”Eräänä kauniina päivänä Aksu otti esiin oman kaukoputkensa. Aksu asetti sen takapihalle, omalle telineelleen osoittamaan kohti taivaita. Mitä sieltä tänään löytyisikään?

”’Oletpas hiivatun rumanlainen, sulla on neljätoista jalkaa enemmän kuin mulla. Mistä te kaikki tulitte? Oletteko te täältä kotoisin? Kasvaako sisällänne lisää itsenne kaltaisia?’”

Kaupat ovat sulkeneet ovensa ja Porin kaupunki hiljenee kohti tiistai-iltaa. Raskaat kengät loiskahtelevat pihan lätäkössä, rapun ovi narahtaa ja märkä hahmo astuu laimeanvihreään 50-lukulauseen kerrostaloaulaan. Rähmäisestä peilistä näkyy väsyneen näköinen, tukevanpuoleinen tihrusilmäinen mies trenssitakissa, iso salkku kädessä roikkuen.

Kolmannen kerroksen ovikello päräyttää ilmoille nuupahtaneen rikkinäisen melodiansa – patterit olisi vaihdettava, mies tuumii. Hetken kuluttua ovisilmässä häviähtää varjo ja ovi avataan. Eteiskäytävällä seisoo keski-ikäinen, laiha ja viiksekäs mies elämän kolhut kasvojen urista hohkaen – pukeutuneena kiiltävään punaiseen ihonmyötäiseen pukuun, raskaat kuulokkeet kaulallaan. Vieras kutsutaan sisälle hieman paheksuvan murahduksen saattelemana. Muut ovat selväsit jo tulleet. Olohuoneesta kuuluu erikoista piippausta ja vaimeaa musiikkia vuotavien kuulokkeiden läpi.

Mies laskee laukkunsa kuraiselle eteisen matolle, hilseilevää seinää vasten nojaamaan. Hän asettelee trenssitakkinsa muiden samanlaisten joukkoon naulakkoon ja ottaa nuhjuiset puvunhousunsa pois. Kengät hän vie kuivumaan WC:n puolelle, ja pysähtyy kokovartalopeilin äärelle. Hopeinen kokopuku on menettämässä kiillettään – avaruuspölyä, kuten hän sitä kutsuu – ja punainen salama, joka kulkee rintakehän poikki, on halkeillut ja irtoilee pieninä kaistaleina. Hän panee ohimennen merkille keränneensä taas muutaman kilon lisää, mutta tilanne on ollut pelastamaton jo kauemmin. Parit kaljun yli valuvat haituvat hän suorii oikoselleen, ja astuu salkkuineen olohuoneeseen.

Kolme muuta miestä, jokainen avaruusmiehiksi pukeutuneena – Antero ei ole vieläkään luopunut typeristä ’tuntosarvistaan’ – istuu levypinojen keskellä, älppäreitä käsissään pyöritellen. Mies istuu heidän seuraansa ja kaivaa varovaisesti oman levypinkkansa esille salkustaan. Fredi, Kikka, Hector… Muut katselevat kiinnostuneina kokoelmaa, eräisiin levyihin tartutaan hanakammin ja ihastellaan.

Ilta kuluu musiikkia kuunnellessa. Tavallaan kenelläkään ei ole hauskaa, tavallaan jokainen nauttii olostaan. Lopulta päädytään kahden levysoittimen äärelle, lyödään piuhat kiinni stereoihin ja painetaan PLAY ja REC –näppäimiä. Yhdeksänkymmenen minuutin hopeasilattu kasetti alkaa pyöriä ja ensimmäinen levy laskeutuu lautaselle.

”Nyt se tulloo, Halleyn komeetta se onko?
Nyt se tulloo, Halleyn komeetta se onko?
Nyt se tulloo, Halleyn komeetta se onko?
Nyt se tulloo, Halleyn komeetta se onko?”

”Onko, onko, onko, onko,
Halleyn komeetta se onko?”

–

Vietimme erikoisia hetkiä Älymystön kanssa viikon kuluessa. Olimme linnottautuneet biisejä tekemään maaseudulle, herra Haapasen kotitaloon Kihniöön, jonne hän on kasaillut kaikessa hiljaisuudessaan pientä studiontapaista saunarakennukseen. Bandcampit koostuvat pääasiassa siitä, että ladataan auto täyteen Älymystöä ja mhdollisesti jäsenten naisystäviä (joita, sivumennen sanoen, on enemmän kuin bändiläisiä!) ja päräytetään kaljakaupan kautta pariksi päiväksi böndelle. Työskentely taas koostuu suurilta osin lojumisesta ja Aku Ankkojen tarkasta tavaamisesta, kunnes viiden tunnin muhimisen, safkaamisen ja kaljankittauksen jälkeen yhtäkkiä revitetään kaksi tuntia ankaraa industrialia nauhalle. Rentouttavaa!

Blogientryn alussa kelluva tarina ei kuitenkaan liity Älymystöön – ainakaan vielä viiteentoista vuoteen – vaan oletuksille rakentamamme syntytarina ilmiölle, jota meidän on hyvin vaikea ymmärtää. Kyseessä on kokoelma, joka kantaa ylpeänä mustavalkokopioiduissa kansissaan nimeä Avaruus Suomessa – tieteismusiikin salainen antologia 2020-1959. Tekijöiksi ilmoittautuvat professorit Roland Fender ja Mrgatron Holaris, ja Sosialistisen Jupiterin yliopiston äänenlaitos.

”Pari vuotta sitten tietokoneella pystyttiin mallintamaan kärpäsen aivot, periaatteessa vuonna 2020 hiiren aivot, vuonna 2040 ihmisen aivot, vuonna 2060 kaikkien ihmisten aivot yhtä aikaa. Ihmisen päivät sellaisena kun me olemme ne oppineet tuntemaan ovat kyllä luetut.”

Tämä levy tupsahti toimistollemme jonkun lähettämänä, vieläpä muistaakseni niin, että kirje oli osoitettu minulle. Joka tapauksessa kaivoin ensisilmäyksellä vaatimattoman näköisen plätyn kouraanija se jäikin sitten homehtumaan koneen vierelle kun en saanut irroitettua itsestäni sen vertaa että olisin sitä kuunnellut. Tilanne kuitenkin muuttui kun muuan iltapäivänä poikani Juliuksen kanssa päätin istua alas ja testata levyä hetken.

Tuntia myöhemmin olo oli kovin outo. Olin kuunnellut ihmeellisten puheenpätkien täplittämän yhteenmiksatun levyllisen suomalaista tieteisfiktio-aiheista musiikkia – covereita, huumoribiisejä, vanhoja iskelmiä, rokkia ja elektroa noin 50 vuoden ajalta. Ja olin kovin oudolla tavalla vakuuttunut.

Myöhemmin sitten pakkopuskin levyn armotta kaljalla marinoidulle bändillemme, kun päivän työt oli tehty ja viskiä ja saunaa tullut nautittua toinenkin tunti. Kuuntelimme sen ja vaikutelma oli sama: tämä saattaa olla yksiä oudoimpia levyjä, mitä on vähään aikaan tullut kuultua, ja älymystöläisiltä tuo todellakin on isosti sanottu.

Jos tekijänoikeussäädökset antaisivat periksi, tässä olisi nyt linkki jota klikkaamalla voisitte ladata ja todeta itse saman. Nyt sitä ei ole. Joka tapauksessa, jos joku tätä lukevista tietää mistä on kysymys, tai on kenties vastuussa kokoelman lähettämisestä – kertokaa ihmeessä! Teillä on nyt faneja!

”Kun katson tähteen loistavaan niin silloin tiedän sen,
niin pienen pieni päällä maa on sentään ihminen.
Kun meistä kerran vain muisto jää tähdet kirkkaina kimmeltää,
ne nähneet on kun syntyi maa, ne nähdä loppumme saa.”