Raha, valta ja yksinäisyys.

January 3rd, 2007 by Timo Vuorensola

Lopultakin, siitähän tässä koko hommassa on kysymys. Kuinka hyvänsä kaunosieluisesti ajattelemmekin, olemme mukana yhdessä maailman kylmäpäisimmistä bisneksistä, viihdebisneksessä, ja ainoat asiat, jotka näissä piireissä vaikuttavat ja joilla pääsee mutkatta eteenpäin, ovat raha ja vaikutusvalta.

Wreckiä kuvatessa raha ei ollut kuvioissa. Ei ainakaan ensimmäisiin vuosiin. Silloin huolehdimme vain siitä, että Samuli oli muistanut ostaa uuden kasetin kameraan, ja jos jotain pientä tarvittiin, sitä saatettiin käydä noukkimassa Biltemasta. Perusoletus oli, että jokainen työskenteli ilmaiseksi. Kauempaa tuleville näyttelijöille saatettiin maksaa matkoja toiseen suuntaan, materiaalikulut puvustajalle pyrittiin pitämään minimissään, ja talouskriisi iski aina, kun marssimme maskeeraajalle. Mutta lopultakin, rahaa kului pikkusummia, ja uskomattoman vähän, kun vertaa nykypäivään.

Nykyään raha haisee joka nurkan takana. Masentavinta puuhaa on kuunnella vanhojen leffamaailman konkareiden puheita elokuvarahoituksesta yleensä. Ensimmäinen perussääntö tuntuu olevan, että rahaa ei saa. Toinen perussääntö on, että jos jostain syystä ensimmäinen perussääntö kumoutuu, rahaa ei saa ainakaan tarpeeksi. Ja kolmas perussääntö on, että jos toinen perussääntö toteutuu, palataan ensimmäiseen perussääntöön kulkematta lähtöruudun kautta. Kaikesta huolimatta: elokuvantekijä jää puille paljaille.

Kaikki veisaavat samaa virttä: ei ole rahaa, liikaa leikkauksia ja missi kulttuuriministerinä. Ja koska aikanaan kauniita naisia ei käy syyttäminen, voidaan aina syyttää muuan herra Putaansuuta. Jos kansallismörkömme Lordi ei olisi voittanut viisuja, YLEn ei olisi tarvinnut huolehtia jälkipyykistä eikä järjestää jättimäisen kalliita Euroviisuja, joiden järkkäily syö tämän ja seuraavan muutaman vuoden kulttuuribudjetteja kuin Käytöskukan Suursyömäri takavuosina. Sitä paitsi, kuulen jo korvissani kaikuvan ah-niin-heleänä ”zero poäng Finland”, ja Jungner jyrsii kynnenjämiään.

Mutta lopultakin, vika ei ole suinkaan yksittäisissä tekijöissä, vaan koko järjestelmässä. Jos yksi kasariviisuja paiskova lateksinhajuinen hevipumppu onnistuu ampumaan maan kulttuuripiirejä jalkaan pelkästään olemalla parempi kuin kukaan muu, kovin vahvalla pohjalla ei seistä.

Samaan aikaan vieressä jaetaan teknologian kehitykseen valtaisia summia rahaa, toivotaan että joku täällä loisi seuraavan Nokian ja taas menisi ah-niin-ihanasti. Valitettavasti näin ei tule tapahtumaan. Koulutusta riittää, mutta erikoistumista ei. Millä ihmeellä viiden miljoonan ihmisen pikkuvaltio voi pärjätä miljardin ihmisen maalle, jossa jokaiselle läppärin ruuville löytyy kourallinen erikoisosaajia, ja kansainväliset jättikorporaatiot voivat palkata viidesosalla suomalaisen insinöörin palkasta aivan yhtä taitavia osaajia vaikka kymmenen tuotantolinjalleen? Entä mitä tehdään, kun TTY:ltä ei enää kävelläkään automaattisesti naapurin peililasilla silattuihin laatikoihin koodiorjiksi, kun entiset saapasnikkarit ovat siirtyneet muille maille vierahille ja vieneet verotulonsa mennessään?

Suomalaista innovaatiota arvostetaan, suomalainen koulutus on maailmalla tunnettua ja huippulaatuista. Matti Vanhanen yritti lobata Bill Gatesille ajatusta perustaa superkoulutuskeskusta Suomeen, mutta Gates totesi ykskantaan: ”Soittele sitten kun teitä on miljardi.” Muuan toinen tiesi kiteyttää Suomen tulevaisuuden maailmanmarkkinoilla hyvin: ”Suomella on loistavat tulevaisuudennäkymät, kunhan vain pidätte järvenne puhtaina ja metsänne kunnossa.” Rahkeet riittävät siis talviseksi matkailumaaksi, harmi vain että lunta ei näille leveysasteille enää juurikaan satele.

Tässä syrjäisessä Pohjolan kolkassa varmasti olisi mahdollisuutta siirtää hieman teknologiaan upotettavia miljoonia kulttuuriin. Jos tulevaisuudennäkymämme matkailumaana näyttävät valoisilta, miksei siis tehdä pari Suomen luontoa kauniisti käsittelevää elokuvaa? Poika ja Ilveskin on myyty jo 40 maahan, kukaties pidemmällä tähtäimellä parista Suomileffaksi naamioidusta Pohjolan matkailumainoksesta voisi olla paljon enemmän iloa kuin tuhannesta työttömästä insinööristä Mäkissä ranskalaisia paistamassa.

finlove.jpg

Hyvää uutta vuotta 2007!

  • Facebook
  • Twitter
  • Digg
  • Reddit
  • MySpace
  • Tumblr
  • del.icio.us

5 Responses to “Raha, valta ja yksinäisyys.”

  1. Firk (star trip) says:

    jos oikein ymmärsin niin pointtti oli se että antakaa rahaa

  2. Timo says:

    Meille kiitos riittää kyllä teknologiapuolen rahaa, mutta harmittaapa vaan niiden puolesta, jotka ovat yksinomaan päättäneet ryhtyä elokuvauralle, ja saavat kohdata karuakin karumman todellisuuden.

  3. Timo says:

    http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Kulttuuribudjetti+kasvanut+eniten+sitten+1980-luvun/1135224062421

    Helsingin Sanomat kirjoittaa, että kulttuuribudjetit ovat itse asiassa nousussa sitten 1980-luvun. Erikoista, kun ottaa huomioon mitä eräätkin alalla varsin vaikuttavat tahot ovat valitelleet mm. kulttuuriministeri Karpelan nykyisestä kaudesta ja kulttuuritukien jatkuvien kasvulupausten älyttömistä kitkemisistä.

  4. Rigi says:

    Olipas kummallinen “kehutaan Karpelaa”-juttu.

  5. Romppa says:

    Jaa. Aika suoraan sitten sanotte, että tekniikan ihmisten ei kannata yrittää alallaan mitään kun mäkkiin joutuu kuitenkin. Tämä on sitä perinteistä suomalaista kannustamista parhaimmillaan. Kuin suoraan alansa Häjyistä tai Pahasta maasta…

Leave a Reply