Wreckiporukkaa voi tänä viikonloppuna löytää Tampereen Hervannasta (eipä uskoisi!) jossa järjestetään Tracon II -tapahtuma. Eli siis Tampereen oma anime/roolipeli-con. Kello 16.00 on tiedossa juttua Wreck-roolipelin tekemisestä, sekä viiden maissa katsaus kuluneeseen vuoteen.
Viime Traconin aikaan elämä oli vielä aika normaalia, mutta sen jälkeen on tapahtunut sen verran paljon, että omassa päässä siitä tuntuu kuluneen useampikin vuosi… Voisipa jopa sanoa, että I’ve been milking and plowing so long that even Ezekial thinks that my mind is gone.
Tästä erittäin huterasta aasinsillasta päästäänkin sitten puoliperinteiseen viikonlopun Weird Al -videoon. Vuorossa klassinen Amish Paradise.
Nettileffapalveluita pomppii Suomeen kuin sieniä sateella. Eilen film2home väitti olevansa ensimmäinen, mutta myös vanha tuttu levykauppa cdon.com tarjoaa streamaavia elokuvia.
Itse asiassa ensivaikutelma palvelusta oli harvinaisen positiivinen. Samat vanhat rajoitukset IE:n pakkokäytölle ja mediasoittimen yksilöinnille ovat paikallaan, mutta teksteissä ei sentään puhuta krypteerauksesta, fileerauksesta ja eller senare -versioista. Käyttöliittymä on perustoimiva - elokuvien etsiminen on perustaltaan yhtä aivokuollutta kuin film2homessa, mutta toimii sujuvammin. Väritys on tuttu cdon-vihreä ja ulkonäkö ei ärsytä.
Mutta mitäpä olisi nettivideopalvelu, jossa ei olisi jotain käsittämätöntä suunnitteluvirhettä. Jostain ihmismielelle täysin käsittämättömästä syystä CDON Stream avautuu omaan pop-up-ikkunaansa, joka täyttää koko ruudun. Siis aivan koko ruudun, piilottaen niin Windowsin tehtäväpalkin kuin kaikki selaimen valikotkin. Normaalisti tämä olisi pelkästään raivostuttavaa, mutta kun yhdistetään tämä siihen, että jostain tietoisille olennoille mysteeriksi jäävästä syystä se vaatii automaattisia popuppeja toimiakseen, tulee ostamiselle jälleen kerran stoppi. Tällä kertaa syyksi muodostuu Google Toolbar, joka sattuu tähän koneelle olemaan asennettuna. Siinä on toki helppo sallia popupit tietylle saitille - paitsi silloin, kun kyseinen saitti piilottaa kyseisen toolbarin. Lopputulos on, että en saanut Googlen popup-blockeria pois päältä, joten saitti ei toimi.
CDONin palvelu muistuttaa perustaltaan niin suuresti film2homea ja SF Anytimea, että epäilisin taustalla olevan saman palvelun. Esimerkiksi Pohjoismaisista musiikin nettikaupoista suurin osa pyörii saman palveluntarjoajan systeemillä, ainoastaan grafiikat on pistetty uusiksi. Tiedä vaikka sama pätisi myös elokuvakauppoihin.
On varsin turhauttavaa, että kolmesta tarjolla olevasta palvelusta kolme sisältää niin rankkoja käytettävyysmokia, että ne ovat käytännössä hyödyttömiä. Ennustan Pohjoismaiden piraattisaiteille hyvää tulevaisuutta.
Suomeen on rantautunut uusi nettivideoyrittäjä, film2home:
- Olemme työskennelleet tämän eteen yli 5 vuotta ja olemme ylpeitä voidessamme olla ensimmäinen yritys Suomessa, joka tuo markkinoille laillisen elokuvienlatauspalvelun, ja tehdessämme sen niinkin merkittävien yhteistyökumppanien kanssa kuin Warner ja Sonera, toteaa film2homen perustaja Gerard Versteegh.
Liekö kyseessä pienoinen piikki Suomessa jo kauan toimineen SF Anytime -palvelun suuntaan, vai eikö nettivideopuolella tiedetä edes kilpailutilannetta markkinoilla joille pyritään? No, tämä heidän kilpailijansa kovinkaan kummoinen ole, sillä täälläkin tuli todettua, että SF Anytime ei ole kuluttajakelpoinen palvelu.
Mutta miten käy film2homen? Onko aika pistää Makuunin osakkeet myyntiin? No, eipä oikeastaan. Ensimmäinen yritys siirtyä palveluun Soneran sivuilta tuotti puhtaan valkoisen ruudun. Firefoxin käytöstä on tässäkään palvelussa turha uneksia. Etusivun kautta sai sentään eteensä virheilmoitussivun, joka - jälleen kerran - kertoi palvelun vaatimuksen kryptisessä muodossa: “täytyy sinulla olla Windows Media Player / Mapping 9.0.” ja “media player on päivitettävä uudempaan versioon jotta voit yksilöidä sen. 10.”.
Tällä kertaa päätin elää vaarallisesti ja painetta kyllä-nappeja kunnes Media Player oli yksilöity, eikä se loppujen lopuksi ollut kovinkaan kivuliasta. Ilmeisesti yksilöinti hoidetaan Microsoftin sivujen kautta, mutta esiin tuleva popup kehottaa lataamaan jotain, eikä kerro mitä, mistä, tai onko se turvallista. Tämän jälkeen palvelu suostui käynnistymään.
Palvelun ulkoasu on erittäin yksinkertainen, mutta elokuvien etsiminen ja selaaminen on kerrassaan naurettavan hankalaa. Leffat löytyvät genreittäin ja sitten pitääkin listaa selata läpi ruutu kerrallaan, klikkaillen nuolinappeja. Haku toimii jos toimii - etusivulla mainostettua Batman Begins -leffaa se ei ainakaan löytänyt.
Elokuvat voi joko ostaa naurettavan kalliiseen 15 euron kappalehintaan, tai vuokrata neljällä eurolla. Ensimmäinen, toinen ja kolmas yritys vuokrata elokuva tosin tuotti ainoastaan virheilmoituksen, että yhteyteni (8/1Mbps) on liian hidas elokuvien katsomiseen hyvällä laadulla. Myöhempi yritys tosin tuotti tarkoitetun tuloksen ja ryhtyi kyselemään käyttäjätunnusta. Sitä en tähän hätään jaksa luoda, joten en voi antaa viimeistä tuomiota siitä, toimiiko palvelu.
Sen sijaan voisin sanoa pari sanaa ilmaisista testivideoista. Palvelusta löytyy jopa huimat kaksi ilmaisvideota, takkasimulaation ja ruotsalaisen paljasjalkavesihiihdon parhaat palat. Kummastakaan videosta ei ole muistettu poistaa lomitusta, joten ne näyttävät aivan hirveiltä. Trailerit taas on pakattu niin vahvasti, että niiden kuva on koko ruudulla yhtä suttua. Pitäisikö näiden esimerkkien vakuuttaa ihmiset luopumaan rahoistaan?
Syntien listalle voisi lisätä myös sen, että tietoa kertakaikkiaan pantataan. Minulle ei selvinnyt, että mitä tarkalleen ottaen saa, kun ostaa elokuvan. Ilmeisesti tiedoston, mutta voiko lisenssin siirtää toiselle koneelle? Entä kannettaville mediasoittimille? Onko rekisteröitymislomakkeessa kysyttävä PIN-numero tarkoitus keksiä itse vai hankkia jostain? Käyttääkö tätä kukaan?
Syvä miete
Käteen jää siis palvelu, joka teknisesti saattaa toimia, mutta joka ei kuitenkaan anna itsestään missään määrin positiivista vaikutelmaa ja jonka käyttäminen on täyttä tuskaa surkean käyttöliittymän takia. Jopa vuokrattavat ja ostettavat elokuvat on jaettu eri osioihin - mikä on äärimmäisen rasittavaa, koska palvelussa ei ole yhtenäistä navigaatiota, vaan jokaiselta sivulta pääsee ainoastaa sen sivun alasivuille ja takaisin sitä edeltäneelle sivulle. Eli jos haluaisinkin ostamisen sijaan vuokrata elokuvan, joudun palaamaan “Takaisin”-napilla elokuvan esittelysivulta aina palvelun etusivulle ja etsimään kyseisen elokuvan uudelleen näiden ruutu kerrallaan selattavien elokuvalistojen kautta.
Jälleen kerran tuntuu siltä, että kyseessä on lähinnä teknologiakokeilu, jota ei ole edes suunniteltu ihmisten käytettäväksi. Käytettävyys on sitä luokkaa, että iTunes -addiktoituneille newyorkilaisille asianajajille helvetissä varattu kärsimys on se, että he joutuvat viettämään ikuisuuden katsoen elokuvia film2homen kautta.
Käsittämätöntä on myös se, kuinka tällaiset firmat onnistuvat solmimaan levitys- ja yhteistyösopimuksia toisten yritysten kanssa. Eikö kukaan Warnerilla tai Soneralla ole tsekannut palvelua ja todennut, että “Um… hei, hyvä idea, mut tää on kyl oikeesti niin paska, et ei me tätä kehdata käyttää”?
Jokainen kunnon suomalainen vihaa Ruotsia. Se on yksiä kansalaisvelvollisuuksiamme, pieni hinta siitä, että saamme elää loistavassa ja suuressa, vapaassa sinivalkoisessa Suomessa. Sinä päivänä kun hurrit hyökkäävät Suomeen, me olemme valmiita ja bath’lettimme janoavat verta!
Syitä tähän syvään vihaan ovat tietenkin pakkoruotsi, Tre Kronor ja Michael Schumacher. Minkä takia Michael Schumacher? Luotettavien lähteiden mukaan Ruotsin jääkiekkomaajoukkue on todellisuudessa koostettu Schumacherin DNA:sta kloonatuista yli-ihmisistä, ja ovat olemassa ainoastaan murskatakseen kansallista itsetuntoamme.
Me olemme Ruotsin epäonnistunut pikkuveli, se joka polttelee pilveä huoneessaan päivät pitkät ja tuijottaa netistä pornoa, samalla kun veli kruisailee Volvolla pitkin kansainvälisiä valtaväyliä. Me joudumme nöyrtymään aina kun veli näyttää, kuka komentaa. Meidät tunnetaan, koska veljemme tunnetaan. Veljemme puolustaa kunniaamme länsi-eurooppalaisena, ettei naapurin paha Venäjä-setä vie meitä pimeälle puolelle.
Mutta yksi asia, jossa pieksemme ruotsalaiset on science fiction. Meidän scifi-elokuvamme ovat parempia, meidän harrastajamme ovat aktiivisempia, nuorempia ja kauniimpia, ja meidän tapahtumamme isompia!
Kaikuja maailman toiselta puolelta
Lehdistötilaisuutemme, joka järjestettiin torstaina Klaus K:ssa joukolle toimittajia, päättyi kahdeksan korvilla. Etenimme sieltä kaljankäryn houkuttelemina ystävieni Aijan ja Ilmarin kanssa ensin Kallion muutamaan kuppilaan, ja sitten Rosegarden-nimiseen pieneen kellariklubiin keskustan tietämiin. Verrattomat Swäg-miekkoset järjestivät siellä kenties neljännetkymmenennet bileensä muutaman vuoden sisään, ja tarjolla oli tällä kertaa luonnollisesti dj-musaa parhaaseen Swäg-malliin järkkäriduon ja dj In-”oon-ihan-kaikkialla”fekton johtamina. Livepuolesta huolehti loistava uusseelantilaistrio Minuit (lausutaan ”Minwee”), joka hyppyytti kansaa nätin naislaulajansa eloisan esityksen ja d’n’b-jytkeen voimalla. Innostuin pumpusta sen verran että päädyin jopa sijoittamaan vähiä varojani heidän levyynsä.
Minuit - Fuji
Seuraava päivä alkoi pienellä paniikkikohtauksella Ilden kämpän lattialta, kun sain krapulaspäissäni vastailla YleX:n ja Aamulehden haastatteluihin. Samaan paskahalvaussyssyyn saimme organisoida koko joukon englannintaidottomia venäläisiä noisemuusikoita perheineen katon alle Helsingissä, kun alkuperäiset majoitusjärjestelyt karahtivat kiville. Lopulta sain raahattua itseni ja helvetilliset kantamukseni Vikingin terminaalille Katajanokalle, ja lopulta laivaan.
Pelkäsin etukäteen reissua, sillä matkustin köyhyyspäissäni miespaikalla, eli yhtenä neljästä täysin sattumanvaraisesti kasaan heitetystä hyttiläisestä, ja vieläpä perjantai-lauantai –välisenä yönä. Hyttiin vyöryessäni huomasin jakavani huoneen muuan nuoren, muistikirjaansa käsittämättömän pientä raapustusta vääntävän hepun kanssa.
Äidyimme turinoimaan, ja pian kävi ilmi, että miekkonen – nimeltään Finn (kuulemma saanut kuulla huomioita nimestään skandinaviassa matkattuaan enemmän kuin tarpeeksi) – oli hänkin kotoisin sattumalta Uudesta-Seelannista. Huomautin edellisillan bändistä ja pumppu oli toki tuttua kauraa, ja jutun juurta alkoi löytyä ensin hänen, ja sitten minun kotimaastani. Kävi vielä ilmi että kaveri opiskelee elokuvantekoa, asuu Tokiossa ja hänen faijansa pyörittää Uudessa-Seelannissa tuotantopajaa, joka on yhteyksissä myös Peter Jacksonin studioiden kanssa. Tätä myöten tarinaa riitti pitkälle yön pikkutunneille Karhu IVA:n pienellä avustuksella, ja pelkoni tylsästä tai muuten epäkäytännöllisestä menomatkasta olivat kadonneet. Mainio maa tuo Uusi-Seelanti.
Tietääkö joku muuten, onko jossakin maailman kolkassa olemassa paikka nimeltään Zeland/Seelanti? Pakko olla, jos Uusi-sellainenkin on!
I-Am-A-Geek-Con – Villkomme till Svergie
Ruotsissa sitten vasta onkin mukavaa: ihmiset puhuvat sujuvaa ruotsia, yhteydet ovat selkeät ja Tukholma nätti kaupunki. Erosimme Finnin (en ole vastuussa Suomen taivutusmuodosta!) kanssa (tähän tekisi tuhottomasti mieli keksiä jotain ihonpuhdistusaiheista irvistelyä, mutta jätänpä väliin) ja löin miehelle vielä leffamme kouraan, ihmeteltäväksi Japaniin.
Löysin kuin löysinkin Teknisk Högskolaniin, Tukholman Teknilliselle Korkeakoululle, ja sen opiskelijatalolle, jossa tilaisuus järjestettiin. Tila oli alkuunsa likipitäen tyhjä, vain kirjamyyjät pöytineen. Tapahtuma – Swecon, joka oli saanut lisänimekseen Imagicon – keskittyi selvästi ronskimmin kirjallisuuden ympärille, joten DVD:itä notkuva pöytäni herätti kyllä kummastusta, joskaan ei ostohaluja. Sain huomata, että Star Wreck ei ole kovin tuttu nimi Ruotsinmaalla, tiedä sitten mistä lie sattuman oikusta pompannut naapurimaan yli. Tein tuttavuutta lauantaina suomalaisten hotelli/matkakumppaneideni, maamme scifi-piirien tukipilareiden kanssa, ja aloin valmistella esitystä.
Tein valtavasti töitä saadakseni Powerpoint-kalvot hyvään iskuun, kunnes viime minuuteilla minulle kerrottiin, että tilaisuudessa ei ole AV-laitteita. En kuitenkaan ole koskaan jäänyt sanattomaksi ilman slaideja, joten luottavaisin mielin puin kuvitteelliset internetelokuvasaarnaajan liperit kaulalleni kuin kirkonmiehet aikanaan villissä lännessä, ja aloitin messuni kummastuneelle ruotsalaisyleisölle. Minkä takia tuo hieman ylipainoinen, kömpelöä englantia solkottava miekkonen haluaa kertoa meille, jotka olemme tulleet keskustelemaan tänne kirjallisuudesta, ilmiöstä nimeltään internet ja elokuvat? Alkukankeudesta päästiin kuitenkin kun löin hieman pökköä pesään ja viskelin muovituoppia nurkkaan osoittaakseni elokuvayleisön julmaa kohtelua. Esityksessäni puhuin tavalliseen tapaan Star Wreckistä ja sen synnytystuskista, ja sitten siiryin internet-elokuviin ja lopulta puffasin Rautataivasta. Jälkeenpäin kehuja tuli kovasti, joten kenties pointtinikin upposi.
Puolentoista tunnin kuluttua oli vuorossa Star Wreck: In the Pirkinning -esitys, ja raina saatiin pyörimään alkuhankaluuksien jälkeen. Inhoan näyttää elokuvaani yleisölle ja istua itse odottelemassa, miten gagit ja koukut toimivat - tai eivät toimi. Asioista tekee monta astetta vaikeampaa vielä, kun kyseessä on täysin Suomea ymmärtämätön yleisö, joilla ei ole aavistustakaan mitä odottaa.
Salissa hiljaisuus oli käsinkosketeltavaa. Kurkkuani kuristi kun parhaatkaan vitsit eivät saaneet yhtä ainoaa naurunhörähdystä, mutta jostakin syystä yksikään ei poistunut salista ennen elokuvan loppua, paitsi hakemaan täydennystä tuoppeihinsa. Lopulta aloin aistia että vaivaantumisen sijaan tunnelma taisi olla harras, hämmästynyt ja huvittunut, ja vaikka vitsit eivät herättäneetkään raikuvia riemunosoituksia ja aplodeja, Wreck teki työtään ruotsalaisten mielissä kuin pitikin.
Esityksen jälkeen – ja etenkin seuraavana päivänä – sain kuulla paljon erittäin positiivista elokuvasta, tehosteista, tarinasta ja kokonaisuudesta. Jopa kunniavieraista toinen oli istunut kuuliaisesti salissa alusta loppuun, ja tuli oikein kädestä pitäen kiittelemään. Ilta jatkui hetken scifistien kanssa höpötellessä ja lopulta päätyi likeisen hotelli Arcadiaan, jossa suomalaisryhmämme yöpyi.
Interscriptum: Hetekat ovat perseestä, etenkin kokoiselleni ihmiselle. Yö oli jos ei nyt varsinaisen tuskallinen niin ainakin hankala.
Scifi ruotsalaisittain.
En voi sanoa olevani mikään scifipiiriaktiivi – ensimmäinen scificonini oli Finncon tänä vuonna, ja sielläkin olin vain pakolliset pari ohjelmanumeroa, loput terassilla. Huomasin kuitenkin, että ruotsissa meno on tosiaankin melko lailla erilaista. Paikalliset scifiharrastajat ovat keski-iältään roimasti naapurimaan edustajiaan vanhempia, ja suurin kiinnostuksenaihe ovat ehdottomasti kirjallisuus. Elokuviin ja sarjakuviin suhtaudutaan vähintäänkin varauksella, eikä pienimpänä syynä varmasti ole, että skandinaavinen tieteiselokuva ei ole kovinkaan kukoistava taiteenlaji.
Swecon oli tapahtumana myös merkittävästi pienempi kuin Finncon, mikä sopi erittäin hyvin jos halusi todellakin tutustua ihmisiin ja keskustella heidän edesottamuksistaan. Niiden parin päivän aikana, jotka paikalla olin, ehdin tekemään tuttavuutta kutakuinkin yhden kolmanneksesta yleisön kanssa, ja opin paljon pohjoismaisen tieteiselokuvan ja fandomin perusteista.
Tapahtumassa kunniavieraina olivat kirjailijat Geoff Ryman ja Joe Haldeman, ja pääsin puskemaan promokappaleet heidänkin kouriinsa. Haldeman katseli lähinnä tympääntyneenä, mutta Rymanin – kuten aiemmin mainitsinkin - bongasin leffaakin katsomasta, ja hän tuli myöhemmin vuolain sanoin kehumaan elokuvakokemusta, mikä tietenkin ilahdutti kovasti. En voinut olla ostamatta miehen uutta teosta, kehuttua nettiscifiteos Airia.
Pidemmän päälle väsytystaktiikkani alkoi tepsiä: itsepintainen DVD-pinojen esittely myyntipöydälläni alkoi tuoda ihmisiä ensin kummastelemaan tuotoksia, ja lopulta kun sana lauantaisesta esityksestä oli kiirinyt tarpeeksi laajalle, myös hankkimaan In the Pirkinningejä ja Legacyja. Pääsin eroon noin puolikkaasta varastostani, mikä oli olosuhteet huomioon ottaen varsin tyydyttävä tulos. (Niille tiedoksi, jotka ovat sitä mieltä että leffamme on myynyt mitä on myynyt säkällä kerrottakoon, että jokaisen myydyn levyn eteen on tehty pirun paljon työtä.)
Provokatiivisen nimen takana piileskelee meidän energialaisten pakkomielle toteuttaa kaikkea mahdollista pölvästiä ihan vaan piruuttaan. Tällä kertaa ajattelimme korkata suomen leffamaailman fanikulttuurin järkkäämällä oman Star Wreck –fanitapaamisen Tampereelle.
Scifi-coneja on järjestetty koko maailman sivu – vuonna 1937 tiettävästi ensimmäinen – ja suomessakin fandom- ja con-kulttuuri on voimissaan. (Finncon on maailmankin mittakaavassa varsin kookas scifitapahtuma - sekä harvinaisen ilmainen - Rigin huom.)
Rapakon tuolla puolella on milloin mitäkin Trek-, Babylon 5-, ja Totoro-coneja, mutta meillä suomessa ei tällaista selvästi fokusoitunutta conitapahtumaa juuri ole järjestetty (korjatkaa, jos olen väärässä, tietoni perustuu vain mutu-tuntumaan). Aiheet ovat yleisluontoisia – kuten roolipelit, anime tai muut, mutta Wreck tarjonnee mainion leikkikentän suomalaiselle leffafandomille.
Niinpä siis tämäkin tulee kokeiltua – Star Wreck –con, työnimeltään Pirk Jugend, järjestetään 16.12.2006 Tampereen YO-talolla. Yritämme tehtailla tilaisuuteen mahdollisimman monipuolisen ja kattavan ohjelman, mutta haluamme kääntyä teidän puoleen ja kysyä, mitä haluaistte tilaisuudessa tapahtuvan?
Olemme avanneet keskustelun, jonne voitte käydä pudottamassa ideoitanne – käykäähän piipahtamassa, hölmöimmät ideat ovat yleensä meidän mielestämme hauskimpia toteuttaa, joten olkaa vapautuneesti luovia!
If you’re as lucky as I’ve been, then you’ll get to live in a time when you’re young just as a revolution is about to take off.
Mietiskelin eilen vuoden takaisia tunnelmia. Siitä tuntuu kuluneen paljon kauemmin kuin 12 kuukautta. Kovin moni asia on muuttunut.
In the Pirkinning oli tähän aikaan ollut valmis jo hyvän aikaa, mutta todellinen suosio oli vasta tulossa. Maailmalla kukaan ei ollut vielä kuullut YouTubesta, Google Videosista tai Revveristä. Nettivideosaitti tarkoitti sivua, jossa oli kokoelma huonolaatuisia wmv-pätkiä joissa lihavat ihmiset tippuvat polkupyörän tangolle.
Vuoden aikana on syntynyt joukko videosaitteja, jotka ovat olleet järjestään parempia ja toimivampia kuin edeltäjänsä. Uusin keksintö on Revverin malli. Olen kyseisestä firmasta maininnut jo useamman kerran ja tarkkanäköiset ovat varmasti huomanneet kyseiseltä saitilta streamattujen videoiden hiipineen ensin blogiin ja sitten etusivulle. Samalla Revver on lisännyt vaihtoehtoja videoiden esittämiseen ulkopuolisilla sivuilla.
Viimeisin kilke löytyy tuolta alhaalta oikealta, jonne on ilmestynyt lista blogiin postatuista videoista. Klikkaamalla kuvaa ponnahtaa video sivun päälle, mistä sen voi siististi napsauttaa sulki kun on saanut tarpeekseen. Suorastaan harmittaa, ettei tällaisia mahdollisuuksia ollut vuosi sitten. Olisi ollut hienoa tarjota In the Pirkinning katsottavaksi suoraan selaimesta. Mutta silloin se olisi tarkoittanut oman flash-playerin tekemistä - eikä hyvää sellaista ollut vielä nähty.
Luulenpa, että me(kin) olemme niitä onnekkaita, jotka ovat nuoria kun vallankumous tapahtuu.
Mutta, tylsän nostalgisoinnin vastapainoksi on tarjolla jälleen Weird Al ja tuore video White & Nerdy.
Täysin turhana jälkikirjoituksena voisi vielä heittää hieman Apple-triviaa. Yksi Applen perustajista ja lyhytaikainen toimitusjohtaja oli suomensukuinen sijoittaja Armas “Mike” Markkula.
Jadesoturi on häpeilemättömästi genre-elokuva, joka ottaa itsensä erittäin vakavasti. Hyvää kertoo jo sekin, että itselläni ainakin oli suuria vaikeuksia suhtautua siihen suomalaisena elokuvana. Se rikkoo ja ylittää suomalaisen elokuvan odotukset ja se elää elokuvana, riippumattomana syntypaikastaan. Epäilenpä, että ulkomaalaiselle Jadesoturi saattaa olla jopa helpompi katsottava, kun Markku Peltolan näkee vain roolihahmonaan ja Kalevala on jotain uutta ja jännittävää.
Jadesoturi vie myöskin loppuun työn jonka Star Wreck aloitti ja kenelläkään ei pitäisi olla enää epäilystäkään siitä, etteikö Suomessa voisi tehdä ihan millaista elokuvaa tahansa. Visuaalinen jälki on pääsääntöisesti mainiota ja Jadesoturi napannee kruunun parhaimman näköisenä elokuvana, joka tässä maassa on tuotettu.
Kiina-kohtauksissa ei ollut suuremmin mitään uutta, mutta ne olivat kauniita. Sen sijaan sepän suopaja, jossa vietettiin paljon aikaa, oli hieno ja mielenkiintoinen rakennelma. Monet muuut Suomilokaatiot (jotka siis kuvattiin Virossa) olivat kuitenkin oudon ahtaan ja rajoittuneen tuntuisia. Aivan kuin Röllissä aikanaan, tuli joissain kohtauksissa tunne, että elokuvan maailma loppuu heti kuvan rajauksen ulkopuolella ja jos kameraa kääntäisi millinkin, narut näkyisivät. Onneksi nämä olivat kuitenkin ohimeneviä kohtauksia ja pääasialliset lokaatiot olivat hyvin hallussa.
Tehosteet hoitivat myöskin hommansa hyvin ja olivat pääasiallisesti komeita. Ainoastaan yhtä tehostetta voi pitää epäonnistuneena, muuten suurimpia teknisiä ongelmia olivat muutamat erittäin kohinaiset kuvat. Luultavastikin teatterin ainoana tuli myöskin bongattua kompositointiongelmia eräästä kohtauksesta - papukaijamerkki sille, joka sen huomaa.
Jadesoturin suurimmat heikkoudet löytyvät kuitenkin rakenteesta. Elokuvan alku oli pyhitetty lähes yksinomaan maailman ja mytologian esittelylle. Elokuvan hahmot marssitettiin ruudulle vain toimittamaan valtaisat määrät ekspositiodialogia (”Mitä tiedät Sammosta?” “Se oli Seppä Ilmarisen takoma onnea tuottava kone Kalevalassa…” jne.). Tästä seuraa se, että elokuvan alku on varmasti kiehtovaa niille muutamille, jotka nauttivat sukeltaessaan uusiin fantasiamaailmoihin ja tutustuessaan näiden mytologiaan. Ne, jotka eivät jaksa innosta pelkästä mekaanisesta historiankertaamisesta, tunnistaa teatterin hämärässäkin tuskastuneesta kiemurtelusta ja haukottelusta.
Hahmoja ryhdytään toden teolla esittelemään vasta elokuvan loppupuoliskolla. Ennen sitä millään elokuvassa tapahtuvalla ei ole katsojalle oikeastaan mitään merkitystä, koska tämä ei välitä hahmoista eikä näille tapahtuvista asioista, koska kerronta on myöskin jossain määrin sekavaa. Kun hahmot ovat jääneet vieraiksi, seuraa siitä se, että vaikka tapahtumat osaakin yhdistää tapahtumaketjuiksi, jäävät ne hamuilemaan merkitystä, niin kuin Kelju K. Kojootti tajutessaan seisovansa ilmassa.
Tämä on Jadesoturille lähes kohtalokas virhe. Onneksi loppupuolella päästään eroon suurimmasta osasta ekspositiota ja hahmot saavat tilaa. Loppujen lopuksi elokuvan tarinasta muodostuu merkittävä nimenomaan henkilöhahmoille ja se ankkuroidaan hyvinkin vahvasti inhimillisiin tunteisiin. Alun jälkeen tämä oli suorastaan yllätys. Itse tarina on kaunis, mutta sekava kerronta ei tee sille oikeutta. Sisältöä elokuvassa tuntui myöskin ensimmäisen katsomiskerran perusteella olevan valtavasti, suorastaan liikaa. Jos loppupuolella esiin nousevan tarinan kerrontaa olisi selkiytetty ja annettu sille enemmän aikaa, olisi tarina varmasti tuntunut vielä vaikuttavammalta.
Loppujen lopuksi käteen jää elokuva, joka kertoo hyvän tarinan paikoin pahastikin hapuillen. Se myöskin näyttää ja kuulostaa hyvältä, varsinkin erinomaisen musiikin osalta. Nähtäväksi jää, kuinka Jadesoturi selviää Suomessa, sen verran ehdoton lajinsa edustaja se on, mutta uskoisin, että se löytää yleisönsä maailmalla. Luulenpa, että itsekin päädyn katsomaan sen uudelleen - luultavasti buddhalaisen ystäväni kanssa, sillä haluan ehdottomasti tietää, kuinka hän Jadesoturiin suhtautuu…
Lyhyellä ja helpolla nimellä siunattu Star Wreck: In the Pirkinning - Imperial Edition julkistettiin tänään. Kyseessähän on uusiksi ehostettu versio In the Pirkinningistä, jossa puolet tehosteista ja kaikki avaruusalusmallit on tehty kokonaan uudestaan - “Producer’s Cut”, voisi ehkä sanoa. Kahden levyn paketissa on mukana myös muhkeammat lisämateriaalit kuin koskaan ennen. Mutta koska kuva kertoo enemmän kuin tuhat lehdistötiedotetta, ja liikkuva kuva vieläkin enemmän, saatetaanpa kaiken kansan ihasteltavaksi Imperial Editionin virallinen teaser.
Vuonna 2005 joukko Tamperelaisia nuoria julkaisi elokuvan Star Wreck: In the Pirkinning. Vuonna 2006 he perustivat Tuotantoyhtiö Energian. Nämä ovat heidän tarinoitaan.
You are currently browsing the blog.starwreck.com weblog archives
for October, 2006.
Archives
