Nintendo Wii eli: näin hauskaa ei ole ollut pelatessa sitten C64 -bileiden.

December 7th, 2006 by Jarmo Puskala

wii.jpg En ole Nintendoilla pelannut sitten vuoden matolaatikko ja Sega Megadrive. Konsolit ovat muutenkin jääneet kovin vähälle käytölle. Muutenkaan ole toimiston innokkaimpia pelaajia – niin kuin voisi päätellä vaikkapa siitä, että kaikki pelijutut täällä ovat järjestään muiden kirjoittamia.

Mutta Wiin kimppuun pääsyä odotin kuin ekaluokkalainen joulua. Eilinen ilta kuluikin sitten mukavasti kämppisten kanssa Wiillä leikkien. Ja nimenomaan leikkiminen tuntuu oikealta sanalta, sillä jo Mii-hahmojen tekeminenkin oli hauskaa.

Se ohjain ihan oikeasti toimii. Sillä pelaaminen on helvetin hauskaa ja saa analogitatit ja nappiyhdistelmät tuntumaan kovin kimuranteilta.

Myönnettäköön, että eivät Playn ja Sportin pelit varmaan kovinkaan kauaa jaksa huvittaa, mutta hyvässä seurassa yksi ilta vilahti ohi oikein mukavasti. Erityisesti nyrkkeily oli harvinaisen tyydyttävää keinourheiluksi. Tietenkin sitä voisi pelata tylsästi sohvalla loikoillen, mutta kyllä se paljon hauskempaa on, kun tekee asiat niin kuin oikeassakin elämässä tekisi. Eli siis huitoo nyrkeillä kunnolla, samalla kun kaverit katsovat vierestä ja nauravat.

Keilailuun en koskaan päässyt sisälle, mutta pesäpallo oli hauskaa – pääsihän siinä sitten huitomaan pesäpallomailalla ihan kirjaimellisesti olan takaa. Tennis osoittautui myös hauskaksi, vaikkakin reippaasti helpotetuksi. Sekin on jälleen kerran huimasti heuskempaa, kun kaksi tyyppiä seisoo kunnioittavan välimatkan päässä toisistaan ja huitoo näkymättömällä tennismailalla olematonta palloa. Golfista voisi sanoa, että kaikkien aikojen paras golf-peli (ja minigolf-peli bileiden ratoksi) tullaan varmasti julkaisemaan Wiille. Älkää kysykö mikä se tulee olemaan, koska ei minua kiinosta, mutta hauska se tulee olemaan.

Niin kuin muuallakin on sanottu, niin pelien hauskuus on Wiin tapauksessa pitkälti koneen ansiota. Se, kuinka kauan homma pysyy hauskana riippuukin sitten tulevista peleistä. Jos saadaan ihan oikeita pelejä, joiden pelaaminen on yhtä hauskaa ja jotka käyttävät kapulaa oikein, niin vallankumous ei todellakaan ole kaukana. En vielä uskaltaisi vannoa sitä, etteikö Wii voisi myös jäädä kuriositeetiksi, joka on hauska hetken aikaa, mutta en ole hirmuisen huolissani – se tekee kuitenkin monta asiaa oikein.

Wii Sportsilla ja Playllä varustettuna Wii on hyvin sosiaalinen konsoli. Yksin pelaaminen tuskin on järin hauskaa. Tosin tällä hetkellä Wiin omistajalla on hyvin paljon kavereita, jotka haluaisivat tulla käymään..

Ja ei, minulla ei ole Wiitä. Kieltämättä houkutus sellaisen hommaamiseen kasvaa, mutta ehkä järki voittaa, ennen kuin maahan saadaan myymätön erä koneita. Koneen onnellinen omistaja luultavasti kuitenkin lukee tätä, joten kiitosta vaan testistä. Rannehihnatkin pidettiin kiltisti kiinni :)

Edit: Kun puhuin nyrkkeilystä, niin tässä on mainio esimerkki…

  • Facebook
  • Twitter
  • Digg
  • Reddit
  • MySpace
  • Tumblr
  • del.icio.us

One Response to “Nintendo Wii eli: näin hauskaa ei ole ollut pelatessa sitten C64 -bileiden.”

  1. Samppa says:

    Hauska laite tosiaankin. Tennistä varsinkin tullut mätkittyä jo enemmänkin ja Zelda on kehunsa ansainnut.