Viime syksynä Mindtrek-gaalan jälkeen Samuli, Timo ja minä seisoskelimme Finlaysonin palatsin edustalla. Tunnelma oli korkealla, sillä ilta oli kulunut hauskojen tyyppien kanssa jutellessa. Alkoholijuomia oli nautittu maltillisia määriä ja olimme kätelleet joukon heppuja, jotka varmasti tienaavat vuodessa enemmän, kuin me siihenastisessa elämässämme.
Puhuimme siitä, mitä meidän pitäisi seuraavaksi tehdä. Olimme kirjoittaneet ja lukeneet ison kasan synopsiksia ja heitelleet vielä enemmän ideoita. Muutamat olivat olleet hyviäkin, mutta kaikki oli hylätty. Silti keskustelut tuntuivat aina palaavan yhteen ainoaan ideaan – niin silloinkin. Se oli hylätty, koska eihän kukaan voisi tehdä sellaista elokuvaa. Ja juuri siksi se kutkutti mielessä.
Jälleen kerran palasimme siihen ideaan. Nauroimme sille, että kohta päädymme oikeasti tekemään sen. Se olisi niin absurdia, että se oli hauskaa. Nauroimme oikeastaan aika paljon kovempaa, kuin olisi soveliasta gaalavieraiden valuessa hiljalleen ulos. Tiedätte varmaan sen naurun, jota nauretaan kun joku heittää vitsin, jonka tietää todeksi, mutta ei haluta myöntää sitä edes itselleen. Se oli juuri sitä naurua.
Parisen kuukautta myöhemmin tuo elokuva sai nimekseen Rautataivas. Maailman lehdistö raportoi sen olevan Star Wreckin tekijöiden seuraava elokuva. Eilen paljastimme, että Rautataivaan käsikirjoittaa Finlandia-voittaja Johanna Sinisalo.
Vähän vakavammina sioista kerrotaan virallisessa lehdistötiedotteessa. Ensimmäisenä sen ehti uutisoimaan DNA Internet. Siinä ei kestänyt kuin 20 minuuttia lehdistötiedotteen lähetyksestä julkaisuun.






Hmm, luulen, että arvaan nyt hieman mistä elokuvanne kertoo.. Lehtitiedotteenne perusteella laatimassaan uutisessa DNA Internet kertoo asiasta hieman:
“Yhdysvaltain avaruusretkikunnan odottamattomalla löydöllä on yhteiskunnan perusrakenteita ravistelevia seurauksia.”
Tällainen avaruusretkikunnan yllättävä löydös ei voi olla mikään muu kuin.. enpäs kerro epäilystäni.. ja suosittelen, että siellä Energian porukoissakin maltatte pitää tuon tiedon sisällänne mahdollisimman pitkään ! Jos olen nimittäin aavistuksessani yhtään oikeassa, tuo idea tulee totisesti räjäyttämään elokuvataivaan !
Itsekin luulen tietäväni mitä avaruustaistelukommentilla ajetaan takaa, mutta ollaan ihan hiljaa ettei tule pilattua elokuvaelämystä (mikäli olen oikeassa).
Morjensta pyttyyn!
Nyt on kulunut monta kuukautta viimeisimmästä uutisesta. Olisiko aika hiukan raottaa rautaesirippua ja kertoa kuulumisia, aikatauluja ja fiilinkejä?