Kuluttajat: mitä haluatte digitaaliselta mediakaupalta?

May 28th, 2011 by Kollektiivi

Kuten viime päivinä on uutisoitu, kotimaiset musiikkituottajat ovat kyllästyneet odottamaan, että ihmiset siirtyisivät waretuksesta kotimaisten musiikin nettikauppojen pariin, ja tarjoavat tähän syyksi Piratebayn suosiota. Lääkkeeksi tarjotaan Piratebayn sensurointia suomalaisilta netinkäyttäjiltä, jonka käytännöllisyydestä ratkaisuna ei tässä sen enempää.

Photo: The Consumerist

Meidän näkemyksemme on, että piraatit ovat alipalveltuja asiakkaita, ja elleivät lailliset vaihtoehdot kelpaa, niissä lie kuluttajan kannalta jotain pielessä. Nyt kun keskustelu on pinnalla, on hyvä hetki saada oma mielipiteensä julki: kerro kommenteissa, mikä nykyisissä (kotimaisissa) musiikin, leffojen, TV-sarjojen jne. digitaalisissa latauskaupoissa on pielessä ja ennen kaikkea – miten asiat olisivat sitten kun ne ovat hyvin?

On ok kritisoida olemassaolevia kauppoja, mutta ei tehdä tästä pelkkää valitusta – laittakaa mukaan konkreettisia parannusehdotuksia: mikä saisi juuri sinut käyttämään latauskauppoja ja millaisia latauskauppoja toivoisit? Pidetään keskustelu rakentavana: filosofointi nettilatauksen oikeutuksesta ja autojen kopioinnista, varas/riistäjä-haukut ja muu epärakentava mesominen tullaan moderoimaan armotta – sitä kamaa on netissä jo tarpeeksi. Jos välttämättä haluat keskustella, sitä voi tehdä vaikkapa edellisen blogauksen puolella, mutta pyhitetään tämän blogauksen kommentit ehdotuksille ja huomioille. (Huom: Jos viestisi ei tule heti näkyviin, se on jäänyt blogin automaattisuotimiin, joista puramme sen mahdollisimman pian.)

Iron Sky -konseptin isä ja yhteisövastaavamme Jarmo Puskala on maanantaina Yle Radio 1 Kultakuume -ohjelmassa 15:15 ja 21:15 keskustelemassa Musiikkituottajat – IFPI Finlandin Lauri Rechardtin kanssa siitä, mikä nykyisissä digitaalisissa mediakaupoissa mättää ja mikä olisi se keino, jolla ihmiset saataisiin laillisten kauppojen pariin, joten tämä on hyvä hetki saada oma mielipide kuluttajana kuuluviin.

Tästä asiasta on nyt jänkätty tarpeeksi pitkään ja poterot ovat syvät: mitä jos iänikuisen vänkäämisen sijaan lähdettäisiin yhteistoimin kehittämään sellaisia levityskanavia, jotka kelpaavat niin kuluttajille kuin median tuottajille! Kuka tietää, tämä keskustelu voi hyvinkin poikia ideoinnin lisäksi aivan konkreettisia tuloksia sopivien yhteistyökumppanien kanssa.

- Janos Honkonen
- Tero Kaukomaa
- Timo Vuorensola
- Jarmo Puskala
- Pekka Ollula

  • Facebook
  • Twitter
  • Digg
  • Reddit
  • MySpace
  • Tumblr
  • del.icio.us

67 Responses to “Kuluttajat: mitä haluatte digitaaliselta mediakaupalta?”

  1. Jade says:

    Haluisin latauskaupan, jossa toteutuisivat nämä pelisäännöt: http://www.dontmakemesteal.com/fi/

  2. Janne says:

    Tuossa yllä Jade sanoo kaiken. Mutta minusta tärkeintä on julkaisupäivän yhdenaikaisuus. Mikään ei vituta kuluttajaa niin pajon kuin suosikkiohjaajan uutuuden odottaminen ei minkään kuluttajan kannalta järkevän syyn takia.

  3. vesseli says:

    No.. jos olisi tarjolla tarpeeksi teräväpiirtoista sisältöä suomitekstityksillä, niin piratismi luultavasti vähenisi. Miusta on typerää vaan ostaa jotain 20e leffaa ja katsoa se kerran tai jotain sarjaa odottaa hirveät ajat ja sitten ostaa kallis sarjaboksi.

    Pitäisi suunnilleen samaan tahtiin kuin jenkeissä tulla sarjat jossain teräväpiirtomuodossa ja suomitekstityksillä saataville niin että se olisi helppo ostaa tai siis vuokrata.

  4. Grade says:

    Jaden linkki tiivistääkin olennaisimmat. Itse olisin valmis hyväksymään mainokset ja anti-piratismitietoiskut, mikäli ne latautuisivat erillisenä tiedostona itse tuotteesta.

    -Lisäksi haluaisin elokuviin, tv-sarjoihin, kirjoihin ja sarjakuviin henkilökohtaisen digitaalisen ex-libriksen, jonka ulkoasun voisin vapaasti itse määritellä. Tämä tunnus liitettäisiin automaattisesti ostamiini tiedostoihin sisältöä häiritsemättömällä tavalla.

    -Omistusoikeuteen haluaisin lisäksi perhevaihtoehdon, jolloin ostamani tuote olisi kaikkien palvelun käyttäjiksi rekisteröityjen perheenjäsenten tai muun vastaavan lähipiirin käytettävissä (mahdollisesti jollakin maksimilisenssimäärällä, esim. 4-6 kpl. Määrää voisi kasvattaa muodollisella lisämaksulla.). Olisin valmis hyväksymään perhelisenssille järkevän suuruisen, kertaluonteisen ylimääräisen rekisteröintimaksun.

  5. Nuuskunen says:

    Kaikessa lyhykäisyydessään haluaisin vastaavan palvelun mitä The Pirate Bay on. Maksaisin sen käytöstä mielelläni, olettaen että tämä maksu olisi kohtuullinen.

  6. Mikko Honkonen says:

    Aloitetaanko vaikka siitä että videontoiston on oltava toimivaa. Näkisin vaihtoehtoina joko a) koko toistettavan tiedoston kopiointimahdollisuutta omalle koneelle ja toistamista sieltä millä hyvänsä asiakkaan haluamalla ohjelmalla tai b) striimauksen nettiselaimeen naitetun ohjelman kautta jossa on kaksi tärkeää ominaisuutta. Ensinnäkin, se osaa puskuroida riittävästi videota koneelle, ettei katselu muutu diashowksi hitaallakaan yhteydellä, jos vaan ennakoi ja laittaa videon latautumaan hetkeksi ennen katselun aloittamista ja toisekseen kuvan ja äänenlaatu on samaa luokkaa kuin keskiverroissa piratisoiduissa vaihtoehdoissa.

    Valitettavasti ensimmäistä ylläolevista vaihtoehdoista huudetaan aina kumoon piratismiargumenteilla, mikä on täyttä potaskaa. Jotenkin kummasti uusimmat elokuvat ja sarjojen jaksot päätyvät nettiin korkeintaan päivän tai parin viiveellä ensiesityksestä, ja ajoittain jopa ennen virallista julkaisua. Miten siis tälläinen omalle koneelle tiedoston lataaminen oleellisesti helpottaisi piraatteja?

    Toinen vaihtoehto taas on usein ryssitty jättämällä jompikumpi vaadituista ominaisuuksista pois. Ei paljon kiinnosta katsoa striimattuna jaksoa jostain sarjasta, mikäli kuva pätkii 15sek välein tai kuva on 1/8 ruudun resoluutiosta ja ääni puuroa.

    Hinnasta taas. Hyllyssäni on noin 30kpl sarjojen DVD bokseja, ostettu hintaan 15-30 euroa kappale. Jos DVD:t saa tuohon hintaan, niin vaikkapa 1 euro per jakso ladattuna sopisi sangen mainiosti. Elokuville kävisi hinnaksi jotain kympin* huitteilla omistusoikeudesta (joko siten että saa striimata rajoituksetta tai ladata kopion koneelleen jolla tekee mitä lystää) tai sitten kolmannes tuosta kertakatselusta, eli vuokraamisesta. Tai sitten vaikka spotify-tyylinen kuukausimaksu, jolla saisi vitosella tai kympillä katsella sen mitä haluaa. Vaikka mainoksien kanssa jos on tarvetta (tosin mainokset mieluusti ennen itse katsottavaa videota, ei keskellä)

    *Kymppi on mielestäni varsin kohtuullinen hinta, kun miettii kauanko elokuvalla kestää tippua noihin hintoihin jo kaupan hyllyn hinnoissa, ja latauksessa lähtee aina paino, pakkaus, kuljetus jälleenmyynti, diipadaapa-kustannukset välistä pois.

  7. Karl says:

    Jaden listalla asiat ovat jo hyvällä mallillaan. Itse arvostan kiinteätä kuukausihintaa (all-you-can-eat), sillä sen avulla tulee katsottua myös ensisilmäyksellä vähän omaan makuun heikompia leffoja ja sarjoja. Etenkin sarjojen osalta edes välttämättä puolikas tuotantokausikaan ei kerro kaikkea.

    Materiaalin tulee olla teräväpiirtolaatuista, ja teksityksin varustettua. Itse pidän kaikenkielisistä elokuvista englanninkielisillä tekstityksillä. Suomalaiset harrastajateksitttäjät ovat upealla työllään kuitenkin osoittaneet, ettei markkinoilla olevia – usein vaihtelevanlaatuisia – tekstityksiä tarvitse sietää. Laatu ja tekstitysvapaus siis kunniaan!

    Vaikka pidän verkko tärkeänä levityskanavana, haluan myös ottaa sarjat ja leffat mukaani esim. mökille tai ulkomaille eri laitteilla soitettavaksi (vapaa kopiointi). Näitä laiteita ovat vähintäänkin mobiililaitteet ja dvd-/bluraysoittimet. Esimerkiksi joidenkin Foxin blurayden mukana tuleva “DigitalCopy” on hyvästä ideasta huolimatta naurettavaa kuluttajien elämän vaikeuttamista rekisteröintinumerolla, erillisellä latausohjelmalla ja täysin kummallisella tiedostokoolla.

  8. Hartza says:

    Haluaisin sellaisen nettikaupan joka toimisi varmuudella. Otan esimerkin Meteli.net kaupasta josta ostin uusimman Amorphiksen levyn ja sain pelkän levyn kannan jpg:n. Pulju lupasi selvittää asiaa ja ottaa yhteyttä kun kaikki on kunnossa. Tässä on mennyt pari päivää eikä sieltä ole mitään kuulunut. Tämä vahvisti vain epävarmuutta virallisiin kauppoihin ikävä kyllä. Toiminnallisuus pitäisi olla täysin varmaa!

  9. Jani says:

    Yhdytään edelliseen, kuulosti ihan pätevilt vaatimuksilta, tosin kokonaisuudessaan tekijänoikeuslait ovat rikos ihmiskuntaa vastaan, keskinäistä kilpailua edistävää toimintaa joka ei pitäisi olla pyrkimys vaan jota pitäisi pyrkiä poistamaan jotta joskus tulevaisuudessa voimme kaikki elää tällä samalla planeetalla sivilisaationa, ihmiskuntana, eikä skitsofrenisenä mielenterveyspotilaana joka vaatii lääkitystä ja aivopesua, sekä tiukkaa valvontaa ollakseen vahingoittamatta muita ja ennen kaikkea itseään.

  10. Jani says:

    Ja edellisellä siis meinattiin toki tuota ensimmäistä Jaden kommenttia :P

    http://www.dontmakemesteal.com/fi/

    mutta unelmoida saa sen yli!

  11. Samppa says:

    Kysymykseen on sinänsä helppo vastata aivan perusasioilla:

    1. Laajaa valikoimaa, josta löytyisi harvinaisuuksiakin. Ennen kaikkea siis muuta, kuin mitä normikaupat tarjoavat.

    2. Kilpailukykyistä hinnoittelua. Spotifytyylinen könttähinnoittelu olisi tosiaankin mieluisa. Teoskohtaisessa hinnoittelussa taasen esim. konsoleista tuttu “kerran ostettu, aina ostettu” -periaate olisi myös kohdallaan, selvästi halvemmalla hinnalla sitten kertakatsomisen mahdollisuus l. vuokraus.

    3. Moitteetonta teknistä toteutusta. Käyttöliittymää, joka houkuttelisi käyttämään palvelua. Nimen omaan auttaisi käyttäjää, eikä tuntuisi hidasteelta. Yhteydessä ja toistossa ei tietenkään saisi olla häiriötä.

  12. Cyberpunkrocker says:

    Kaikenlainen DRM on out; henkilökohtaisesti kieltäydyn ehdottomasti maksamasta mistään kopiointisuojatusta materiaalista (ellei kyseessä ole joku niin naurettavan helposti kierrettävä suojaus kuten DVD’issä).

    Myös julkaistavan materiaalin formaatteja tulisi miettiä: mp3′sten (häviöllinen pakkaus, patenttirasitteet) tilalle flac/ogg, videot matroska-kontaineriin (saataisiin kerrankin siistit subtitlet); streaming media flashin kautta on suoraan sanonko-mä-mistä… Kaikki edellämainitut vaikuttavat ostopäätökseen.

  13. Ben B. says:

    Jos täysin rehellisiä ollaan, mä ostan leffat/musiikin/pelit mieluiten fyysisinä esineinä. Esteettisellä pakkauksella on mulle merkitystä, samoin sillä että lyriikat, ohjeet jne. ovat (esteettisessä muodossa) käden ulottuvilla, eikä niitä tarvitse erikseen netistä etsiä. Esim. hyvää levyä kuunnellessa haluan lojua sohvan pohjalla ja seurata samalla lyriikoita vihkosesta. Täysin sähköinen tuote ei vain voi tätä korvata.

    Ja sitten on myöskin se, että mä aidosti omistan kyseisen tuotteen, eikä tarvitse huolehtia kaiken katoavan koneen hajotessa tai pilvifirman mennessä konkkaan. Ja mä voin kuljettaa tuotetta missä haluan, lainata kenelle haluan, ja myydä/lahjoittaa eteenpäin jos kyllästyn siihen. Valitettavasti täysin digitaalisella tuotteella on pitkä matka siihen, että se olisi ominaisuuksiltaan kilpailukykyinen fyysisen kanssa. Pelkkä halvempi hinta ei riitä.

  14. Aleksi says:

    Maksaisin myös mieluummin palvelusta kuin tuotteista. Esimerkiksi kuukausimaksullisen latauspalvelun käyttö tarkottaisi sitä, että kuluttaja tietäisi jo etukäteen, paljonko rahaa kuluu, riippumatta mitä mediaa milloinkin katsoo. Digitaalisen materiaalin pitäisi jatkossakin pysyä ilmaisena. Lisäksi voi postimyynnillä kaupata elokuvien ja sarjojen DVD-bokseja niille, jotka sellaisia haluavat.

    Mutta joopa, tästä ollaan vielä kaukana…

  15. Aleksi says:

    Tuossa yllä olevassa linkissä onkin ihan hyvä lista. Itseä häiritsevät:
    - DRM (jos ostan tuotteen, haluan että voin ilman mitään teknisiä jippoja polttaa sen levylle ja käyttää tuotetta jossain toisessa soittimessa). DRM myös usein aiheuttaa yhteensopivuusongelmia soittimien kanssa, ja hienoimmat DRM-virityksethän ovat lähettäneet käyttäjän tietoja salaa median myyneelle puljulle.
    - Kun kaupasta ostaa vaikka tölkin maitoa, niin minulla on oikeus tehdä tuotteella mitä haluan. Jos ostan musiikinlatauspalvelusta biisin, miksi on laitonta polttaa se biisi levylle autossa soittamista varten?
    - Hinta. Digitaalisessa kaupassa ei tarvitse liikutella fyysisiä asioita. Silti usein esim. Steamissa uutuuspelit ovat jopa 2x kalliimpia kuin Amazonista tilattu fyysinen tuote, joka vielä toimitetaan ilmaiseksi omaan postilaatikkoon asti. Sen lisäksi esim. 1$ per biisi on ihan törkeää ryöväystä. 0,1 – 0,2$ alkaisi olla siedettävä hinta.
    - Mainokset/varoitukset. Laillisten leffojen (oli se sitten DVD, blu-ray tai netistä vuokrattu) alussa on typeriä mainoksia ja FBI:n varoituksia joita ei välttämättä voi edes skipata. Lataamalla laittoman kopion saa siis parempaa palvelua kuin maksamalla tuotteesta.
    - “Varmuuskopio”. En ole varma millaiset systeemit esim. digitaalisesti mediaa myyvissä kaupoissa on käytössä, mutta jos ostaisin vaikkapa jonkin leffan, haluan että voin ladata sen sieltä samasta palvelusta uudelleen niin monta kertaa kuin haluan.

  16. Tämä ensimmäinen menee ehkä vähän ohi siitä mitä kysytään, mutta on nyt kuitenkin hyvin relevantti vaatimus:

    Ostoksista maksettu raha ei saa tukea tekijänoikeuslain kiristyslobbausta, nettivalvontaa, sensuuria, kiristyskirjekampanjoijia tai muuta sellaista. Tämä on tietystikin valitettavan kova vaatimus nykyaikana; käytännössä minkään mainstream-yhtiön tuotoksia ei voi ostaa hyvällä omallatunnolla. Pitäisi lanseerata reilun kaupan sisällöntuotanto: kansalaisoikeuksia ei tuhottu tuotannon yhteydessä.

    Muita vaatimuksia: Ei DRM:ää, avoin alustariippumaton formaatti. Ehdot jotka hyväksyvät käytön millä vain ostajan laitteilla ja myös perhepiirissä. (Ostinpa fictionpress.com:sta e-kirjan, ja annettuani sen vaimon luettavaksi tämä huomasi, etten ehtojen mukaan olisikaan saanut näin tehdä, ja kirjan alun tylyt lisenssivaroitustekstit manasivat linnaa rikkureille. Eipä kiinnosta ihan kauheasti jatkaa ostoksia, vaikka oli avoin ja DRM:tön epub.)

    Ei myöskään ostajan identifioivia vesileimoja. Jos vesileimattua kamaa kerää tarpeeksi ja sitten tavara päätyy yleiseen jakoon (vaikka sitten ilman omaa aktiivista syytä, esim. kannettavan laitteen katoamisen/varkauden myötä), pääsee ostaja nykylain ja sen tiukkojen tulkintojen aikakautena liian helposti isoon kuseen. En halua Damokleen miekkaa pääni päälle vain siksi, että tulin ostaneeksi jotain ilmaiskopioinnin sijaan. Nykymaailmassa jo ylipäätään se, että haluaa rahaa maksaa jostain sisällöstä, pitäisi olla ihan riittävä osoitus hyvässä tahdossa toimimisesta.

    Ideaalisesti musiikille mieluusti FLAC-optio vapaana ja häviöttömänä formaattina, ja videolle WebM-optio. Mp3, aac ja mp4/h.264 ovat patenttirasitettuna epämiellyttäviä (koska edelleen rahaa menee kiristyslafkoille formaattilisensseinä). Käytännössä näiden jälkimmäisten tukeminen on toki kaupoille tarpeen asiakkaiden laitteiden tukemisen kannalta, eli pyytäisin lähinnä vaihtoehtoja.

    Useamman vaihtoehdon tukemisesta on toki kustannuksia, mutta toisaalta FLAC vetoaa myös hifistelijöihin häviöllisiä formaatteja enemmän ja laajentaa näin asiakaskuntaa – ei kauhean paljon, mutta toisaalta suuntaan, joka luultavasti levittää sanaa keskimääräistä asiakasta enemmän.

    WebM:n tukeminen videoille (mp4/h.264:n lisäksi) taas varmistaisi erityisesti streamauspalveluita ajatellen kattavan tuen eri selaimille. Kaikki isoimmat tapaavat uusimmissa versioissaan tukea jompaa kumpaa suorilta (tai en nyt ole ihan varma IE:n julkaisuversioista vielä, mutta ainakin tulossa sillekin).

    Olisikohan siinä nyt tarpeeksi idealistisuutta tähän hätään. Saa suorittaa.

    Taustatietona allekirjoittanut naiivina nuorena kunnioitti vielä tekijänoikeuksia, mutta sittemmin totesi, ettei voi näin moraalisesti tehdä. Tarkempi tarina: http://rauhala.org/blog/index.php/archives/59-Pahan-Sedaen-synty.html

  17. Aaro says:

    Musiikin puolella haluan yleensä ostaa CD-levyt, tosin käytän levyjä vain kerran, jotta saan koneelleni häviöttömällä pakkauksella musiikkikirjaston, jota sitten käytän kuunteluun ja mobiililaitteisiin konvertoimiseen. Saattaisin käyttää nettikauppaa musiikin ostamiseen, mikäli musiikki jaettaisiin häviöttömästi pakattuna DRM-vapaassa formaatissa, mukana saisi olla kansikuvat myös. Olen ostanut musiikkia nettikaupasta digitaalisessa muodossa hyvin vähän, noin 8 artikkelia. Digitaalisesti ostamani musiikki ei saisi missään nimessä olla yhtä kallista kuin fyysisessä muodossa, eli CD-levyllä ostetut levyt, noin puolet CD:n hinnasta olisi minulle sopiva hinta häviöttömästi pakatusta DRM-vapaasta albumista.

    Elokuvia katselen SFAnytimepalvelun kautta suoraan televisiostani ja tämä palvelu toimii mielestäni hyvin omaan tarkoitukseeni. Uusia elokuvia saisi tulla hieman ripeämmin mielestäni vuokrattavaksi, mutta olen pärjännyt tähän asti.

  18. hemmo says:

    Tahtoisin tyyliin jonkun steamin tapaisen paikan josta vois kerran ostaa pelin ja pelata sitä missä vaan ja millon vain ilman mitään lisämaksuja, tässä tapauksessa olisi kyse elokuvista ja tv sarjoista. hinnat eivät tietenkään saisi olla liian korkeat yhdelle elokuvalle tai sarjalle. Mahdollisuus ladata tiedosto koneelle pitäisi olla, 720p tai 1080p laaduilla tietenkin. Tarjonnan monipuolisuus olisi myös tärkeää, elokuvista sarjoihin ja lastenohjelmiin ja afrikkalaisiin dokumentteihin ja kaikkea siltä väliltä pitäisi olla tarjolla, niitä harvinaisempia elokuvia eritoten myös.

    joskus voitin ilmaisen elokuva latauksen, olikohan sivusto cdon, mutta sen elokuvan ‘ostamisen’ jälkeen minulla oli jokin tietty aika jonka puitteissa sen pystyin vaan katsomaan ja muutenkin se oli koodeilla leikkimistä joten annoin vaan elokuvan olla ja lataan sen joskus torrentista jos satun olemaan sillä päällä että tahtoisin katsoa sen elokuvan.

  19. Turhautunut says:

    Nykyiset digitaaliset kaupat ovat heikkoja
    a) valikoimansa
    b) hinnoittelunsa
    c) selkeytensä ja helppoutensa sekä
    d) myymänsä materiaalin kannalta.
    Tämän takia ostan yleensä fyysisiä levyjä.

    Digitaalisen kaupan tulisi olla laaja, mieluiten maailmanlaajuinen (koska ostetusta tavarasta tulee myyjälle korvaus eikä tilanne sorra yhtäkään ihmistä) ja tarjota kaikkea mediaa, jota se saa laillisesti hankittua tekijöiltä.

    Hinnoittelun tulisi leffojen kohdalla vastata elokuvalipun hintoja ja olla selkeää – halutessaan asiakas voisi pyytää erittelyn maksamistaan kuluista (siirtomaksut yms. byrokraattien välikädet).

    Nykyiset digitaaliset mediakaupat ovat sekavia eikä etsimäänsä löydä. Toisekseen monesti olen maksanut yhdestä tuotteesta, jäänyt ilman sitä ja saanut jonkin aivan muun tuotteen.

    Kuluttajan ei pitäisi joutua maksamaan mainoksista ja tekijänoikeusvaroitteluista ilman, että hän voi halutessaan jättää nämä katsomatta muutenkin kuin sammuttamalla näytön tai menemällä toiseen huoneeseen. Mainostaa toki saa, mutta maksavaa asiakasta ei saa pakottaa katsomaan mainoksia joka kerta, kun hän haluaa nähdä elokuvan.

    Rahanteko saa olla pääprioriteetti, kunhan nuo markkinoijat ymmärtäisivät, että olemalla asiakkaalle kiva ja helppo saa paljon enemmän rahaa… Helppous ja laaja tarjonta ovat PirateBaynkin valttikortit. Maksaisin moisesta palvelusta kohtuullisia hintoja vallan kernaasti.

  20. Jorma Moilanen says:

    Haluaisin latauskaupan, josta saa ostoksensa ilman DRM:ää, esimerkiksi video- ja äänitiedostot ilman naurettavuuksia, kuten kuuntelu- ja siirotrajoutuksia ja/tai SonyBMG:n rootkittejä, sekä pelini ilman securomin tapaisia, rehellistä kuluttajaa huijaavia systeemejä. En ole maksamassa tekijänoikeusmafialle suojelurahoja, vaan haluan tukea ostamani tuotteen tekijöitä.

  21. Ville says:

    Nykyisin on liian epäselvää mitä omistaa kun ostaa kappaleen netistä. Esim. dj:t on ostanu kappaleita netistä, siirtänyt ne koneelleen ja sitten kun on soitettu niin tullu gramex? poliisin kanssa takavarikoimaan laitteiston koska kappale on muutettu kun se on siirretty koneelle jolla soittaa. Tätä tapahtui jokin aika sitten ainakin Tampereella.

    Ite en yksityishenkilönä osta kappaleita netistä sen vaikeuden takia. Joskus vuosia sitten halusin ostaa yhden kappaleen nettikaupasta. Sitä ennen piti päivittää windowsista ties mitä paljon ja kun viimein sain kappaleen kotikoneelleni oli se drm-suojattu. Joten piti vielä asentaa ohjelma jolla sain kappaleen muutettua mp3 muotoon jotta pystyin sitä kuuntelemaan haluamallani laitteella. Jos olisin kappaleen hommannut laittomasti olisin päässyt huomattavasti helpommalla.

    Mielestäni helpointa olisi jos olisi nettikauppa joka myisi oikeuksia kappaleisiin ja itse musiikin saisi sitten hommata mistä haluaa. Voisin helposti maksaa mieli musiikkini oikeuksista, mutta mielummin lataan kappaleeni muualta kuin nettikaupoista.

  22. Juho Ålander says:

    Spotify on mielestäni hyvä pohja, samaa saisi soveltaa elokuviin ja tv-sarjoihin. Kiinteä kuukausimaksu, hyvä median laatu, toimiva streamaus, saatavuus mobiililaitteille ja mahdollisuus tallentaa materiaalia omalle koneelle vaikka sitten määräajaksi. Itse katselen aika paljon tavaraa esim. junassa tai mökillä, missä aika tehokkaasti ollaan streamauskelpoisten nettiyhteyksien ulottumattomissa, jolloin mahdollisuus tallentaa kourallinen (tai vaikka tuotantokausi) sarjan jaksoja mukaan katsottavaksi on iso juttu.

    Riittävä valikoima olisi myös kiva.

    Jos ei kuukausimaksullista systeemiä saataisi kasaan, olisin myös valmis esim. vuokraamaan elokuvia netistä samoilla ehdoilla kuin fyysisestä liikkeestä, eli: kohtuullinen hinta (2-4 euroa elokuvasta riippuen), rajoittamaton katsomisoikeus 24h aikana, mieluiten niin, että saan ladattua koko elokuvan kovalevylle, hyvä kuvanlaatu.

    Digitaalisen kopion ostomahdollisuus ei minua lopultakaan niin hirveästi kiinnosta.

  23. Hupsista, tuli ehkä sanottua kiellettyjä sanoja tuossa raapustuksessa kun olin kirjoittaessa jo unohtanut mitä alkuperäisessä blogahduksessa sanottiin. No, poistakaa jos huvittaa, laitan sitten uudestaan sinne edelliseen artikkeliin ettei mene ihan hukkaan.

  24. Mikko Rauhala:

    Keltainen kortti :)

    Ja tiedoksi, täällä on moderointivesuri jo heilunut pariin kertaan. Pidetään keskustelu konkreettisissa ehdotuksissa, huomioissa ja kritiikissä, mielellään rakentavassa sellaisessa. Jos haluaa itkeä riistäjistä tai varkaista tai filosofoida autojen ja ruoan immateriaalisuudesta, netissä on jo 1001 paikkaa missä sitä keskustelua käydään – tämä ei ole yksi niistä.

    Noin muuten, tosi hyviä kommentteja jo tähän mennessä!

  25. Jaap says:

    Luckily we’ve got Google Translate, but why ain’t you doing this post in English?
    Even though this lawsuit against the ISP is in Finland, the issue you’re adressing is global!

  26. Kiitos keltaiseen tyytymisestä. Koitin pysyä semiasiallisena vaikka nyt tarkat speksit unohtuikin siinä editoidessa. Enpä tässä toki kuvittele isoja saavani aikaiseksi, mutta erityisesti esmes tuota vesileimojen – jotka nyt ovat toki aktiivista DRM:ää vähemmän offensiivisia – vaarallisuutta kuluttajalle ei mielestäni tuoda ihan tarpeeksi esille.

    En myöskään oikein tiedä, mitä pitäisi ajatella siitä että myyjille pitää _kertoa_ ettei asiakkaat tykkää lukea uhkailuja. Eiks vois uhkailun sijaan olla teoksissa jotain et “hei, kiva kun ostit tän meiltä, tää innostaa meitä jatkamaan laadukkaan kaman tekemistä ja myymistä” tms. rakentavampaa?

  27. Priha says:

    Itse katsoisin DRM-vapaudessa ja latauspalvelun toimivuudessa mielummin ehkä pelimyyntisivustojen kuten esim. GOG.comin palveluita. Kyseisellä sivustolla ostetaan pelit henkilökohtaiselle tilille, jolla sitten kirjaudutaan erikseen ladattavaan downloaderiin joka tätä kautta osaa näyttää omistamasi pelit helppolukuisena listana sekä antaa näin mahdollisuuden ladata pelin asennuspaketin sijainnistasi riippumatta, kunhan nettiyhteys toimii, niin monta kertaa kuin tahdot.

    Omasta mielestäni tärkeintä tällaisessa palvelussa on nimenomaan se että kun tuotteen ostaa niin sen omistaa, sen saa käsiinsä mistä vaan (nettiyhteyden kautta), ja että se on standardisoidussa hyvälaatuisessa muodossa jotta sitä voi toistaa sekä PC:llä, konsolilla tai kiintolevyllisillä dvd-/bluray- ym. vastaavilla soittimilla, ilman häiritseviä mainoksia.

  28. rihkis says:

    Itse en musiikkia juurikaan kuuntele joten omat kommenttini keskittyvät pääasiassa videoiden myymiseen ja vuokraamiseen. Spotifyn ilmaisversiota tuli käytetyä jonkin aikaa kunnes sitä rajattiin (ei mitenkään yllyttävää) ja se oli esimerkki palvelusta jossa DRM ei häirinnyt minua. Jos kuuntelisin musiikkia enemmän olisin varmasti Spotifyn asiakas.

    DRM:

    Jos palvelu käyttää kopiosuojauksia niiden pitäisi olla huomaamattomia käyttäjälle. Pelien digijakelusta Steam on kohtuullinen esimerkki, tosin sielläkin osa julkaisijoista käyttää huonompia järjestelmiä.

    Mieluiten palvelu olisi ilman kopiosuojauksia sillä ne eivät juurikaan estä laitonta levitystä julkaisun jälkeen ja häiritsevät vain laillisia käyttäjiä. Parhaassa tapauksessa ne estävät tuotteen laittoman jakelun ennen julkaisua. Esimerkiksi nyt jokunen aika sitten julkaistussa Witcher 2 – pelin myymäläkopioissa (ja joidenkin nettijakelijoiden versioissa) oli kopiosuojaus mutta julkaisun jälkeen tehty päivitys poisti kopiosuojaukset.

    URL: http://www.gamefront.com/the-witcher-2-patch-1-1-released-removes-drm

    Saatavuus:

    Haluaisin seurata tiettyjä uusia jenkkisarjoja mutta se on lähes aina mahdotonta koska ne ovat aika pitkälti saatavissa vain Yhdysvalloissa. Toki ne löytyy TPB:stä ja vastaavista palveluista mutta silloin niiden sarjojen ostaminen ei onnistu. Internet on globaali joten eri julkaisuajat eivät toimi.

    Helppous:

    Palvelu tulisi olla helppokäyttöinen. Kopiosuojauksen aiheuttamien ongelmien kanssa tappelu ei kuulu helppokäyttöiseen palveluun. Myös maksaminen tulisi onnistua helposti. Normaalin maksamisen lisäksi olisi hyvä olla mahdollisuus siirtää rahaa “kukkaroon” jonka avulla tuotteita voisi nopeasti maksaa ilman, että pankkitunnuksia tai luottokorttia pitäisi kaivaa esiin joka kerta.

    Kiinteä kuukausimaksu voisi myös toimia varsin hyvin jos palvelussa on tarpeeksi paljon laadukasta sisältöä. Ymmärtääkseni Yhdysvalloissa Netflix käyttää jonkinlaista kuukausihinnoittelua.

    Etenkin elokuvapalvelun pitäisi myös tukea perheitä. Esimerkiksi vanhemmille lapsille voisi luoda oman käyttäjätunnuksen joka pystyisi käyttämään tietyn määrän rahaa päätunnuksen kukkarosta tai katsomaan sopivia ostettuja elokuvia (ts. ikärajoitukset). Lapset osaavat käyttää DVD-soittimia niin ei pitäisi olla estettä palvelunkaan käyttöön.

    Lisäarvo:

    Vuokran tai oston yhteydessä asiakkaan pitäisi päästä käsiksi myös vähintäänkin samoihin lisämateriaaleihin mitä fyysisen kopion ostaja saa (kommenttiraidat, eri versiot kohtauksista jne).

  29. TpM says:

    Täytyi tarkistaa tuo Elisan tarjoama videovuokraamo. Periaatteessa se riittäisi, kunhan tarjonta parantuisi ja hinnoittelu olisi kohdallaan. Toimivuutta en uskalla kokeilla. Eli tyytyisin paljon vähempäänkin kuin mitä dontmakemesteal julistuksessa vaaditaan. Ensimmäinen asia, mikä minusta mikä pitäisi digitaalisessa kaupassa tarjota, on ilmaiset kokeilu tuotteet. Kynnys kokeilla palvelua on liian suuri jos kokeilusta joutuu maksamaan. Huomaan itselleni 6 euron olevan aivan liikaa uuden elokuvan vuokraamiseksi vuorokaudeksi. Vanhemmista aivan liikaa. Yllätyin, että tarjolla oli Animea. 0.9 euroa jaksolta on aivan liikaa. Sarjoista olisin valmis maksamaan oikeudesta katsoa tietyllä summalla kauden.

    Vaatimaton vaatimuslistani on siis:

    - Tarjotkaa minulle mahdollisuus testata kauppaanne ilman veloitusta.
    - Hinnoittelu vähintään puoleen ja tarjotkaa “roskaa” pilkkahintaan tai tarjotkaa ne kuukausimaksua vastaan.
    - Palvelun toimivuus. Palaan siis ensimmäiseen vaatimukseen: Antakaa minun testata palvelua ilmaiseksi.
    - Helppous nyt ainakin siinä mielessä, että katselukokemukseen ei tule yhtään turhaa ylimääräistä vaihetta. Esimerkinä nyt vaikka tuo aiemmin mainittu koodien syöttäminen.

    Laaja valikoima on plussaa, mutta puutteissa käyttänet sitten vain vaihtoehtoisia jakelukanavia. Tosin koska mediakulutukseeni kuulu suurelta osin anime, niin oletan, että suurin osa valikoimasta pysyisi edes vaihtoehtoisissa jakelukanavissa. Mutta jos olisi toimiva, kohtuu hintainen palvelu, jonka olemassa olon muistaa muulloinkin, kun silloin kun asiasta tulee puhe, niin olisin valmis sitä käyttämään.

    Tämä siis lähinnä se perus vaatimus, että olisin palvelua valmis käyttämään. Tästä eteenpäin kaikki on plussaa. Loppusanoina sellaiset terveiset, että myykää ja tehkää palveluun sisäänpääsemisestä mahdollisimman vaivatonta ja odottakaa saavanne rahaa vasta niiltä käyttäjiltä, jotka ovat palveluun päässeet sisään.

  30. Tuomas says:

    Kaikessa yksinkertaisuudessaan valikoiman tulisi olla ajan tasalla. Otetaan esimerkiksi nykyheti: ostaisin heti House M.D.:n kuudennen tuotantokauden, jos sitä saisi suomenkielisillä teksityksillä mistään. Tällä hetkellä sitä kun saa vain englanninkielisillä. Kausi kuitenkin loppui televisiosta jenkeissä jo viime vuonna ja siellä ollaan jo seuraavassa.

    Myös palvelun toimivuus, helppous ja potentiaalinen integroitavuus televisioon “kaukosäädinkäyttöiseksi” olisi must.

  31. Salmar says:

    Vuosikymmeniä on valitettu, että miten taide katosi musiikista, kun LP:n levynkannen seinällepistettävä koko pieneni CD:n maailmaan.

    Nyt ja tulevaisuudessa musiikki on bitteinä. Ei mitään fyysistä jälkeä.

    Mutta miksi kukaan ei tuota palvelua, jossa kun ostat esim. bändin levyn, ja saat halutessasi postissa “levynkansijulisteen” + sanoitusvihkosen, tai jotain muuta fyysistä? Vaihtoehdot siinä ovat aika villit.

    Levynkannet voisivat palata, vaan eri muodossa. Itse asiassa vielä siistimmin, kun tallennusmedian koko ei rajoittaisi sitä.

  32. Antilumo says:

    Itse voisin maksaa jopa 2-3€/jakso jostain laadukkaista sarjoista, jos ne voisi jotenkin saada koneelleen netistä heti julkaisun aikaan vähintään 720p tarkkuudella ja laadukkaalla pakkauksella vaikka ilman tekstejäkin, jos puhekielenä olisi englanti. Niin ja tietenkin ilman mainoksia yms.

    Leffoista voisin helposti kuvitella maksavani 2-5€/katselukerta, jos ne saisi vähintään 720p laadulla ja ne voisi ladata etukäteen koneelleen odottamaan sopivaa katseluhetkeä.

    Minulle on aivan sama, millä formaatilla kaikki olisi pakattu, toki mielellään joku yleiskäytössä oleva formaatti (h.264 videolle, flac äänelle) olisi aivan riittävä. On aivan sama mitä formaattia käyttävät, kunhan loppukäyttäjälle käyttö on vaivatonta, ja materiaali laadukasta ja kopiosuojavapaata, koska käytöstä on kuitenkin maksettu.

    Valikoima, tuotteen laatu, kaupan toiminta ja palvelu nykyisissä vaihtoehdoissa niin surkeaa, etten enää käytä Voddleria enkä SFanytimea, jälkimmäiseen en varmaan koskaan palaa, koska kuvanlaatu oli niin huonoa, ja hinta kohtuuton verrattuna fyysiseen vuokraan.

    Kiteytettynä:
    -Palvelun toimintavarmuus.
    -Kunnon bufferointi ennen katselua.
    -Katseluaikaa vaikka viikon vuokrauksissa.
    -Vuokrahinta korkeintaan sama kuin fyysisessä vuokrassa.
    -Ostohinta leffoissa maksimi 10€ ja sarjat 1-3€/jakso.
    -Ostoleffoihin mukaan mahdolliset leffan kansitaiteet yms. että voi itse tehdä levykopion jos haluaa.
    -Laadukas kuvan- ja äänenlaatu (720p tai 1080p, dts ja dd)
    -Ei kopionsuojausta ostettaessa.
    -Vuokratessa kertastreamauslupa, mutta bufferoitavissa kokonaankin, jos asiakas niin haluaa.
    -Laaja valikoima!
    -Leffat saatavilla samaan aikaan kun vuokraamosta.
    -Sarjat saatavilla heti ensiesityksen jälkeen vaikka euron kalliimmalla kuin normaalisti.

  33. Esa Edvik says:

    Youtube. Maksaisin siitä, jos siellä voisi katsoa leffoja ja sarjoja HD-laadulla sekä kuunnella musiikkia laillisesti. Sille on jo clientit suurimmille alustoille ja se toimii useimmiten ok.
    Jenkeissä Google on jo tuomassa vuokrauspalvelua (Netflixin ja Hulun valmisteltua jo sikäläiset markkinat aika hyvin), Suomeen se tuskin rantautuu ikinä, kuten ei mikään muukaan järkevä ulkomainen palvelu, kiitoksen siitä vastaanottanee taho jonka vika se on, itse en keksi mikä sen estää. Lokalisaatio-ongelma se tuskin on, koska kaikki muutkin saadaan hyvin käännettyä suomeksi.

  34. Anargia says:

    Kun ollaan kuitenkin Iron Skyn alueella, niin minua kiinnostaisi ostaa sellainen elokuva- tai TV-sarja jota olen tekemässä tai rahoittamassa tai josta olen kuullut, että se voi olla seuraava iso juttu.

    Tiedän, että tämä on vähän pitemmälle suunnattu näkemys, mutta esimerkiksi nyt kun olen rahoittanut Iron Skytä ja olen seurannut sen edistymistä pitkään, niin olen tavallaan sitotunut tähän elokuvaan ja haluan nähdä sen menestyvän.

    Joten myös asiakkaana minua kiinnostaisi tietää miten voin sen tulevaisuudessa ostaa kokoelmiini.

    Mitä meistä tuli on kanssa hieno elokuva ja kuinkahan paljon muunmuassa Indietaivaassa ja Star Wreckin studioissa on tulossa olevia lupaavia elokuvia?

    Onko kukaan miettinyt miten näitä tällä hetkellä vaiheeessa olevia elokuvia voitaisiin jo tässä vaiheessa muuttaa tuotteeksi?

    Eli minusta voisi tuoda tällaisen näkemyksen, että voisiko ostaa tai vuokrata jo vaiheessa olevan elokuvan itselleen kuten mitä jos minä haluaisin nähdä Iron Skyn omalta koneeltani…niin voisiko sen tilata jo nyt.

  35. Aloril says:

    1) Saatavilla aikaisemmin kuin mistään muualta.
    2) Saatavilla helpommin ja nopeammin kuin mistään muualta.
    3) Saatavilla laadukkaampana tai vähintään samalla laadulla kuin mistään muualta. Lasken käyttökelpoisuuden (ei DRM:ää) ja vesileimattomuuden osaksi laatua. Tekstitysten olemassaolo on myös osa tätä.

    Lyhyesti: kohtelee asiakkaina eikä rikollisina.

  36. G says:

    “mikä nykyisissä (kotimaisissa) … digitaalisissa latauskaupoissa ”

    Siinähän se, suluissa. Miksi sen pitäisi olla kotimainen?

    Miksi pitäisi väenväkisin rakentaa useita ja erilaisia omia ratkaisuja, kun varmasti pystyttäisiin tekemään myös laajempi ja hyvä sovellutus.

    Miksi pelimaailmassa Steam on niin suosittu? Koska se on hyvä, selkeä ja luotettava. Sama palvelu on käytössä maarajoista riippumatta.

    Ei minua kiinnosta mikään pieni nurkkakuntainen palvelu. Spotifyssäkin on vain rajoitetusti musiikkia eikä läheskään kaikkea hitusenkaan marginaalisempaa, mitä mieluusti kuuntelisin. Silti maksan sen palveluista kuukausimaksua ihan mielelläni, koska se toimii hyvin.

  37. anttiR says:

    Ymmärrän kyllä tässä levittäjien ( ei valmistajien ) ongelmat. He eivät haluaisi jakaa DRM vapaata tavaraa kun on kuitenkin niitä ihmisiä jotka tallentavat sen levylle ja myyvät kopioita eteenpäin. Mutta tämän pitäisi olla poliisiasia. Ei kirveiden myyntiäkään ole (vielä) kielletty.

    DRMt eivät ole toimineet tähän asti. Jossain määrin tulee nykyään katsottua heikkoja flash-videoita mutta ennemmin tai myöhemmin DRMn kanssa käy ilmi ettei pätkän katsomista tuetakaan uusimmalla laitteella. Kaikkihan tiedämme kuinka huono valmistajien tuki uusille ominaisuuksille on ollut tähän asti. Tai katselu ei onnistu kun Soneran netti on nurin. Tai pykii.

    Siis palaan vastaukseni alkuun. Kopioioden myynti on rikos ja se tulee jättää virkavallan huoleksi. Maksetun sisällön on oltava ladattvissa pois tukkurilta koska tahansa siltä varalta että tukkuri menee konkkaan. Näitä on mennyt eikä kuluttaja saa koskaan rahojaan takaisin.

  38. Aloril says:

    Fanihighscore:

    Kun maksaa niin voi laittaa rastin kohtaan “näytä highscore -listalla” ja haluttu nimi/pseudonyymi. Tämän voi tehdä niin useasti kuin haluaa. Lista näkyy sivulla josta voi tarkistaa oman nimen/haluamansa pseudonyymin sijainnin ja jos haluaa parantaa sijoitusta niin maksaa lisää.

    Jos kuka tahansa voi maksaa millä tahansa pseudonyymillä, niin mahdollistaa ‘joukkueita’. Jos pseudonyymikenttää laajentaa, niin mahdollistaa mainostamisen.

    Näitä highscore -listoja voi olla esim. jokaista tuotetta kohti, vuotta kohti ja kaikki yhteensä.

    Niiden kohdalla jotka ei laita rastia on 2 mahdollisuutta (mahdollisesti jopa katselijan valittavissa):
    1) Ei näytetä ollenkaan
    2) Näytetään anonymous -alla

    Toki tätä voi hyödyntää myös ennen kuin teosta on edes julkaistu.

    Jos lähtee kokonaan mainosideasta, niin etusivulla voi näyttää kutakin mainosta satunnaisesti suhteessa kokonaissummaan esim. viimeisen N:n päivän ajalta tämän highscore -listan lisäksi.

    Toki siis maksamisen jälkeen voi ilmestyä sivu/linkki josta voi katsoa/ladata tuotteen jota siis ei kukaan pakota hyödyntämään.

  39. Toni Savolainen says:

    Mp3:a ostaa ihan mielellään tällä hetkellä, ilman drm-kikkareita, hinnat mukavalla tasolla. Tästä pitäisi vaan mennä rahaa enemmän sinne artistin suunnalle eli koneistoa keventää.
    Mielestäni palvelun pitäisi rakentua sen varaan, että samalla sisällöllä ei rahasteta uudestaan samalta ihmiseltä. Rahan voisi sitoa suoraan tuotteeseen, jolloin rahan liike olisi läpinäkyvää.

  40. Kimmo says:

    Lokalisointi on nykyään myrkkä viihdebisneksessä.
    Esim ostat jonkun Ayumi Hamasakin levyn cdonista(import) albumista sais maksaa 120€. elikkäpä 10€/kipales Blibbo myy halvemmalla, mutta se taitaa olla “laiton” kopio, koska sitä ei oo lokalisoitu eurooppaan.

    Jenkkisarjat joo kirjotettu jo monella taholla(lokalisointi pois)..

    Mimmonen digitaalinen palvelu suomen tuotteille.

    - oliskohan kuukausmaksullinen tai kertamaksulla per tuote
    vanhat sarjat/elokuvat todella halvalla(televisiosta useammin kuin 2 kertaa näkynyt).

    -Ei todellakaan mitään kopiosuojauksia. Ja eikä ohjelmistorajausta.(mediaplayer, tai oma tuote)

    -Järkevinä tiedostokokoina. (CD700MB,DVD4,4GB,BLU-RAY15GB tms.)Helppo vaikka arkistoida soitinmuotoon, ettei tarvi montaa kertaa ladata. tai vaikka muuttaa mihinkämuotoon haluaa.

    -Vähemmän resursseja mainontaan. keino saada myyntihintaa alemmaksi. Tilalle kunnollinen koekuuntelu musiikille. kerran levy läpi/IP osoite tms.

    - etenkin laajempi valikoima tai vähintäänkin yhtä laaja, kun laittomilla palveluilla. Joka on edellytys menestyksekkääseen toimintaan.

    Isot laivat kääntyy hitaasti. Monet on jo satamassa

  41. Malakai says:

    Netflix ja Hulu -tasoa vastaava palvelu tarvittaisiin elokuviin ja tv-sarjoihin :/

    Spotify ja iTunes riittää musiikin osalta.

  42. TRK says:

    Ensiksi: Kotimaista vaihtoehtoa ei tarvita, mikäli kansainvälisiin palveluihin saadaan kotimainen materiaali mukaan. Jos ei saada, niin sitten tilausta on. Palvelun laatu ja hinnoittelu on kuitenkin oltava aivan samalla tasolla kuin ison maailman palveluissa. Mieluiten kuitenkin käytän kaikkeen musiikin kuunteluun vain yhtä palvelua, samoin elokuville – vähemmän säätöä ja sähläystä.

    Toiseksi: Monet ostavat leffat ja musat levyinä tai ainakin haluavat ladata tiedostot omalle koneelle. Minulle syy käyttää maksullista palvelua on nimenomaan siinä, etten halua niitä levyjä hyllyihini pölyttymään enkä tiedostoja kovalevyilleni. Miksi? En halua olla musiikin tai elokuvien keräilijä, vaan haluan kuunnella musiikkia ja katsoa elokuvia. Siksi olen aika tyytyväinen Spotifyn ja Voddlerin käyttäjä: olen ulkoistanut kaiken keräilemiseen ja arkistointiin liittyvän näille palveluille. Minä vain valitsen mitä milloinkin huvittaa, katson/kuuntelen, ja unohdan. Voin ihan mielelläni maksaa tästä, eikä esim. DRM:llä ole minulle (enää) mitään merkitystä, kunhan palvelu toimii riittävän monissa laitteissa.

    Spotifyssa ei ole paljon muuta parannettavaa, kuin lisää kotimaista sisältöä. Voddleriin varsinkin pitäisi saada lisää kotimaisia leffoja, mutta sieltä myös puuttuu järkevä kuukausimaksullinen vaihtoehto (10e/kk paketteja on pari, mutta niissä on liian rajallinen ja heikkolaatuinen sisältö). Lisäksi Linux-tuki on elokuvayhtiöiden vaatimuksesta (!) tahallisesti estetty, joten joudun valitettavasti boottaamaan koneen uudelleen Windowsiin leffan katselua varten. Leffavuokraamona se kuitenkin toimii hyvin. Liityttyäni Spotifyhyn ja Voddleriin en ole enää ostanut/vuokrannut yhtään levyä, mutta en kyllä ladannut mitään piraattikamaakaan.

  43. Tero says:

    Tv-sarjoja tuoreina, hyvällä kuvanlaadulla mutta teknisesti toimivana (puskuroinnin pelattava). Mahdollisuuden “tilata” haluamani sarja esim. kausihintaan niin, että uudet jaksot ilmestyisivät automaattisesti katsottaviksi. Mielellään vaikka suoraan ensin englanniksi, ja jakso päivittyisi myöhemmin suomenkielisillä teksteillä.

    Mahdollisuuden tilata uusi sarja “maksa per jakso” -periaatteella ja päivittää kausitilaukseen, jos miellyttää. Kausitilatuissa sarjoissa vähintään pitäisi olla mahdollisuus katsella aiempia jaksoja uudelleen, vähintään kauden ajan.

    Tiedotuksen uusista kiinnostavista sarjoista esim. asetettujen hakusanojen ja henkilöiden perusteella sekä ilmoituksia, jos tekijöiltä, joiden sarjoja olen aiemmin ostanut, tulee uusia sarjoja.

    Leffoissa: Voddler toimii kohtuuhyvin se on jo korvannut videovuokraamot suurelta osin; valikoima saisi olla isompi. Puskurointi pitäisi toimia paremmin, että parasta kuvanlaatua voisi käyttää. Vuokra-aika pitäisi olla vähintään puolitoista vuorokautta niin, että jos rupeaa väsyttämään kesken, voisi katsella seuraavana päivänä loppuun.

    Oman tilin hyödyntäminen muualla: esim. lähettämällä omalle tililleen sähköpostilla IMDB-linkin leffan pitäisi mennä “suosikkijonoon” tms. valmiiksi odottamaan. Muutenkin pitäisi tehdä todella helpoksi pistää vuokrausjonoon elokuva, jota joku suosittelee esim. Facebookissa tai Twitterissä.

  44. Jomppe says:

    En halua ostaa DRM-suojattua musiikkia/elokuvia.
    Haluan vapauden valita missä ja millä laitteella ostamaani musiikkia/elokuvia/tv-sarjoja katson.
    Haluan myös vapauden itse valita laiteympäristön, jolla ostamaani tuotetta toistan. Alustariippumattomuus ja patenttiriippumattomat tiedostomuodot!
    Viimeksi ostin lapsille _fyysisen_ tuotteen, pelin, jonka asennus epäonnistui minusta riippumattomista syistä. Uudelleen asennus oli tuskaa, koska pelifirman serverille oli jo mennyt tieto siitä, että peli oli asennettu, mutta emme silti voineet pelata sitä! Tällainen maksaviean asiakkaiden törkeä kusettaminen saisi loppua. Lieneekin sanomattakin selvää, että kyseisen pajan tuotteita ei meille enää osteta!
    Korporaatioiden kannattaisi muutenkin miettiä uudelleen tuota maksavien asiakkaiden kiusaamisen järkevyyttä. Ostin kerran vahingossa kopiosuojatun CD-levyn. Kun yritin siirtää sillä ollutta musiikkia tietokoneelle, jotta olisin voinut kuunnella sitä lenkillä käydessäni, se ei onnistunut. En saanut levyä ripattua. Onneksi Pirate Bay tarjosi mutkattoman tavan hakea koko kyseisen bändin tuotannon DRM-vapaana pakettina suoraan koneelleni. Tätä ei olisi tapahtunut, jos olisin voinut ripata alkuperäisen levyn.
    Herää kysymys, kuka hävisi ja miksi?
    Edelleen, vanhanaikaisena ihmisenä, haluan tuotteet fyysisinä pakkauksina, mutta haluan myös mahdollisuuden siirtää maksamani tuotteet mille tahansa laitteelle kuunnellakseni/katsellakseni niitä siellä missä haluan. Ihan, kuten ennen vanhaan tein LP-levyille. Nekin äänitettiin kaseteille autossa/walkmaneissä kuunneltaviksi.
    En myöskään halua pakkoasentaa mitään tiettyä toisto-ohjelmaa koneelleni vai siksi, että käyttämäni musiikkikauppa vaatii niin (vrt. Apple + iTunes)

    Jos vielä löytäisin musiikkikaupan, josta voin ostaa myös vanhempaa hittikamaa (myös suomalaista) uusien lisäksi, niin olisin tyytyväinen. Aina ei jaksa kaivaa vinyyliää esiin jonkin kappaleen kuunnellakseen, maksaisin mielihyvin siitä hyvästä, että voisin kuunnella näitä vanhoja hyviä biisejä siellä missä milloinkin liikun. Rajoituksetta.
    Spotify ei ole minulle vastaus.

  45. Sami says:

    Jos elokuvia tms. tuotteita myydään kappalehintaan, pitäisi saada alkupuolisko maksuttomasti. Jos elokuva on hyvä, sen haluaa nähdä loppuun asti. Kukaan ei halua ostaa sikaa säkissä.

  46. Jaakko Pyykkölä says:

    Ei DRM-kikkailuja on hyvä lähtökohta. Nykyisten kauppojen ongelma onkin juuri siinä, että käyttäjä ei koe hallitsevansa sisältöä (drm, mainokset, piratismivaroitukset, elokuva/musiikki toistetaan verkon yli eikä sitä saa omalle koneelle yms.), kun taas laittomissa palveluissa näitä ongelmia ei ole.

    Olisi myös mukavaa ostaa vaikkapa r-kioskilta latausseteleitä jotka voisi lunastaa haluamanaan ajankohtana (esim. nintendo wiin kauppa tätä tekeekin jo sekä irc-galleria). Opiskelija ei voi aina tietää milloin verkkopankissa on rahaa kun mielenkiintoinen levy/elokuva/tv-sarja ilmestyy. Näitä voisi sitten antaa myös lahjaksi.

  47. Haluan iTunesin leffa- ja televisiosarja”myymälän” Suomeen suomenkielisillä teksteillä ja yhtä aikaa Jenkkien iTunes-julkaisujen kanssa ilmestyvillä sarjoilla ja leffoilla.

  48. Ai niin ja en edes tiennyt että Suomessa voisi ostaa netistä ladattavia elokuvia ja televisiosarjoja. Ehkä se on näin alkuun ihan isoin ongelma.

  49. Sami says:

    Edellä onkin jo kerrottu lähes kaikki oleellinen. Lisään vielä: Pitäisi toimia myös muilla käyttöjärjestelmillä kuin Windowsilla.

    Tietysti jos käytetään avoimia formaatteja ilman DRM:ää, ei tuote ole sidottu mihinkään alustaan eikä ongelmia ole. Asiakas voi käyttää haluamiaan laitteita ja ohjelmia musiikin/elokuvan toistamiseen ja muuntaa ne muihin formaatteihin, joita varmaan tulevaisuudessa käytetään.

  50. Mikko says:

    Niin kuin aikaisemmin tuolla mainittiin, olisi Suomessa todellakin tarvetta Netflixin ja Hulun tasoisille palveluille. Digitaalinen taitaa kiinnostaa ihmisiä sen verran paljon että markkinoita löytyisi aina. Kaikki eivät halua fyysistä tuotetta.

    -Mikko

Leave a Reply