuorensola sekä muut kommentoijat osuneet niin naulankantaan kuin vaan voi!
Itse olen pitkään itsekseni kiroillut nykyistä suomalaisten tv-sarjojen ja elokuvien yleistasoa. Jos todella haluaa lukea/kuulla masentavia tarinoita turmeltuneista nuorista, narkkareista tai alkoholisteista, voi kääntyä lööppien suuntaan.
Moni on myös sanonut, että tällaiset elokuvat/sarjat ovat hyviä, koska siinä kerrotaan siitä todellisesta, kovasta elämästä. He osaavat joskus myös loksauttaa, ettet muka ymmärrä hyvien tarinoiden päälle, eikä hyvissä elokuvissa esiinny avaruusaluksia, sädepyssyjä tai muuta “turhanpäiväistä”.
Näille ihmisille voikin ehdottaa käyntiä vaikka kapakassa. Sieltä voi yleensä bongata jonkun, jonka kanssa tarinoida. En usko, että siinä kauan menisi, kunnes alkaisi tulemaan jos jonkinmoista “todellisen elämän juttua” rikkoutuneista ihmissuhteista, elämän kurjuudesta yms.
Itse katson elokuvia ja sarjoja nimenomaan enemmänkin paetakseni harmaata todellisuutta, en siksi, että saisin kuulla lisää siitä.
Aluksi Pirkin ehdokkuus Satusuomalaisena vähän kummastutti, mutta hetken päästä ymmärsinkin, kuinka otollinen ehdokas hän loppujen lopulta on. Pirk edustaa jotain aivan uutta.
August 21st, 2006 at 9:41 am
Kulttuuri taiteen muodossa on vaan niin helvetin hankalasti kvantifioitava asia. Kun kaikki osapuolet (tekijät, kriitikot ja päättäjät) kuuluvat samaan poppooseen, on helppo propata omaa pyhää lehmää ja jatkuvasti syytää valtion rahoja varsin mitätöntä “suosiota” nauttivaan taiteenlajiin tai taide-elokuvaprojekteihin. Johan tämä nähtiin 20-30 vuotta sitten, kun Speden maanläheinen tuotanto veti jatkuvasti elokuvasalit täyteen ja TV:n ääreen katsojia, kun muut samanaikaiset suomifilmit olivat käsittämätöntä kuraa. Mutta saiko Spede aikanaan arvostusta näiltä “ammattilaisilta”? Ehei (paitsi vasta paljon myöhemmin). Onneksi kansa piti hänen tuotannostaan ja siitä voi nauttia vieläkin.
Siinä vaiheessa, kun jotain uudenlaista ja selkeästi Suomen tasolla vallankumouksellista elokuvaa ei voi ottaa vakavissaan, ollaan menty pahasti metsään ja Suomen elokuvateollisuuden “ammattilaiset” ovat vain täynnä itseään. Mutta kehitystä on turha odottaa, koska kriitikot jatkavat “oikeiden” taide-elokuvien ylistystä ja tukirahat menevät minne menevät.
Olen myös aiempien kommentoijien kanssa samaa mieltä, että laitapuolen kulkija- tai känniräyhäämisleffoja ei hirveästi tee mieli mennä katsomaan. Sitä näkee ihan tarpeeksi kun kulkee iltaisin ulkona sopivissa paikoissa. Haluan, että elokuvakäynnistä jää käteen jotain jännää. Viime aikoina suomileffoista vain Vares on tähän pystynyt, ja sekin vain nipin napin. (tietysti Wreckin lisäksi)