Star WreckIron SkyCommunityVideosStore

Eteenpäin, sano mummo lumessa

>>Energia, General, Iron Sky | January 27th, 2007 @ 14:06 | by Timo Vuorensola

Yhtäkkiä sitten on kylmä ja tuuli ja tuiverrus tunkeutuu napinläveistä ja avoimista kaula-aukoista, paljaalta päälaelta ja jäisistä näpeistä koko kroppaan. Yhtäkkiä kahlataan nilkkoja myöten lumessa ja kaikki narisevat siitä, kuinka kauhea tämä talvi nyt sitten onkaan – samat, jotka vielä pari viikkoa sitten kiroilivat lumenpuutetta ja harmaanmustaa talvea. Suomalainen ei kai koskaan ole tyytyväinen.

Energian toimistolla tajuttiin yhtäkkiä että eletään tammikuun viimeistä viikkoa. Jossain välissä oli joulut ja vuodenvaihteet ja sitten jo möllötelläänkin kevään kynnyksellä. Ainakin startti vuoteen on ollut mieltäylentävä – viime vuoden loppupuolella meinasi käydä vituttamaan ainainen hinaaminen ja paikalleen jämähtänyt harmaus, toimiston seinät kaatuilivat niskaan ja tunnelma oli sähköisen jännittynyt. Uusi vuosi selvästi ravisteli ylimääräiset ravat pois niskasta ja koko tammikuun ainakin allekirjoittaneella on ollut varovaisen positiivinen suhtautuminen tulevaisuuteen, ja vaikka itse olen ollut pääasiassa reissussa tai etätöissä, tuntuu että toimistolla fiilikset ovat kaikkiaan saaneet pienen potkun perseelle.

Yksi syy tietty näivettymiseen ovat pienet, melko nihkeät tilat (Energian toimisto on n. 60 neliötä, joista reilu parikymmentä menee puotiin – toimistotilaa on siis vain nelisenkymmentä neliötä, eli pahimmillaan kymmenkunta per naama, johon sisältyy myös keittiö ja ”kokoustila”). Siitäkään ei pääse yli eikä ympäri, että vanhat tutut naamat alkavat aika aijoin kyllästyttää, kun niitä saa katsella putkeen vuoden päivät.

Silloin, kun tunnelma on kireämpi alkavat ihmisten viehättävät ominaispiirteet kammeta pintaan pienessä työyhteisössä. Antin poikkeuksetta lentävät väheksyvät viisastelut, Samulin mustavalkoiset näkemykset ja Jarmon panikointi – ja tietenkin oma tasainen kusipäisyyteni ja vastuunvälttelyni – ovat omiaan tekemään ihmeitä työilmapiirille.

Pesänrakennusta

Korpinpesä rakentuu

Kaikeksi onneksi loppuvuoden nihkeys on loistanut poissaoloaan sitä myöten kun lumi rojahti maahan ja aurinko suostui näyttäytymään myös tänne pohjoisille pientareille. Samaan syssyyn myös monet oleelliset palapelin palat, joita vuoden verran olemme toimistolla hioneet, alkavat loksahdella paikoilleen. Työnimellä ”Korpinpesä” kulkeva yhteisöllisen elokuvan tuotantoalusta –projektimme (tsekkaa lehdistötiedote) on edennyt muutamia roimia harppauksia eteenpäin. Luova Tampere –hanke päräytti meille hieman starttirahaa, jonka avulla kykenimme mm. palkkaamaan riveihimme henkilön, jolla on sekä rahkeita, kykyä että innostusta viedä monimutkainen ohjelmointi- ja yhteisönkehitysprojekti alusta loppuun. Hänestä kerromme kuitenkin myöhemmin kun aika on oikea. Lisäksi Tampereen Hypermedialaboratorion verkkoyhteisöllisyyttä tutkiva hanke Parteco, johon lähdimme viime vuonna mukaan, on alkanut poikia konkreettista tulosta - mielenkiintoisimpana varmaankin Turre Legal -lakilafkan julkaisema yhteisön luomaa sisältöä lakitekniseltä vinkkeliltä tutkiva Community Created Content -teos (jonka voi muuten ladata myös ilmaiseksikin täältä).

Rautataivaan uusista tuulista on mielenkiintoista tietoa luvassa piakkoin. Kansainvälisenä elokuvatuotantona pieni tuotantoyhtiömme ei välttämättä ole riittävän vakuuttava jotta kansainvälisiä rahahanoja vielä Star Wreckin meriiteillä höllätään – siksipä ajatus yhteistuotannosta on ollut pitkään mielessämme. Vihdoin löysimme loistavan kotimaisen yhteistuotantokumppanin leffalle, tuotantolafkan jolla on kokemusta kansainvälisestä leffabisneksestä, tietoa rahoituskuvioista ja kaikkiaan juuri oikea asenne koko näivettynyttä leffabisnestä kohtaan. Tästä ja Rautataivaasta yleensäkin tarkemmin tietoa helmikuun mittaan, pitäkäähän korvat höröllänne!

Positiivisia yllätyksiä on riittänyt myös henkilökohtaisella tasolla Energisteille: Samulille myönnettiin eilen mukava, Energia-henkeä osaltaan piristävä palkinto. Kalle Kaiharin kulttuurisäätiö myönsi Star Wreckin tuomisesta Tampereen kulttuurimaisemaan 5000€:n huomionosoituksen, ja Energian koko tiimi onnittelee urheaa tuottajaamme lämpimin käsin. Oikealle miehelle meni palkinto!

Osa teistä on varmaan ihmetellyt, että missä seuraava numero Ravenista viipyy – edellisestä on jo jokunen kuukausi vierähtänyt. Lehtinen on työn alla, tällä kertaa luvassa on ns. Research Edition – saatte sitten tietää, mitä se ikinä pitää sisällään! Ravenin voi käydä tilaamassa omaan sähköpostilaatikkoonsa täältä.


Post a comment




eXTReMe Tracker
blog.starwreck.com