blog.starwreck.com

Pelit.fi kysyy tänään päivän kysymyksenään puoluemieltymyksiä seuraavissa vaaleissa, tällä hetkellä P-liitto johtaa marginaalipuolueita huimalla 65% osuudellaan.

Politiikkaan liittyen, istuva eduskunta hyväksyi eilen päätöksen, jonka mukaan huumerikoksen valmistelu muuttuu laittomaksi, eli kuten Helsingin Sanomat asian ilmaisee:

“Rikollista on tulevaisuudessa myös yritys valmistaa kukkaruukkuja, joissa joku aikoo kasvattaa huumeita.”

Tuleeko Keisari Pirk nousemaan eduskuntavaalien ääniharavaksi? Onko Aku Ankan valtakausi ohi?

Sain kuulla juuri erään ystäväni kuolleen. Tomi oli kuollessaan 27-vuotias, ja ajoi moottoripyörällään päin hirveä Teiskontiellä Tampereella. Ei ehtinyt edes jarruttamaan.

On jotenkin tekopyhää kirjoittaa tutun ihmisen kuolemasta, jota muussa tapauksessa olisi korkeintaan sivunnut vaikkapa tällä palstalla. Aivan kuin hänen kuolemansa olisi ”ansainnut” hänelle kirjoittamisen arvoisen elämän, aivan kuin ystävistä voisi kirjoittaa julkisesti vasta kun heidän elämänsä on päättynyt. Päätin joka tapauksessa pohdiskella hieman ympärilläni olevia ihmisiä, itseäni ja keskuudestamme poistunutta Tomia matkalla Helsinkiin. Musiikiksi valitsin Ismo Alanko Säätiön ”Pulun”. Ilman takavasemmalla nakuttavia espanjalaisia tunnelma voisi olla liki harmoninen.

Tomi oli kenties yksiä oudoimpia tuntemiani ihmisiä, jopa vaikeaselkoisimpia monessa suhteessa. On myös korni tapa liittää superlatiiveja kuolleisiin tuttaviin, mutta tässä tapauksessa ne osuvat oikeaan kohteeseen. Hän oli paitsi erikoinen visionääri, myös kovan linjan skeptikko ja Tielläliikkujien etujärjestön aktiivijäsen.

Tutustuin Tomiin lukioaikoina, ja ohjasimme kolmistaan yhdessä Petri Yletyisen kanssa taide-elokuvaparodiamme, Norjalaisen huoran. Tapasin Tomin viimeksi Norjalaisen merkeissä pari kuukautta takaperin, kun sovittelimme sitä julkaistavalle Star Wreck: Legacy -DVD:lle. Norjalaisen kohtalo oli vaakalaudalla, sillä Elokuvatarkastamo pompsautti Legacyn ikärajan yhdestätoista viiteentoista taideparodiamme takia (”ahdistavia kohtauksia, viittauksia huumeiden käyttöön”), ja pidimme pitkän pohdinnan toimistolla sen päätymisestä levylle. Lopulta – onneksi – Samulia myöten kaikki osapuolet taipuivat, ja tiedän, että tämä julkaisu merkitsi paitsi minulle, myös Tomille paljon.

Yksi tapa päästä Tomin omalaatuiseen maailmaan on katsoa Norjalainen huora. Hänen huumorinsa oli selittämätöntä ja spontaania, ja suurin osa elokuvan parhaista ja oudoimmista – sanoisinko jopa ”etäännyttävimmistä” – ideoista syntyivät Tomin aloitteesta. Itse kuvauksien säätöä ja hinkkausta Tomi ei sietänyt, mutta kun päästiin toteuttamaan, hän oli vahvasti mukana. Norjalaisessa huorassa Tomi esittää kommandopipopäistä hyypiötä, joka pahoinpitelee päähenkilöä useaankin otteeseen. Hahmon selitys löytynee jostain huumeharhojen ruumiillistuman muodosta. Huomioitavaa on kuitenkin, että elokuvan lopussa, kun kyseinen kommandopipopäinen hahmo putoaa ja kuolee, ja päähenkilö ottaa häneltä pipon pois päästä, alla ei olekaan Tomi Ryynänen vaan Petri Yletyinen, elokuvan kolmas ohjaaja. Kyse oli sisäpiirin vitsistä, joka ei ihan auennut suurelle yleisölle.

Tomi oli kanssani tiettävästi ainoa ihminen, joka todella, todella piti Norjalaisesta huorasta. Keskustelimme siitä useaan otteeseen naureskellen, mutta yhteisesti myöntäen sen nerokkuuden – on tavallaan harmi, että muut eivät sitä ole löytäneet. Elokuva on ollut aina minulle sellainen, jonka olen ylpeänä halunnut näyttää ihmisille, ja saatuamme Älymystön musiikit leffaan, siitä muodostui minulle todellinen jalokivi.

Suunnittelimme moneen otteeseen Norjalaisen huoran jatko-osan, Pakokaasuun tukehtuvan miehen, kuvauksien aloittamisesta. Uusimpana tavoitteena oli aloittaa touhu tänä syksynä. Nyt, Tomin poismenon johdosta, tuntuu että elokuvan kuvaukset on aloitettava pian. Leffa on lykkääntynyt niin monesti pelkästään sen takia, että haluan siitä tulevan täydellinen, ja tänä aamuna keksin aloituskuvan, jonka jälkeen ideoita alkoi valua paperille.

Entäpä ne kymmenet, kenties sadat muut ihmiset jotka ovat tavalla tai toisella yhteydessä elämääni? Kerronko heistä muille ihmisille vasta heidän kuoltuaan? Vai pitäisikö minun tästä viisastuneena alkaa pitää ystäväblogia, jossa kirjoitan ystävistäni ja heidän edesottamuksistaan? Enpä usko sellaisen palvelevan tarkoitustaan. Pikemminkin haluaisin taas oppia keskittymään ympärilläni oleviin ihmisiin. Loppujen lopuksi ihmiset ovat ainoa syy tämän elämän elämiseen, ja jos heitä ei osaa arvostaa ihmisyyden vertaa, jäljelle jää vain tyhjiä tynnyreitä kolisteltavaksi.

Lepää rauhassa, Tomi. Oli etuoikeus tuntea sinut.

Nimet ovat jännittäviä. Vain muutaman kirjaimen mittaiset nimikkeet voivat kätkeä taakseen suunnnattoman suuren määritelmän, jonka vuoksi ihmiset ovat valmiit marssimaan vaikka kuolemaan. Myös Star Wreck –tiimillä on alkanut muodostua melko vahva ja monivivahteinen nimiavaruus ympärilleen, ja meidän putiikissamme ollaan melko tarkkoja monista nimiseikoista. Emme halua, että nimet ovat vain kirjainyhdistelmiä jotka erottavat asiat toisistaan, vaan usein taustalta löytyy ainakin jollakin tavalla hauska tarina. Otinpa asiakseni pureutua muutamiin meidän kauttamme kaikille tuttuihin ja vähemmän tuttuihin nimiin ja kertoa tarinat niiden takaa.

Star Wreck ei ole nimenä kovin kaukaa johdettavissa Star Trekistä, eikä tarinaan sinällään kuulu sen suurempaa dramaattista käännettä. Samuli muistelee kuulleensa sanan ”wreck” englannintunnilla, ja sittemmin se päätyi luontevasti Star-sanan jatkoksi killumaan ensimmäisen Wreck-leffan kylkeen. Silloin tällöin ollaan tiedusteltu, josko Star Wreck-nimellä olisi yhteyttä hieman aiemmin maailmalla liikkuneeseen Star Wreck –kirjasarjaan, jonka kirjoittivat Leah Rewolinski ja Harry Trumbore joskus 80-luvun puolella. Samulin laajan kirjallisen taustan tuntien (= tiettävästi yksi Star Trek –kirja joskus kovimpina fanivuosina) nämä yhteydet voidaan kuitenkin katkaista alkuunsa. Charles A. Sharpin vuonna 1987 kirjoittamalla Star Wreck –tietokonepelilläkään ei ole yhteyttä Samulin maailmaan, vaan suurimmat vaikutteensa Trekin lisäksi Star Wreck sai Star Controlista.

C.P.P. Potkustart –nimen alkujuuria on Wreck-universumissakin yllättävän vaikea jäljittää. Enterprise –alus on saanut oman väännöksensä (”Enterperse”), eikä nimi muutenkaan vastaa tyypillistä Wreckin alkuperäispohjaista sananvääntelyä. Todellisuudessa juuret johtavat korkeakulttuurin ja käännöstaiteen maailmaan: Samuli kertoo löytäneensä sopivan nimen Star Wreckissä seikkailevan aluksen kylkeen Aku Ankan taskukirjan sivuilta, jossa Roope Ankka on nimennyt avaruusrakettinsa Potkustartiksi. C.P.P. taas voidaan johtaa neuvostoliiton kyrilliseen alkukirjainjonoon, C.C.C.P:n.

Tuotantoyhtiö Energia Oy on sekin rakettimoottoreilla varustettu nimi alkujaan. Kun mietimme poppoollemme nimiä, kaikenlaisia ajatuksia nousi esille – yleisesti avaruustutkimukseen liittyviä. Asiaa puitiin moneen otteeseen laajoissa mailikeskusteluissa, kunnes Puskalan Jarmo täräytti Energia-nimen tiskiin. Hetken pureskeltua tulimme siihen tulokseen, että nimi on hauska. Alkujaan nimi juonsi juurensa yleisesti sen monikansallisesta käytöstään ja yksinkertaisesti hyvästä ja yksinään harvoin käytetystä nimestä, mutta myös hieman pahaenteinen edeltäjä nimelle löytyi. S.P. Korolev And Rocket Space Corporation Energia laukaisi silloisen Neuvostoliiton avaruustutkimuksen suurimman tähdenlennon, Energia-kantoraketin, taivaalle vuonna 1987. Kyseinen paatti kohosi tämän jälkeen vain kerran, jonka jälkeen Neukkula kaatui ja projekti hautautui byrokratia- ja rahahuolivuorten alle. Toivotaan, että tämä ei ole enteellistä!

Rautataivas –nimi oli myös pitkään keskustelun alla. Elokuva liikkui pitkään vain nimellä ”seuraava leffa”, ja myös eräällä toisella tunnisteellä jota emme tässä vaiheessa voi paljastaa kertomatta itse elokuvasta liikaa. Pitäessämme ensimmäistä varsinaista leffankehittelypalaveria Johanna Sinisalon kanssa joskus alkuvuoden tietämillä, teimme Aten ohjastamana loistavan kasan keltaisia lappuja, jossa hahmottelimme fiiliksiämme elokuvan perusajatuksesta. Yhdessä lapuista lukee sanat ”taivas on täynnä rautaa”. Tästä sitten yhdistelemällä päädyttiin sanaan ’rautataivas’, ja sitten hiljenimme. Loistava nimi. Juoksimme äkkiä googlettamaan, eikä juurikaan vastaavaa nimeä löytynyt, mitä nyt Kim Lönnholmin samanniminen kappale, sekä viittaukset Beneath the Steel Sky –nimeen. Näistä kumpaankaan tämä elokuva ei liity.

Korpinpesä taas muodostui joskus loppuvuodesta 2005. Kyseessähän on yhteisöllisen elokuvatuotantomme tuotantoalusta internetissä, jota olemme nyt liki vuoden verran kehitelleet, ja jossa olemme pääsemässä hiljaksiin kohti käytännön vaiheita. Istuimme Aten kanssa pitkiä tuskaisia iltoja kämpässäni vuoden loppupuolella ja tuskailimme, mistä puhuisimme lähestyvässä Mindtrek-tapahtumassa Tampereella, jonne meidät oli kutstuttu. Emme halunneet puhua teknologiayleisölle niinkään elokuvasta, vaan elokuvassa käytetyistä teknologioista. Sitten idea yhteisöllisyydestä elokuvatuotannon työkaluna alkoi nostaa päätään, ja pian suut vaahdossa meuhasimme juuri syntyneestä ideasta. Korpinpesä-nimi syntyi pari päivää myöhemmin, kun kirjottelin muutamia sanoja ylös aiheesta, ja huomasin, että itse asiassa Star Wreckistä tuttu korppi-logomme istuu täydellisesti fyysisenä tuotantomallina platformillemme. Niinpä päätimme ottaa nimen käyttöön, ja sittemmin se on jäänyt ja kukaties tulee jopa vakiintumaankin.

ZEX-514 on pieni yksityiskohta leffassamme, johon monikaan ei todennäköisesti ole kiinnittänyt huomiota. Kyse on kuitenkin kohtuullisen usein toistuvasta numero- ja kirjainsarjasta, ja perinnettä on jatkettu sittemmin muissakin Wreck-aiheisissa taltioinneissa. Varsinaista järkeä numerosarjassa ei ole, mitä nyt että takavuosina muodissa olleen 31173-kirjoitusmuodon mukaan se muodostaa kutakuinkin kehoituksen ”SEKSIÄ”. Alkujaan tämä tulee kuitenkin uskollisesta Wreck-mobiilistamme, toisesta sellaisesta, nimittäin kuvaajamme Sami Aho-Mantilan autosta. Nykyään kyseistä autoa ei valitettavasti enää ole, ei ainkaaan Aho-Mantilalla, mutta kyseisen koslan voi nähdä DVD:ltämme löytyvien poistettujen kohtausten joukosta, jossa mafiakohtauksessa Pirk kurvaa paikalle kumppaneineen.

Operaatio ”Vampyyrin Häykke” on myös pieni yksityiskohta ItP:stä, mutta merkittävin tapahtuma itse elokuvassa. Kyseessä on nimi operaatiolle, jonka tarkoituksena on lähteä ja ”valloittaa niitten planeetat”, kuten keisarimme tietää kertoa kuultuaan Infolta avaruuden oudosta anomaliasta, johon Fukov matkoillaan törmäsi. Vampyyri nyt lienee kaikille selvä, kyse on siitä pitkähampaisesta verenhimoisesta myyttisestä olennosta joka tekee kaikkea mahdollista paitsi keittää kahvia, riippuen minkä maan mytologiasta on milloinkin kysymys. Ja ”häykke” on, tietenkin ääni, joka lähtee kun vampyyri hyökkää ja haukkaa uhriaan pitkillä hampaillaan. Nimi päätyi elokuvaan puhtaasti sen typeryyden takia: mietimme pitkään jos jonkinmoisia väännöksiä operaatio Aavikkomyrskylle ja muille kuuluisille sotilasoperaatioille, mutta oikeaa ei ottanut löytymään. Sitten Samuli viskasi idean, nauroimme aikamme ja päätimme pistää sen elokuvaan.

Nimiä putkahtelee luonnollisesti jatkuvasti lisää, mutta jos hyvät lukijat mielessänne on jokin nimi, jonka tarinan haluaisitte kuulla, pudottakaa niitä kommentteihin, ehkäpä kasaamme uuden version tästä tekstistä jos kysymyksiä tulee tarpeeksi!

Hyvää syksynalkua täältä päästä! Uusi Raven muuten päätyi juurittain työn alle, kannattaa odotella koska siellä on paljon mielenkiintoista juttua Energian uusista tuulista!

On päässyt käymään niin, että aiemmin kehumani Doctor Who on ehtinyt kolmanteen jaksoonsa, ennen kuin ehdin noteeraamaan sen alkamista TV2:lla. Pääasiassa tämä johtuu siitä, että sunnuntaisin on yllättäen ollut jopa mainioiden scifisarjojen hehkuttamista parempaa tekemistä. Osittain se johtuu siitä, että ensimmäiset jaksot eivät olleet kovinkaan kummoisia.

Tämäniltainen jakso Levottomat kuolleet on ensimmäinen vakavammin otettava jakso uutta sarjaa. Tässä jaksossa ryhdytään pikkuhiljaa viittailemaan kauden suurempaan juoneen ja jakson tapahtumiin palataan vielä myöhemmin. Koska sarjan lähtökohdat (aikamatkustava muukalainen taistelee pahaa vastaan) lienee jo kaikille minun hehkutusta kuunnelleille tuttu, niin tämä on varsin hyvä kohta aloittaa katseleminen. Ensimmäinen hyvä jakso isolla hoolla onkin sitten kolmen viikon päästä esitettävä Dalek.

Levottomien kuolleiden käsikirjoituksesta vastaan muuten äärioudosta Herrasmiesliigasta tuttu Mark Gatiss - joka on myöskin kuulunut aikanaan vanhan Who-sarjan faneihin.

Pelit-lehden mainos on kuvattu, syvätty ja toimitettu eteenpäin. Jos herra Murphy suo, niin kavereiden naamoja voi bongailla lokakuun 4. päivä ilmestyvästä lehdestä. Kiitoksia kaikille osallistuneille, kuvia saatiin kuutisenkymmentä, eli hyvinkin riittävästi. Oli jälleen kerran myöskin hauska nähdä ketkä tätä leffaa katsovat - ja niitä muutamia harvoja, jotka tulivat t-paidan perässä hieman hämmentyneinä siitä mistä on kyse :)

Rivistöstä voi bongata pienenä pääsiäismunana myöskin toimistomme konttorirotan, Antin, harrastamassa lajilleen luonnonmukaista käyttäytymistä, eli seisoskelemassa kahvikuppi kourassa.

Weird Al on näköjään julkaissut netin videosaiteille ison kasan musiikkivideoitaan. Mukaanlukien uusin sinkku, “Don’t Download This Song”. Kyseessä on tuttuun Al-tyyliin koskettava balladi musiikintekijöiden ahdistuksesta piratismin ikeen alla.

Star Wreckin nettijulkaisusta tulee lokakuun 1. päivä kuluneeksi tasan vuosi. Sen jälkeen on paljon vettä virrannut ja olemme nyt siinä pisteessä, että aiomme toteuttaa seuraavaan Pelit-lehteen koko sivun Wreck-mainoksen. Samalla haluaisimme jotenkin kiittää faneja, jotka ovat tehneet Wreckistä sen, mitä se tänä päivänä on. Siksipä ajattelimmekin tarjota mahdollisuuden halukkaille ikuistaa itsensä Pelit-lehteen osana P-liittoa!

Eli pidemmittä puheitta, kutsu Star Wreck -mainoksen valokuvauksiin:

Tervetuloa valokuvauksiin Tampereen Star Wreck -puotiin 13.-15.9. välisenä aikana. Star Wreck -porukka on aikeissa toteuttaa seuraavaan Pelit-lehteen mainoksen, ja etsii nyt fanijoukoistaan innokkaita, jotka haluavat naamansa näkyville P-liiton joukoissa.

Mukaan pääsee saapumalla paikan päälle tämän viikon keskiviikosta perjantaihin klo 10-17 välisenä aikana. Sadalle ensimmäiselle on myöskin luvassa ilmainen Wreck-paita vaivanpalkaksi. Vaatekoodina on mustat housut tai musta hame (edit: tästä on kyselty - riittää, että housut ovat suht’ tummat, muuten ei ole niin tarkkaa), ja jos kaapista löytyy oma Korppi-paita, sen saa ottaa myös mukaansa!.Kuvaus vie ruuhkasta riippuen kymmenestä kahteenkymmeneen minuuttua.

Tervetuloa paikalle!

Star Wreck Store sijaitsee Tampereen keskustorin kupeessa, osoitteessa Aleksis kiven katu 24 (Sisäpiha).

Tieteestä, taiteesta, teknologiasta…

Kirjoittelen tätä junassa paluumatkalla Helsingistä, jossa olin puhumassa (melko pitkään ohjelman mukaan Hannu Vuorensolan nimellä) Science, Art and Technology in the Service of Man –seminaarissa Helsingin yliopistolla. Kuten olen kertonut aiemminkin, tapaamme kiertää erilaisissa tapahtumissa, seminaareissa ja muualla kertomassa elokuvanteosta ja sen hienouksista, sekä internetistä ja yhteisöllisyydestä.

SAT-seminaarissa esittelin jälleen ideoita ja ongelmia netin ja elokuvateollisuuden yhteensopimattomuudesta, sekä vilautin Korpinpesä-alustamme kehitelmiä. On vaikea arvailla, miten yleisö vastaanotti ajatukseni, sillä kysymyksille oli vain vähän aikaa, ja joka seminaarissa pakollisena läsnäolijana oleva Negatiivinen Mutta Kaikkeen Kommentoiva Vanhempi Herra pääsi ainona ääneen. Tällä kertaa hän halusi todistaa puhujan, eli minun, puheet tyhjiksi kysymällä, kuinka moni salissa on oikeasti katsonut elokuvamme alusta loppuun. Käsiä nousi suunnilleen saman verran kuin leffan katsoneita, ja selitin jälleen, sadannen tuhannennen kerran samat litanjat siitä, miten todellisia, elokuvan läpi katsoneita on mahdoton arvailla, kuten edes katsojalukuja, joten nelisen miljoonaa latausta on paras arvaus – todellinen latausluku on varmasti suurempi, mutta toisaalta osa ei jaksa leffaamme toljottaa alusta loppuun, joten paras arvaus on, että nämä seikat tasaavat toisensa. Tai sitten eivät, mutta jos joku löytää toimivamman laskukaavan katsojalukujemme kohdalle, saa esittää.

Harmillisesti en ehtinyt osallistumaan seminaariin kovin kummoisesti, lojuin ystäväni Tiian kämpillä krapulan kourissa koko aamu- ja iltapäivän, ja ehdin vain vaivoin yliopistolle. Ehdin kuitenkin nappaamaan muutaman ajatuksen tamperelaisprofessori Hannu Eskolan puheenvuorosta. Eskolaan olemme törmäilleet vähän väliä erilaisissa tilaisuuksissa, ja hänellä on hyviä näkemyksiä tietoyhteiskuntaan ja sen toimintaan. Tällä kertaa Eskola esitteli ajatusta fyysisestä todellisuudesta ja elektronisesta todellisuudesta, ja pujahti myös verkkomaailman ongelmiin nykypäivän työympäristöissä. Eskolan mukaan toimistot ovat tänä päivänä kaoottisia ja stressaavia paikkoja, kun sekä elektroninen todellisuus jatkuvine informaatiotulvineen ja fyysinen todellisuus ihmismielen realiteetteineen ja rajoineen kohtaavat ja sekoittuvat. Loppujen lopuksi vanhanmallinen toimistomaailma ei ole muuttunut, elektroninen todellisuus on tullut siihen päälle, ja suurin osa ihmisistä ei osaa erotella näitä kahta tarpeeksi selvästi, eikä sijoittaa niitä oikealle kohdalle resurssikartalla. Se luo sekavan ja hankalan klimpin sekalaista informaatiotulvaa, joka ympäröi ihmistä ei enää vain kahdeksaa tuntia toimistolla, vaan 24 tuntia vuorokaudessa, 7 päivää viikossa kaikkialla minne kulkeekin.

Eskola kertoi, että ongelmaan ei ole tarjolla ratkaisua, mutta parilla yksinkertaisella seikalla elämää pystyy helpottamaan huomattavasti:

1. Aikatauluttamalla sähköpostien lukemisen. Tämä vie päivästä joka tapauksessa paljon aikaa, pahimmillaan joitakin tunteja, ja sähköposteja satelee jatkuvalla syötöllä ympäri maailmaa, ja niihin vastaaminen kesken muiden asioiden keskeyttää kaiken ja tekee työskentelystä vaikeaa. Kun ihmiset löisivät aikatauluihinsa parin tunnin blokin sähköpostien lukemiselle, varaisivat ajan ja käyttäisivät sen tehokkaasti tähän, ja sen jälkeen sulkisivat sähköpostiohjelman, koko prosessi olisi helpompi sulattaa henkisestikin. No, näinpä tuskin monikaan tekee, mutta kannattaa kokeilla jos tuntuu, että maailma kaatuu niskaan joka kerta kun Outlookin mailin vastaanottopimputus keskeyttää työnteon.

2. Sähköpostietikettiä on hyvä myös noudattaa. Eskola heitti ilmoille muutaman säännön hyvästä mailikäyttäytymisestä:

a. Sisällytä vain yksi viesti yhteen sähköpostiin kerrallaan. Ihmiset lukevat maileistaan vaan pienen osan alusta, parempi että asiaan mennään suoraan ja yritetään oleellinen kertoa lyhyesti, ja syventää sitten jos tarve vaatii. Eikä kasata montaa asiaa yhteen mailiin, vaan lähetetään erikseen jokaista asiaa koskevat viestit.

b. Yhteystiedot jokaisen sähköpostivastauksen perään aina. Yksinkertainen asia, jota todellakaan moni ei näytä tekevän. On turhauttavaa kaivella ihmisten tietoja ties mistä kalentereista, kun helpointa olisi jos ne löytyisivät aina viimeisimmästä mailista.

c. Subject-kenttään lyhykäisyydessään viestin sisältö. Itsekin vastaanotan ties mitä käsittämättömimmillä nimillä tulevia tuhottoman pitkiä maileja, joista on sekä vaikea kaivella itse oleellista pointtia saatika myöhemmin etsiä viestiä kun subjectina on jotain loputtoman hauskaa tai pikkunokkelaa. Mainittakoon esimerkkinä muuan toimistopäällikkömme. Ohessa otteita Hukkasen informatiivisimmista sähköpostiotsakkeista:

”Mitä yhteistä on Tarjalla, hamsterilla ja hammaslääkärillä?”
”Rosvoja kello kuudessa!”
”When hell freezes over”
”Järnhimeln på engelska”
”Mitä kirjastoon kuuluu? Kirjoja.”
”Suattaaha tuo ollakkii, vua suattaaha tuo olla olemattakkii”

3. Hyödyntämällä nykyteknologian tarjoamaa vapautta. Kännykät, langattomat verkot, läppärit ja ties mitkä eivät ole olemassa sen takia että sinut saadaan kiinni aina kun haluat, koska vaan ja missä tahansa, vaan ne ovat olemassa jotta itse voisit työskennellä ilman aikaan ja paikkaan sidottuja kahleita aina kun mahdollista ja se itselle sopii.

Uneksuntaan

Kun kerran vaihtoehtoisista tulevaisuuksista puhutaan, mennäänpä pelimaailmaan. En tiedä mistä olen onnistunut kaivamaan aikaa tietokonepelailuun kaiken muun mukavan lisäksi, mutta näin sitä vaan on siunaantunut. Vastaus löytyy varmaankin pitkistä paluumatkoista Helsingin-reissuilta – pari tuntia riittää hyvin koukuttamaan peliin. Call of Cthulhun jälkeen ties mistä mielenliikahduksesta hankin Dreamfall: A Longest Journey –pelin, jota olen viimeiset pari viikkoa väkerrellyt silloin tällöin.

Peli on norjalaisen Funcom-poppoon uutukainen, joka on saanut kiitettävästi huomiota maailmalla sen symppiksen näköisen päähenkilöttären ja nättien kaupunkikuvien ansiosta. Dreamfall: A Longest Journey kertoo stoorin Zoë-nimisestä, kaksi-tuhatta-ja-vähän-päälle –tulevaisuudessa asuvasta tyttösestä, joka joutuu melkoiseen pyöritykseen selvitellessään mihin hänen ex-jätkäfrendinsä on kadonnut. Peliin tuupataan mukaan suuri yhtiösalajuoni, vaihtoehtoiset todellisuudet ja nettihämyily. Kokonaisuus on pikaisesti katsottuna melkoista sillisalaattia, ratakiskot paistavat kilometrien päähän, ja café latten makuinen, kevyen urbaani tunnelma ei tarjoa juuri tarttumapintaa. Kaiken kukkuraksi pelissä ei ole pelaamista nimeksikään – riittää kun painaa ”juokse eteenpäin” –nappia loputtomien puhekohtausten välissä silloin tällöin. Tästäkin huolimatta Dreamfall onnistuu olemaan kiehtova peli.

Ennen kaikkea viihdepisnettimiehenä ihastuin ajatukseen pelattavasta TV-sarjasta, joka Dreamfall loppujen lopuksi on. ”Pelaaminen” on lähinnä pientä interaktiota katsojan kanssa, mutta lopultakin pelissä tarina on tärkein, ja sen seuraaminen oleellisin tekijä. Harmi kyllä käsikirjoitus ei ole kovin kiinnostava ennen loppumetrejä, ja viittaa monessa kohtaa turhankin paljon edeltäjäänsä, A Longest Journeyyn. Tämä tekee pelaamisesta tuskastuttavaa tyhjänpäiväisten keskustelujen seuraamista ja raiteilta tekee mieli rimpuilla pois aina kun vaan mahdollista.

Peli kuitenkin todistaa sen, että ”interaktiivisten TV-sarjojen” tulevaisuudennäkymät ovat valoisat. Toimiessaan Dreamfall on jännittävä ja sen pariin on mukava palata aina kun itse parhaaksi katsoo. Pienet puuhastelut lähentävät päähenkilöä, ja osa käsikirjoituksesta hyödyntää melko fiksusti pelaajan läheisyyttä ohjailemaansa hahmoon.

Kiinnostus alkoi herätä pelin edetessä todellakin toteuttaa netin kautta levitettävä interaktiiviseen sarja, joka yhdistää pelaamisen, ongelmanselvittelyn ja tarinankerronan sulavasti. En sano, että itselläni kovin suurta visiota sellaisesta olisi, mutta toivottavasti joku sellaisen tekee, sillä pelaajia/katsojia varmasti löytyy.

Seuraavaksi ajattelin kurkata blogikommentit Call of Cthulhu-arvostelustani ja valkata antamistanne ideoista kiinnostavimman pelin ja yrittää metsästää sen käsiini.

Tampere lähestyy uhkaavasti, pitää lopettaa tähän. Olihan se jo aikakin. Erinomaista viikon alkua kaikille!