Archive for February, 2007

Skannerini on pimeänä.

Tuesday, February 20th, 2007

Kappas vain, kolmas elokuva-arvosteluni tässä blogissa vuoden sisään. Kuten havaitaan, leffantekijät ovat oikein erityisen ahkeria elokuvien suurkuluttajia.

Richard Linklaterin Philip K. Dick -sovitus A Scanner Darkly – Hämärän vartija pyörii tätä kirjoitettaessa Tampereen viimeisessä indie-leffateatterissa Niagarassa. Koska olen Filip Mulkun suuri fani, oli se pakko nähdä – ja koska tunnustin julkisesti faniuteni kaikille Imperial Edition-DVD:n omistajille Rautataivas-dokkarissa, oli moraalinen velvollisuuteni kirjoittaa siitä arvostelu.

Hupaisaa kyllä, en ole koskaan ennättänyt lukea A Scanner Darkly -romaania. Ottaen huomioon, miten negatiivisesti otin vastaan itsessään oivallisen V for Vendetta -leffan verrattuani sitä pohjana olleeseen sarjakuvaan, voi olla että olen tällä hetkellä vakuuttuneempi A Scanner Darklyn (tästedes ASD) suhteen kuin joskus tulevaisuudessa. That said…

ASD on hieno elokuva. Ei nerokas, ei uskomaton, mutta hieno. Sen huomattavin piirre on, että se on toteutettu kokonaan rotoscope-tekniikalla, siis kuvaamalla näyttelijät digitaalisesti ja sitten animoimalla päälle. Ennen Linklateria kyseistä tekniikkaa on pitkissä elokuvissa tainnut käyttää lähinnä Ralph Bakshi. Ensi-istumalta on vaikea sanoa, miksi rotoscope on valittu tähän elokuvaan – ei ainakaan taloudellisista syistä. Animaatiolla ei myöskään tuoteta loputtomia huumenäkyjä Fear & Loathing in Las Vegasin tapaan. Väittäisin, että tekniikka on ASD:ssä käytössä etäännyttämistarkoituksessa. Tuttujen naamojen naamioiminen animaatioksi tuo kerrontaan hienovaraista vierautta, joka paitsi alleviivaa juonen (vähäisiä) scifi- ja (huomattavia) huume-elementtejä, myös antaa kokonaisuudelle vinksahtaneen vivahteen joka itse asiassa on oivallinen visuaalinen korvike Philip K. Dickin todellisuuden luonnetta kyseenalaistavalle tyylille.

Painan pääni nöyrästi ja tunnustan häveten riittämättömyyteni kääntäjänä. Paras sana, jonka keksin kuvaamaan elokuvan kantavaa teemaa, ei ole suomea vaan englantia: “abuse”. Sillä on monia kotimaankielisiä käännöksiä – addiktit “käyttävät” aineita, aineet “vahingoittavat” käyttäjiä, epätoivoiset yksilöt “loukkaavat” itseään ja toisiaan, virkavalta “hyväksikäyttää” pahaa-aavistamattomia yksilöitä, yhteiskunta “väärinkäyttää” valtaa. Kukaan ei selviä ehjin nahoin. Temaattisesti ASD siis liippaa läheltä Darren Aronofskyn loistavaa Unelmien sielunmessua.

Myös näyttelijäsuoritukset ovat ensiluokkaisia kautta linjan. Ehkäpä jyrkimmin mielipiteitä jakava Keanu Reeveskään ei nykäise päätään yläkenoon ja örähdä “Right.” ennen kuin aivan rainan lopussa. Robert Downey Jr. vetää suorituksellaan potin kotiin – melkein. Onhan hänellä enemmän vuorosanoja kuin pääosan Reevesillä, mutta viimeksimainittu tekee monisyisemmän roolin minuutensa rippeistä taistelevana Bob Arctorina.

Aiempien leffa-arvostelujeni valossa olisi epäreilua olla sanomatta ASD:stä edes jotain pahaa, mutta oikeastaan ainoa asia johon kiinnitin negatiivista huomiota oli elokuvan kepeys ja valoisuus, joka tuntui jotenkin vieraalta Dickin tyylille. Loppuratkaisukin tuntuu kaikessa positiivisuudessaan vain tervetulleelta lohdutuspalkinnolta henkilöhahmoille, joiden koko elämä on umpisolmussa.

Mitäpä sitä kiertelemään ja kaartelemaan? En keksi ketään, jolla olisi syy jättää tämä elokuva näkemättä. Leffaan siitä. Etenkin tamperelaiset, sillä Niagaran toimintaa on syytä tukea.

Sireenieläinten hyökkäyksen paluu!

Tuesday, February 20th, 2007

Ihan näinkin hyvin sitä voi käyttää työaikaansa. Samuli ei jaa mielipidettäni. Palkanmaksajat ovat ihmeellisen tiukkapipoisia…

batmanatee.jpg

Ne laulukilpailut, joista kaikki kirjoittaa.

Saturday, February 17th, 2007

Voi hyvää päivää - Hanna Pakarinen. Se on sit taas nollalinja tänä vuonna ja iltapäivälehdet ihmettelee, että mikä meni pieleen. Mutta pahinta on, että Pakarisen biisi ja esitys on ihan yhtä kiinostava kuin viime tiistain Iltalehti. Nähty ja tehty miljoona kertaa. Hitto, olisi edes jotain todella kämppiä, jos ei kerran mitään hyvää voi lähettää.

No, nyt pitää toivoa, että englantilaiset tajuaisivat lähettää Morrisseyn, joka kisaa on kovasti hinkunut. Silloin olisi lähetyksessä ainakin jotain kuuntelemisen arvoista.

Niin ja sitten oli vielä nämä lähetyksen huumoripläjäykset… Hanna on kyllä kansan häpeästä se pienin osa, jos lopulliseen lähetykseen päästetään väliohjelmaksi kotimaisia koomikkoja…

Huonoa musiikkia laajakaistan leveydeltä

Friday, February 16th, 2007

Täällä sitä taas istutaan yötä myöten toimistolla ja väännetään hommia. Viimeistelemme muuatta sivutuotantoa kuntoon, deadline on huomenna - ja työtä tietenkin riittää vielä vaikka lampaille syötäväksi. Työnjako on perinteinen, Samuli tekee työt ja minä idlaan ja odotan että rendaukset valmistuvat, ja läiskin niitä sitä mukaan timelinelle. Tämä työskentelytapa on tuttua vuosien ajalta, ja toimii hyvin, vaikka onkin minulle hieman turhauttavaa, mutta kyse ei ole pelkästä raa’asta työstä vaan myös henkisestä tuesta – yksin kun vääntää, alkaa päässä tikittää.

Ajattelinkin siis avautua hieman eräästä ilmiöstä, nimittäin verkossa olevista ilmaisista musiikkipalveluista – yhdestä web 2.0:n määrittelevistä tekijöistä. Idea on loistava: ihmiset kuuntelevat musiikkia, ja palvelu pyrkii luomaan toimivia soittolistoja mieltymysten, muiden soittolistojen ja tagien mukaan juuri Sinulle sopivaa kuunneltavaa. Innostuin aikanaan ilmiöstä kovasti: enää ei tarvitse raahata omaa musiikkikokoelmaa töihin mukaan, voi vaan klikkailla paria linkkiä ja johan puskevat luukuttimet mielimusiikkiani ja kaikki ratsastavat onnellisina auringonlaskuun.

Mutta 2.0-hypen alta paljastuu kuitenkin vielä vain läjä puolivalmiita palveluita, jotka joko löllyvät liian epämääräisen sisällön tai epäkäytännöllisten käyttöliittymien letossa. Määriteltyään haluavansa kuunnella vaikkapa Slayerin kaltaista musiikkia, tai metallia yleensä, ehkä triphoppia, kukaties vaikka jatsia, niin pian saa huomata havahtuvansa Abban puhkirenkutettuihin sulosointuihin. Soittolistajärjestelmä tuntuu toimivan muutaman biisin ajan tiukasti, mutta mitä pidempään siihen luottaa, sitä enemmän mukaan sekoittuu ensin paskaheviä, sitten kevyttä rokkia, sitten poppia ja kohta mitä tahansa geneeristä roskaa mitä ihmiset nyt paljon tapaavat kuunnella. Varoitusmerkit huomaa aina Prodigyn kohdalla: mainio bändi, mutta ei liity mitenkään valkkaamiini tageihin tai musiikkityyleihin. Ja siitä taso ryskyykin metsään, ja taas saa kiroilla kuin merirosvo paskan musiikin äärellä.

Muita ongelmia ovatkin sitten paskalaatuiset biisit ja pätkivät yhteydet, jotka vainoavat niin Pandoraa kuin Last.fm:ää ja Finetuneakin. Ja näitä palveluita putkahtelee jatkuvalla tahdilla ympäri nettiä vastaan, jokainen yrittää hämmentää kuulijaa mitä mielenkiintoisimmalla käyttöliittymällä, mutta lopultakin sisältö on pääosin samaa. Vai että uuden ajan radio! Todellakin! Yhtä paskaa kuin perinteinen radiokin, vaan vähän eri tavalla.

detail.jpg

Kissojen vastaisku!

Friday, February 9th, 2007

dunecat.jpg

Älä koskaan aliarvioi kissapuolen voimaa!

…ja seuraavaksi palattaneenkin sitten normaaliin blogaukseen. Ehkä.