Star Wreck Eden

October 23rd, 2006 by Timo Vuorensola

Star Wreck Eden

Jokainen kunnon suomalainen vihaa Ruotsia. Se on yksiä kansalaisvelvollisuuksiamme, pieni hinta siitä, että saamme elää loistavassa ja suuressa, vapaassa sinivalkoisessa Suomessa. Sinä päivänä kun hurrit hyökkäävät Suomeen, me olemme valmiita ja bath’lettimme janoavat verta!

Syitä tähän syvään vihaan ovat tietenkin pakkoruotsi, Tre Kronor ja Michael Schumacher. Minkä takia Michael Schumacher? Luotettavien lähteiden mukaan Ruotsin jääkiekkomaajoukkue on todellisuudessa koostettu Schumacherin DNA:sta kloonatuista yli-ihmisistä, ja ovat olemassa ainoastaan murskatakseen kansallista itsetuntoamme.

Me olemme Ruotsin epäonnistunut pikkuveli, se joka polttelee pilveä huoneessaan päivät pitkät ja tuijottaa netistä pornoa, samalla kun veli kruisailee Volvolla pitkin kansainvälisiä valtaväyliä. Me joudumme nöyrtymään aina kun veli näyttää, kuka komentaa. Meidät tunnetaan, koska veljemme tunnetaan. Veljemme puolustaa kunniaamme länsi-eurooppalaisena, ettei naapurin paha Venäjä-setä vie meitä pimeälle puolelle.

Mutta yksi asia, jossa pieksemme ruotsalaiset on science fiction. Meidän scifi-elokuvamme ovat parempia, meidän harrastajamme ovat aktiivisempia, nuorempia ja kauniimpia, ja meidän tapahtumamme isompia!

Kaikuja maailman toiselta puolelta

Lehdistötilaisuutemme, joka järjestettiin torstaina Klaus K:ssa joukolle toimittajia, päättyi kahdeksan korvilla. Etenimme sieltä kaljankäryn houkuttelemina ystävieni Aijan ja Ilmarin kanssa ensin Kallion muutamaan kuppilaan, ja sitten Rosegarden-nimiseen pieneen kellariklubiin keskustan tietämiin. Verrattomat Swäg-miekkoset järjestivät siellä kenties neljännetkymmenennet bileensä muutaman vuoden sisään, ja tarjolla oli tällä kertaa luonnollisesti dj-musaa parhaaseen Swäg-malliin järkkäriduon ja dj In-”oon-ihan-kaikkialla”fekton johtamina. Livepuolesta huolehti loistava uusseelantilaistrio Minuit (lausutaan ”Minwee”), joka hyppyytti kansaa nätin naislaulajansa eloisan esityksen ja d’n’b-jytkeen voimalla. Innostuin pumpusta sen verran että päädyin jopa sijoittamaan vähiä varojani heidän levyynsä.

Minuit – Fuji

Seuraava päivä alkoi pienellä paniikkikohtauksella Ilden kämpän lattialta, kun sain krapulaspäissäni vastailla YleX:n ja Aamulehden haastatteluihin. Samaan paskahalvaussyssyyn saimme organisoida koko joukon englannintaidottomia venäläisiä noisemuusikoita perheineen katon alle Helsingissä, kun alkuperäiset majoitusjärjestelyt karahtivat kiville. Lopulta sain raahattua itseni ja helvetilliset kantamukseni Vikingin terminaalille Katajanokalle, ja lopulta laivaan.

Pelkäsin etukäteen reissua, sillä matkustin köyhyyspäissäni miespaikalla, eli yhtenä neljästä täysin sattumanvaraisesti kasaan heitetystä hyttiläisestä, ja vieläpä perjantai-lauantai –välisenä yönä. Hyttiin vyöryessäni huomasin jakavani huoneen muuan nuoren, muistikirjaansa käsittämättömän pientä raapustusta vääntävän hepun kanssa.

Äidyimme turinoimaan, ja pian kävi ilmi, että miekkonen – nimeltään Finn (kuulemma saanut kuulla huomioita nimestään skandinaviassa matkattuaan enemmän kuin tarpeeksi) – oli hänkin kotoisin sattumalta Uudesta-Seelannista. Huomautin edellisillan bändistä ja pumppu oli toki tuttua kauraa, ja jutun juurta alkoi löytyä ensin hänen, ja sitten minun kotimaastani. Kävi vielä ilmi että kaveri opiskelee elokuvantekoa, asuu Tokiossa ja hänen faijansa pyörittää Uudessa-Seelannissa tuotantopajaa, joka on yhteyksissä myös Peter Jacksonin studioiden kanssa. Tätä myöten tarinaa riitti pitkälle yön pikkutunneille Karhu IVA:n pienellä avustuksella, ja pelkoni tylsästä tai muuten epäkäytännöllisestä menomatkasta olivat kadonneet. Mainio maa tuo Uusi-Seelanti.

Tietääkö joku muuten, onko jossakin maailman kolkassa olemassa paikka nimeltään Zeland/Seelanti? Pakko olla, jos Uusi-sellainenkin on!

I-Am-A-Geek-Con – Villkomme till Svergie

Ruotsissa sitten vasta onkin mukavaa: ihmiset puhuvat sujuvaa ruotsia, yhteydet ovat selkeät ja Tukholma nätti kaupunki. Erosimme Finnin (en ole vastuussa Suomen taivutusmuodosta!) kanssa (tähän tekisi tuhottomasti mieli keksiä jotain ihonpuhdistusaiheista irvistelyä, mutta jätänpä väliin) ja löin miehelle vielä leffamme kouraan, ihmeteltäväksi Japaniin.

Löysin kuin löysinkin Teknisk Högskolaniin, Tukholman Teknilliselle Korkeakoululle, ja sen opiskelijatalolle, jossa tilaisuus järjestettiin. Tila oli alkuunsa likipitäen tyhjä, vain kirjamyyjät pöytineen. Tapahtuma – Swecon, joka oli saanut lisänimekseen Imagicon – keskittyi selvästi ronskimmin kirjallisuuden ympärille, joten DVD:itä notkuva pöytäni herätti kyllä kummastusta, joskaan ei ostohaluja. Sain huomata, että Star Wreck ei ole kovin tuttu nimi Ruotsinmaalla, tiedä sitten mistä lie sattuman oikusta pompannut naapurimaan yli. Tein tuttavuutta lauantaina suomalaisten hotelli/matkakumppaneideni, maamme scifi-piirien tukipilareiden kanssa, ja aloin valmistella esitystä.

Tein valtavasti töitä saadakseni Powerpoint-kalvot hyvään iskuun, kunnes viime minuuteilla minulle kerrottiin, että tilaisuudessa ei ole AV-laitteita. En kuitenkaan ole koskaan jäänyt sanattomaksi ilman slaideja, joten luottavaisin mielin puin kuvitteelliset internetelokuvasaarnaajan liperit kaulalleni kuin kirkonmiehet aikanaan villissä lännessä, ja aloitin messuni kummastuneelle ruotsalaisyleisölle. Minkä takia tuo hieman ylipainoinen, kömpelöä englantia solkottava miekkonen haluaa kertoa meille, jotka olemme tulleet keskustelemaan tänne kirjallisuudesta, ilmiöstä nimeltään internet ja elokuvat? Alkukankeudesta päästiin kuitenkin kun löin hieman pökköä pesään ja viskelin muovituoppia nurkkaan osoittaakseni elokuvayleisön julmaa kohtelua. Esityksessäni puhuin tavalliseen tapaan Star Wreckistä ja sen synnytystuskista, ja sitten siiryin internet-elokuviin ja lopulta puffasin Rautataivasta. Jälkeenpäin kehuja tuli kovasti, joten kenties pointtinikin upposi.

Puolentoista tunnin kuluttua oli vuorossa Star Wreck: In the Pirkinning -esitys, ja raina saatiin pyörimään alkuhankaluuksien jälkeen. Inhoan näyttää elokuvaani yleisölle ja istua itse odottelemassa, miten gagit ja koukut toimivat – tai eivät toimi. Asioista tekee monta astetta vaikeampaa vielä, kun kyseessä on täysin Suomea ymmärtämätön yleisö, joilla ei ole aavistustakaan mitä odottaa.

Salissa hiljaisuus oli käsinkosketeltavaa. Kurkkuani kuristi kun parhaatkaan vitsit eivät saaneet yhtä ainoaa naurunhörähdystä, mutta jostakin syystä yksikään ei poistunut salista ennen elokuvan loppua, paitsi hakemaan täydennystä tuoppeihinsa. Lopulta aloin aistia että vaivaantumisen sijaan tunnelma taisi olla harras, hämmästynyt ja huvittunut, ja vaikka vitsit eivät herättäneetkään raikuvia riemunosoituksia ja aplodeja, Wreck teki työtään ruotsalaisten mielissä kuin pitikin.

Esityksen jälkeen – ja etenkin seuraavana päivänä – sain kuulla paljon erittäin positiivista elokuvasta, tehosteista, tarinasta ja kokonaisuudesta. Jopa kunniavieraista toinen oli istunut kuuliaisesti salissa alusta loppuun, ja tuli oikein kädestä pitäen kiittelemään. Ilta jatkui hetken scifistien kanssa höpötellessä ja lopulta päätyi likeisen hotelli Arcadiaan, jossa suomalaisryhmämme yöpyi.

Interscriptum: Hetekat ovat perseestä, etenkin kokoiselleni ihmiselle. Yö oli jos ei nyt varsinaisen tuskallinen niin ainakin hankala.

Scifi ruotsalaisittain.

En voi sanoa olevani mikään scifipiiriaktiivi – ensimmäinen scificonini oli Finncon tänä vuonna, ja sielläkin olin vain pakolliset pari ohjelmanumeroa, loput terassilla. Huomasin kuitenkin, että ruotsissa meno on tosiaankin melko lailla erilaista. Paikalliset scifiharrastajat ovat keski-iältään roimasti naapurimaan edustajiaan vanhempia, ja suurin kiinnostuksenaihe ovat ehdottomasti kirjallisuus. Elokuviin ja sarjakuviin suhtaudutaan vähintäänkin varauksella, eikä pienimpänä syynä varmasti ole, että skandinaavinen tieteiselokuva ei ole kovinkaan kukoistava taiteenlaji.

Swecon oli tapahtumana myös merkittävästi pienempi kuin Finncon, mikä sopi erittäin hyvin jos halusi todellakin tutustua ihmisiin ja keskustella heidän edesottamuksistaan. Niiden parin päivän aikana, jotka paikalla olin, ehdin tekemään tuttavuutta kutakuinkin yhden kolmanneksesta yleisön kanssa, ja opin paljon pohjoismaisen tieteiselokuvan ja fandomin perusteista.

Tapahtumassa kunniavieraina olivat kirjailijat Geoff Ryman ja Joe Haldeman, ja pääsin puskemaan promokappaleet heidänkin kouriinsa. Haldeman katseli lähinnä tympääntyneenä, mutta Rymanin – kuten aiemmin mainitsinkin – bongasin leffaakin katsomasta, ja hän tuli myöhemmin vuolain sanoin kehumaan elokuvakokemusta, mikä tietenkin ilahdutti kovasti. En voinut olla ostamatta miehen uutta teosta, kehuttua nettiscifiteos Airia.

Pidemmän päälle väsytystaktiikkani alkoi tepsiä: itsepintainen DVD-pinojen esittely myyntipöydälläni alkoi tuoda ihmisiä ensin kummastelemaan tuotoksia, ja lopulta kun sana lauantaisesta esityksestä oli kiirinyt tarpeeksi laajalle, myös hankkimaan In the Pirkinningejä ja Legacyja. Pääsin eroon noin puolikkaasta varastostani, mikä oli olosuhteet huomioon ottaen varsin tyydyttävä tulos. (Niille tiedoksi, jotka ovat sitä mieltä että leffamme on myynyt mitä on myynyt säkällä kerrottakoon, että jokaisen myydyn levyn eteen on tehty pirun paljon työtä.)

  • Facebook
  • Twitter
  • Digg
  • Reddit
  • MySpace
  • Tumblr
  • del.icio.us

3 Responses to “Star Wreck Eden”

  1. Antti says:

    “Tietääkö joku muuten, onko jossakin maailman kolkassa olemassa paikka nimeltään Zeland/Seelanti? Pakko olla, jos Uusi-sellainenkin on!”
    Voi hyvänen aika. Seelanti on tietenkin Hollannissa (näkeehän sen jo nimikkeestä). Uuden Seelannin “löysi” hollantilainen Abel Tasman (arvaako joku, mitä muuta hän löysi noilla nurkilla?), joka kolumbuslaisessa hengessä luuli seilanneensa itäkautta Amerikkaan. Lisätietoja, mistä muualta, kuin Wikipediasta: http://en.wikipedia.org/wiki/Zeeland

  2. Kenneth says:

    Niin ja sitäpaitsi kalja oli suhtkohty hyvää ruotsinpuolella. Ja ei niin hirveän kallista loppujen lopuksi. Mutta makkara on surkea. Onneksi sieltä sai Bratwurstia.

    ÄLÄ LÖI EN OLE HURRIT :D

  3. Joona says:

    Mutta jos seelanti kirjoitetaan samalla tavalla kuin New ZEALANDissa, löytyy se Tanskasta: Wikipedia quote:
    “Zealand (Danish: Sjælland; [????læn?]) is the largest island of Denmark. It is separated from Funen by the Great Belt and from Scania in Sweden by the Oresund.”