En voi myöntää olevani kotimaisen TV-viihteen suuria ystäviä, ja viime viikkojen aikana luottamukseni laadukkaaseen telkkuviihteeseen Suomessa on rytissyt alamäkeen ja uppoaa parhaillaan lettoon. Mitä helvettiä tässä maassa oikein mietitään?
Enpä muista tunteneeni pitkään aikaan niin suurta myötähäpeää kun kääntäessäni jonain epätoivon hetkenä kolmoselle katsoakseni torvet ja pillit tuutaten mainostettua paskaläjää, Einsteiniä. Kyse on TV-sarjasta, joka ilmeisesti yrittää olla todella helvetin nokkela, mutta ei hoksaa kuinka vaikeaa on olla nokkela jos vetskari on auki ja housuissa haisee paska. Sarja lainaa temppujaan jenkkiversiostaan Brainiacista, mutta suomalaiseen malliin homma toteutetaan kutakuinkin niin kehnosti kuin vain on mahdollista, ja lisätään höysteeksi vielä tuhti annos ärsyttävyyttä ja aivan mahottoman huonot juontajat. Kanava vaihtui nopeasti, ja todennäköisesti mielenterveyteni pelastukseksi jätin katsomatta myös Maajussille morsian -pariutumisrealityn.
Sen sijaan etukäteisvaistojani uhmaten ajattelin ottaa selvää, millainen koko vuoden odotetuin kotimainen poliisisarja, Rikospoliisi ei laula, mahtaa olla. Viimeiset pari viikkoa olen päivitellyt sarjan pateettista nimivalintaa, mutta toivo heräsi kun kuulin, että kyse oli kanavan ehdotuksesta, ei kirjoittajien. Tuollaisella nimihirviöllä varustettu poliisisarja ei voi olla muuta kuin tahattoman koominen vakavuudessaan ja kömpelö kuin kaksijalkainen tuoli, mutta jos idea ei tullut luovan työn tekijöiltä, toivoa saattaisi vielä olla. Sain kuin sainkin uskoteltua itseni tuhlaamaan tunnin aikaani tämän Suomen TV-sarjojen uuden toivon äärellä, ja harmillista kyllä ensimmäinen veikkaukseni osui juurikin nappiin.
Sarja esittelee rikoskomisario Eimitäänhajuakenet (koska dialogi on Suomisarjalle tyypillistä bassovoittoista mökellystä josta ei ilman tekstejä ota mitään selvää) ja hänen kollegansa Eikiinnostapätkääkään ja Eikiinnostayhtääneikäosaaedesnäytellä, ja tietenkin timmikroppaisen naispoliisin nimeltään Tissitnäyttäähyvältäsivukuvassa. Liikkeelle lähdettiin räjähtävästi - ei, pysäyttävästi - lyijärillä tehdyllä vankilapaolla, josta saatiinkin bensaa tälle varsin kohtalaisesti kirjoitetulle, huonosti ohjatulle ja kammottavasti näytellylle sarjanrepaleelle. Huomautan, että minä olen pitänyt (tästäkin vastuussa olevan) Jarmo Lampelan aiemmista ohjaustöistä!
Rikospoliisin joka ei laula on mainostettu pohjautuvan Jarkko Sipilän Takamäki-romaanisarjaan, joka mitä ilmeisimmin on jonkun tason pikkuhitti Suomen kirjamarkkinoilla. Tämä saattaa siis tarkoittaa peräti useiden satojen myytyjen kappaleiden hurjaa ennätystahtia, ja koska en seuraa kotimaista rikosromaania, en ole koskaan törmännyt Sipilään tai Takamäkiin. Voin kuitenkin arvata, että jossakin Joensuun Harjunpää-sarjan maisemissa mennään, joten mitään kovin uutta ja kiinnostavaa kentällä ei ole odotettavissa. Myös kerrotaan, että päähenkilö on kirjoitettu perin järisyttävällä kaavalla: sen sijaan, että kyse on moniongelmaisesta poliisista, tehdäänkin poliisiksi aivan tavallinen suomalainen mies. On perhettä, vaimo, pieni talo ja kaupassakäyntiinkin viitataan. Rokonarpista komisariota näyttelee Juha Kukkonen ja muissa rooleissa nähdään liuta melko uusia naamoja. Näyttelijät ovat jokainen omalla tavallaan huonoja, ja ohjaus on erittäin lepsua ja keskittyy kovaksikeitetyn stadin alamaailman kovaksikeitettyyden esiintuomiseen ja unohtaa että jonkun pitäisi vielä jaksaa katsoakin lopputuotetta.
Otanpa tähän (vähän epäreilusti, tiedän) vertailukohdaksi brittipoliisisarja Fitzin (Cracker). Se kertoo tarinoita ihan oikeista ihmisistä rikollisina, siinä missä Rikospoliisi joka ei laula mikä lienee hyvä ainakin pilotissaan kertoi punaisella tussilla alleviivatuista pahiksista ja kehnosti näytellyistä maailman kovettamista normaaleista kytistä. Fitz on moniongelmainen poliisipäähenkilö. Rikospoliisi joka ei laula taas on väritön, hajuton, mauton ja pääroolissa yllättävänkin sivulle unohdettu miehenmötikkä. Semmoinen, joka mutisee kassalla “kiitos” ja nauraa kovaa ja pahantahtoisesti kaljoitellessaan jätkäkavereidensa kanssa ottelun jälkeen Sports Academyssä. Fitziä näyttelee Robbie Coltrane, maailmanluokan näyttelijä ja muissa rooleissa nähdään brittien ehdottomasti kovimpia alan ammattilaisia. Rikospoliisissa, joka on päättänyt olla laulamatta taas ei. Fitz kertoo yhdeksänjaksoisen kautensa aikana kolme tarinaa, jotka kestävät kolme jaksoa per tarina. Ne syventävät hyvässä suhteessa kaikkia oleellisia hahmoja, ja kertovat jatkuvasti etenevää isompaa, ihmistenvälistä taustatarinaa. Rikospoliisi valitsee formaatikseen “rikos per jakso”. Fitzissä vahvinta antia ovat huolella kirjoitetut dialogit ja todella tiukat käsikirjoitukset, jossa jokaiseen palaan on keskitytty huolellisesti. Rikospoliisissa taas ei. Fitzissä ei ole yhtä ainoaa heikkoa lenkkiä. Rikospoliisi joka ei laula on yksi helvetin iso ja ilmeisesti kohtuullisen kallis kotimainen heikko lenkki. Yksikään Fitz-kausi ei ole saanut IMDB:ssä alle 8.0:aa arvosanaksi, suurin osa 9.5:n yläpuolella, ja allekirjoittanut allekirjoittaa arvosanat enemmän kuin mieluusti. Tulen ihmettelemään jos Rikospoliisi ei laula edes saa IMDB-sivun.
Tämän artikkelinrähjän olisi tarkoitus kertoa, että Rikospoliisi ei laula on huono sarja, mutta lopultakin päätyy vain valittelemaan yksityiskohdista eikä edes kovin hyvin. Syy siihen on se, että en aio käyttää hetkeäkään enempää elämästäni tämän sarjan parissa - siitä kirjoittamalla, sitä haukkumalla, saatika sitä katsomalla.
Archives
