Tilanne: Joulun välipäivät, Helsinki, Tennispalatsin elokuvakompleksi. Ohjelmistossa ei mitään näkemisen arvoista, mutta kun kerran tänne asti on lähdetty, jotain pitäisi katsoa, mieluiten jotain joka eniten hyötyy valtavankokoisista valkokankaista. Suunnataan siis ykkössaliin ja katsotaan tarjokkaista ainoa, jossa on lohikäärmeitä: Eragon.
Ja kyllähän niitä paukkuja ja rytinää sitten piisasikin. Näyttelijät hoitivat arkkityyppiset roolinsa vailla yksilöllisyyden painolastia, ja miekat ja haarniskat oli taidettu tilata suoraan Mattelilta oheiskrääsätuotannon helpottamiseksi. Ai niin, ja se tarina. Tehdäänpä koe: kuulostaako seuraava juonikuvio tutulta?
Kaunis Prinsessa pakenee mukanaan jotain Pahalta Hallitsijalta varastettua - kutsukaamme sitä MacGuffiniksi. Pahan Hallitsijan Tummanpuhuva Kätyri saa Prinsessan kiinni, mutta vasta kun tämä on saanut toimitettua MacGuffinin toisaalle. Pallinaamainen Maalaispoika sattuu paikalle ja ottaa MacGuffinin haltuunsa. Käy ilmi että Maalaispojan paras kaveri on menossa pois liittyäkseen Pahaa Hallitsijaa vastustaviin kapinallisiin. Eipä aikaakaan kun Tummanpuhuvan Kätyrin MacGuffinia jäljittävät joukot löytävät Maalaispojan kotiin ja tappavat hänen huoltajansa, mutta hän itse pelastuu koska oli tapaamassa brittiaksentilla puhuvaa Parrakasta Erakkoa. (Hupaisana detaljina mainittakoon, että Kätyrin joukot unohtavat tuikata Maalaispojan kodin tuleen, joten Erakon on sittemmin tehtävä se.) Parrakas Erakko paljastuu ainoaksi henkilöksi, joka voi auttaa Maalaispoikaa MacGuffinin suhteen, joten he matkaavat kyläpahaseen, jota tässä kutsumme yksinkertaisesti nimellä The Most Wretched Hive of Scum and Villainy. Siellä Pallinaamainen Maalaispoika joutuu luonnollisesti vaikeuksiin, ja saa niitä paetessaan ensikosketuksensa omiin yliluonnollisiin erityislahjoihinsa. Saatuaan sattumalta tietoonsa Kauniin Prinsessan olinpaikan Maalaispoika päättää lähteä hullunrohkealle pelastusretkelle, joka luonnollisesti onnistuu kaiken todennäköisyyden vastaisestikin mutta jonka päätteeksi Parrakas Erakko joutuu uhrautumaan hänen puolestaan. Kaunis Prinsessa johdattaa Maalaispojan ja hänen uuden kaverinsa, Hurmaavan Rentun, kapinallisten luo, mutta ah ja voi! Tummanpuhuvan Kätyrin väki seuraa heitä ja kapinalliset joutuvat valmistautumaan Viimeiseen Taistoon. Maalaispoika ja Prinsessa lähentyvät toisiaan. Hurmaava Renttu ei ensin osallistu taisteluun, mutta liittyy sitten kapinallisiin enemmän tai vähemmän ratkaisevalla hetkellä. Pallinaamainen Maalaispoika ottaa yhteen Tummanpuhuvan Kätyrin kanssa, voittaa, ja ratkaisee koko taistelun.
Odotan vakavissani, että jatko-osassa Prinsessa paljastuu Maalaispojan sisareksi. (Sillä jatko-osahan tästä on tulossa, no question about it.)
Ehkäpä masentavinta Eragonissa on, ettei se edes yritä naamioida kopiointiaan. Tarkemmin sanoen, se vain ei yritä, piste. Tutunturvalliset kuviot käydään lävitse ilman sen parempaa syytä, kuin että näin on tehty ennenkin ja hyvät rahathan siitäkin tuli. (Tai kuka tietää? Ehkäpä romaanin 19-kesäinen kirjoittaja ei todellakaan tajunnut, mitä oli tekemässä. Se ei kyllä ole elokuvalle mikään puolustus. Eikä leffa tosiaankaan kannusta kahlaamaan kirjaa lävitse.) Jos elokuvalla on pelastava piirre (söpön lohharinpoikasen lisäksi), niin ehkä se, että se toimii peruskoulutasoisena kuvamateriaalina käsikirjoittaja Puskalan suuresti rakastamalle Joseph Campbellin Sankarin vaellus-myytinselitysmallille. Toisaalta juuri tällaiset kaavamaiset, ajatusköyhät kyhäelmät ovat yksi syy, miksi itse soisin herra Campbell-vainaan jo tulevan haudatuksi.
Tai sitten masentavinta on se, miten totaalisesti ohjaaja Stefen Fangmeier tuhlaa loistavien näyttelijöiden kuten John Malkovic, Jeremy Irons ja Robert Carlyle lahjat. Jokainen heistä tekee varsin irtonaisen suorituksen, mutta muottimaisen roolin rajoja ei kukaan pääse ylittämään.
Jos vakavissanne harkitsette Eragonin katsomista, tehkää kuten minä: älkää ainakaan maksako siitä. (Sorry, Tommi - taidamme olla sinulle lippujen hinnan velkaa.)
Archives
