Mutta aivan ensimmäisenä ennenkuin suomalaista elokuvaa lähdetään viemään raadikaalisti suureen suuntaan, niin suomalaiselle elokuvalle täytyy löytää identiteetti, se puuttuu kokonaan suomalaisesta elokuvasta. Kun katsotaan muiden maiden elokuvia niin me tunnistetaan jo ulkonäöstä ja kerronnasta minkä maan elokuva on kyseessä.

Eli jos Suomessa on sekoitus jossa “ammattitaitoiset” tuottajat ja ohjaajat apinoivat 2000-luvun draamaa, keskieurooppalaista taide-elokuvaa, kansallista sotaeeposta, teatterimaista kansallissankarin tarinaa, hollywood-kauhua, toiminnallista amerikkalaismatkintaa, japanilaista kauhua, venäläistä kommunistista tarinaa, junttikomediaa ja joku lastenelokuva kerran viidessä vuodessa yms niin eihän tämmöisellä sekamelskalla voida olla kansainvälisesti tunnettu elokuvamaa.

Suomessa elokuva-ala täytyisi nostaa uuteen uskoon, itse kannatan silmitöntä taiteellista diktatuuria, jos SES:n rahoja mennään hakemaaan. Suomessa täytyisi tehdä samanlainen suurtuotantostudio kuin SF oli aikoinaan, joka tuottaa elokuvia, joissa on yhteisesti määritelty miksi elokuvia tehdään? Kelle niitä tehdään? Millä budjetilla niitä tehdään? Mitkä ovat riskit? Mitä jos floppi tulee?

Ei pelkällä freelance-toiminnalla, miljoonan budjeteilla ja tuotantoyhtiöiden omilla mielikuvituksilla nosteta suomalaista elokuvaa. Ei todellakaan.

Suomalaisten tuottajien vika on ehkä se että meillä elokuvasta puhuttaessa katsellaan liikaa tuonne atlantin toiselle puolelle, jossa elokuva on viihdeteollisuutta, ROSKAA, joka elää pelkästään sillä että kassa kilisee. Suomi EI VOI olla mikään USA. Suomen tulisi kallistaa päätään ja yhteistyö suhteita nimen omaan Eurooppaan esim Venäjälle jossa elokuvakulttuuri on erittäin ammattitaitoista.

Suomalainen elokuva ei nouse sillä jos joku tuotantoyhtiö tekee genre-elokuvaa.

että tämmönen saarna :-)

Onnelliset loput ovat siitä hyviä, että silloin kun leffassa käy hyvin, katsoja voi samaistaa itsensä voittajan puolelle ja yleensähän ihmiset pitävät samaan aikaan päähenkilöistä ja siitä, että ovat voittajan joukossa. Useat leffat ovat kaatuneet siihen, ettei niissä käy hyvin. Poikkeuksia on paljon, mutta onnellisella lopulla menestyy paljon helpommin.

Tietenkin asiat voi tehdä vaikeasti vain siksi, että ne voi tehdä vaikeaksi, mutta…

Saunan suurin ongelma oli, kuten monien muidenkin arvostelijoiden mielestä se, että se ei pelottanut. Elokuva ei onnistunut luomaan ahdistavaa tai jännittävää tunnelmaa. Hyvän kauhuelokuvan katsomisen jälkeen selkäpiitä karmii vielä pitkään, mutta Saunan lopputekstien vieriessä ei tuntunut juuri miltään.

Selkein syy latteaan tunnelmaan oli elokuvan musiikki. Musiikilla voi luoda kauhuelokuvassa todellisia elämyksiä, kuten The Ringissä. Saunassa musiikki ei tuonut elokuvaan sitä ahdistavuutta mitä se olisi kaivannut. Loppukohtauksessa, jonka oli ilmeisesti tarkoitus olla todella kauhea, musiikki oli melkeinpä rauhoittavaa. Tämä ei todellakaan vastannut odotuksiani, sillä Saunan trailereissa äänimaailma oli aivan erilaista kuin lopullisessa elokuvassa.

Ei Sauna kuitenkaan aivan ala-arvoinen ollut. Lavastus, kuvaus, näyttelijätyö ja erikoistehosteet olivat suomalaisen elokuvan huippuluokkaa ja tarina oli kiinnostava. Mutta kauhuelokuvana Sauna ei saavuttanut sitä potentiaalia, mihin se olisi pystynyt.

Kirjoitit Timo Espanjasta genre-elokuvamaana. Syynä siihen on osittain se, että Espanjassa on kauhuelokuvia tehty jo vuosikymmeniä. Suomessa genre-elokuvavallankumous on vasta alkanut ja en ihan usko, että lähitulevaisuudessa ihmiset ulkomailla odottaisivat innolla seuraavaa suomalaista genre-elokuvaa. Mutta parempaa kohti ollaan menossa elokuva kerrallaan.

Siinä missä Suomesta (tai Ruotsista, tai Tanskasta jne.) ei löydy suurta massaa jotka haluaisivat katsoa taidetta, niin maailmanlaajuisesti näistä kummajaisista muodostuisi yleisö, jollaiseen ei tämän maan rajojen sisällä kykenisi edes Pahat Pojat.

Tietenkään asiat eivät oikeasti ole näin ruusuisesti, vaan leffoja tehdään muutamaa poikkeusta lukuunottamatta hyvin paikallisille yleisöille. Onhan se vaikea myydä yleisölle, joka on hajallaan ympäri suuren suurta maailmaa – tuplasti hankalampaa, jos bisnesmalli perustuu siihen, että käsitellään sitä maailma pieninä maaläntteinä kerrallaan.

No, toivoa antaa kuitenkin se, että noista poikkeusmaista onnistutaan myymään maailmalle hyvinkin kummallisia elokuvia. Normaalimmasta päästä voisi mainita vaikkapa Pan’s Labyrinthin, joka ei täyttäne “oikean” taiteen määritelmiä, mutta helposti seurattavasti juonesta huolimatta onnistui olemaan ihan helvetin synkeä ja väkivallaltaan kammottava elokuva.

Big up!

Kansa, eli isot massat tahtovat viihdettä. Siitä kansa=massa jopa maksaa. Se ei välttämättä ole hyvää taidetta, mikä myy. Taiteilijaa tämä ahdistaa. Eivät saatanat, yleisöläiset osta nerokkuutta ja taidetta! Vaikka kuinka oltaisiin laskimoverta vuodatettu ja elämä uhrattu. Suuri yleisö ei tajua, eikä sitä kiinnosta. Yleisö tahtoo tunnelmia, draamaa, riittävän selkeästi pureskeltuina ja happy endillä varustettuna.

Vanhana esimerkkinä: Teatterissa on paljon tehty pientä ja särmää, ajatuksia ja tunteita herättävää, mutta suurta yleisöä kiinnostavat enemmän lätkämatsit, BB:t tai muut vastaavat, sinänsä ammattitaidolla tehdyt tuotteet. Seinäjoen kaupunginteatterissa on Broadway -meisinki. Myy hyvin.

Eli onko väärin tehdä yleisölle sitä mitä se haluaa, eli laskelmoitua viihdettä, vai huokailla Shakespearin henkeen harvoille valituille ja valistuneille ja itkeä taiteen perään?

Rahalla mennään. Yleisöä kosiskellaan. Ja sitten ehkä tulee sauma esittää vaikka pienellä näyttämöllä Eugenen Ionescun Kalju Laulajatar kahdeksalle “sofistikoituneelle” katsojalle, joista neljä on toimittajia…

Marginaalissa on ahdasta.

Kuitenkin, esimerkiksi teatteria tehdään yleisölle, ei tekijöille itselleen. Joten kuka on väärässä? “Väärin kasvatetetut katsojat” vai yleisöstä erkaantunut tekijäjoukko?

Täytyy myöskin sanoa, että Sauna tulee varmasti jakamaan mielipiteitä – kaikki eivät kertakaikkiaan voi pitää siitä. Mutta se on myöskin elokuva joka iskiessään voi iskeä todella kovaa – se on asia jota ei voi monesta suomalaisesta elokuvasta sanoa. Vaikka hyviä ja viihdyttäviä elokuvia onkin, niin kuinka monta oikeasti elämään jäänyttä suomileffaa on julkaistu Pitkän Kuuman Kesän jälkeen? Yhden käden sormien pitäisi riittää, vaikka laskija olisikin ammatiltaan puuseppä.

Sauna on todellakin lähempänä Stalkeria kuin Painajaista Elm Streetillä.

Hyvä homma, että on noita suomalaisia elokuvia, mutta taas haiskahtaa siltä, että ette vaan pidä katsojien mieltymyksiä oikeina ja haluaisitte ihmisten pitävän mielummin Lordista kuin noista mainitsemistanne tyyleistä. Siihen auttaa se, että tekijät tekevät parempia leffoja. Lordi vain oli huono ja epäonnistui omaa syytään. Ei siitä parane syyttää katsojia.