Star WreckIron SkyCommunityVideosStore

Vallankumouksen lapset.

>>Opinions, Video | October 19th, 2006 @ 13:41 | by Jarmo Puskala

Yksi Applen perustajista , Steve “Woz” Wozniak, toteaa tuoreesta kirjastaan kirjoitetussa mielenkiintoisessa artikkelissa:

If you’re as lucky as I’ve been, then you’ll get to live in a time when you’re young just as a revolution is about to take off.

Mietiskelin eilen vuoden takaisia tunnelmia. Siitä tuntuu kuluneen paljon kauemmin kuin 12 kuukautta. Kovin moni asia on muuttunut.
In the Pirkinning oli tähän aikaan ollut valmis jo hyvän aikaa, mutta todellinen suosio oli vasta tulossa. Maailmalla kukaan ei ollut vielä kuullut YouTubesta, Google Videosista tai Revveristä. Nettivideosaitti tarkoitti sivua, jossa oli kokoelma huonolaatuisia wmv-pätkiä joissa lihavat ihmiset tippuvat polkupyörän tangolle.

Vuoden aikana on syntynyt joukko videosaitteja, jotka ovat olleet järjestään parempia ja toimivampia kuin edeltäjänsä. Uusin keksintö on Revverin malli. Olen kyseisestä firmasta maininnut jo useamman kerran ja tarkkanäköiset ovat varmasti huomanneet kyseiseltä saitilta streamattujen videoiden hiipineen ensin blogiin ja sitten etusivulle. Samalla Revver on lisännyt vaihtoehtoja videoiden esittämiseen ulkopuolisilla sivuilla.

Viimeisin kilke löytyy tuolta alhaalta oikealta, jonne on ilmestynyt lista blogiin postatuista videoista. Klikkaamalla kuvaa ponnahtaa video sivun päälle, mistä sen voi siististi napsauttaa sulki kun on saanut tarpeekseen. Suorastaan harmittaa, ettei tällaisia mahdollisuuksia ollut vuosi sitten. Olisi ollut hienoa tarjota In the Pirkinning katsottavaksi suoraan selaimesta. Mutta silloin se olisi tarkoittanut oman flash-playerin tekemistä - eikä hyvää sellaista ollut vielä nähty.

Luulenpa, että me(kin) olemme niitä onnekkaita, jotka ovat nuoria kun vallankumous tapahtuu.

Mutta, tylsän nostalgisoinnin vastapainoksi on tarjolla jälleen Weird Al ja tuore video White & Nerdy.

Täysin turhana jälkikirjoituksena voisi vielä heittää hieman Apple-triviaa. Yksi Applen perustajista ja lyhytaikainen toimitusjohtaja oli suomensukuinen sijoittaja Armas “Mike” Markkula.


One Comment on “Vallankumouksen lapset.”

  1. Gari Says:

    Tuli tuosta blogipostauksesta mieleen ehdotus Rautataivaan taglineksi: “Vallankumouksen siemenet on kylvetty, nyt on sadonkorjuun aika.” ;D

Post a comment




eXTReMe Tracker
blog.starwreck.com