Tampereen Teatterissakin pyörinyttä Kokkola-näytelmää mukaillen: minen ole blogi-ihmisiä. Kun sitten kuitenkin kohdalle sattuu se blogahtava kotisivu, jota ihan itsestään jämähtää seurailemaan, tietää löytäneensä jotain merkittävää. Ja sitä Ben “Yahtzee” Croshaw’n sivu Fully Ramblomatic todella on.
Ilmeisimmät asiat ensiksi: Ben kirjoittaa paljon, ja hänellä on perin viisto huumorintaju. Pintapuolisesti katsoen hänen kirjoittelunsa tuntuu kuuluvan samaan kastiin aivan liian lukuisten “Kaikki on p*r$eestä ja meitsi rulettaa ja nyt vakuudeksi hieman voimasanoja” -blogien kanssa – muttei kuitenkaan aivan. Benin pelastaa hänen luontainen sivistyneisyytensä ja läpitunkeva itseironiansa. Hän ei koskaan ota itseään ja mielipiteitään liian vakavasti, ei edes oivaltaessaan ettei oppivelvollisuusjärjestelmä ole antanut hänelle mitään.
Yahtzeen on nähkääs hyvä puhua, hän kun sijoittuu lahjakkuudeltaan ihmiskunnan yläpäähän. Tämä ei ollut sarkasmia. Hän on tehnyt elämänsä aikana kaikenlaista – pääosin kirjoittanut graafisia seikkailuja kehitystyökalu AGS:llä ja julkaissut niitä ilmaiseksi kotisivuillaan kaiken kansan iloksi. Ei siinä vielä mitään, mutta (lähes) jokainen hänen peleistään repii AGS:stä irti asioita joiden ei pitänyt olla sillä edes mahdollisia, hän on hävyttömän aikaansaava (toiseksi viimeisin peli syntyi vain parissa viikossa – joiden välissä tosin oli kuukausi)… minkä lisäksi hän täytti alkukesästä “jo” 23 vee. Ilmeisesti “vanheneminen” näkyy hänen “hitaammassa” julkaisutahdissaan – hän kirjoittaa nykyisin blogiinsa “vain” noin kerran viikossa ja on tehnyt tänä vuonna “vasta” kaksi kokonaista peliä. Sigh.
Ja nyt pääsemmekin seikkaan, joka liittää tämän jutun Timon pariin aiempaan postaukseen. Yahtzeen suosikkigenreihin nimittäin kuuluvat kauhuseikkailut, ja ihan syystä. Muutama vuosi sitten hänen LucasArts-henkinen huumoripelisarjansa teki yllättävän suunnanmuutoksen tehokkaan kauhuseikkailun 5 Days a Stranger ja sen jatko-osan 7 Days a Skeptic muodossa. Niiden imu on (ainakin omalla kohdallani) sitä luokkaa, että haluaisin pelata ne läpi uudestaan ja uudestaan, mutten silti tee niin niiden aiheuttaman ahdistuksen vuoksi.
Englanniksi tätä kauhugenreä kuvataan sanalla “visceral”, ja sille ei ole kätevää suomennosta. Sanakirjan mukaan sana tarkoittaa “sisälmyksiin liittyvää”, ja sitä osastoa kyllä nähdään ruudulla (etenkin N Days a X -sarjan uusimmassa, Trilby’s Notes), mutta ennen kaikkea tunnelman tuntee sisuskaluissaan. Parhaina hetkinä pelottaa niin että tuntuu kuin ohutsuoli ryömisi kuristamaan haimaa. Tämä johtuu luullakseni siitä, että Yahtzeen vahvin valtti on henkilöhahmojen rakentaminen ja heidän luonteidensa esittäminen dialogin kautta. Parhaimmillaan hän saa vain kahdella tavulla langenneen hahmon tragiikan tuntumaan kuin iskuna palleaan. Sitä taitoa ei koskaan nähdä liiaksi esittävässä taiteessa.
Siis, hohoi, Timo! Koska tiedän sinun joskus viihtyneen Monkey Islandien ja sen sellaisten parissa, tee itsellesi palvelus ja pelkää pari iltaa Yahtzeen tuotosten parissa. Sama pätee Timon hengenheimolaisiin. (Jos wanha klassikko Flashback – tai vaikka ekat Prince of Persiat – koskaan viehättivät, kannattaa kokeilla myös hänen “graafisen seikkailun” uudelleenmääritelmäänsä 1213.)
Hardcore-oldskool-seikkailijoille suosittelen Benin koko tuotannon kahlaamista läpi aikajärjestyksessä, ihan vain kehityskaaren ihailemiseksi. Arthur Yahtzeet ilmeisesti aloittivat koko ruljanssin. Rob Blancit 1, 2 ja 3 ovat ehdottomia jo pelkästään taustana AitGoFW:lle. (Varoituksen sana ykkösosasta: minä sentään pidän sekä MIDI-musiikista että Whigfieldistä, mutta itsellänikin alkaa MIDI-versio Another Daysta tökkiä viimeistään jossain neljännentoista looppauksen tienoilla.) Odysseus Kent muistuttaa, että on mahdollista tehdä kunnianosoitus toisen pelin tyylille (tässä tapauksessa Monkey Island) kopioimatta sitä yksi yhteen. N Days a X, Trilby’s Notes ja 1213 tulivatkin jo mainittua. Ja sokerina pohjalla: kaikesta huolimatta luulen, että pidän Benin parhaana tuotoksena seikkailu/simulaatio/kaupankäyntipeliä Adventures in the Galaxy of Fantabulous Wonderment, jonka polveileva juoni on vähintään nimensä mittainen.
Itse asiassa AitGoFW:n tarinastahan saisi juonen vaikka parodiseen scifi-leffaan…
Archives
