Archive for the ‘Reviews’ Category

Energia’s army of geeks review films, games, books and other stuff.

CMX: Talvikuningas

September 6th, 2007 by Timo Vuorensola

(This entry is in Finnish, and talks about a science fiction –themed album by a Finnish band, CMX, called “Talvikuningas”. You can download the album for 12,50€ from this address.)

Blogissamme on harvemmin levyarvosteluja, mutta kotimaista tieteismusiikkia arvostelemme aina kun sitä jostain vastaan putkahtaa. Tässäpä pari sanaan CMX:n uutukaisesta, Talvikuninkaasta.

”Taivas alkaa punertaa, se tietää mitä odottaa
kun telakointiasemilla hehkuu keulat alusten.
Ne lepäävät kuin haavoittuneet eläimet, niin väsyneet,
niin herää kaupunki saarrettu aamuun päivänsä viimeiseen.”

Jos albumi alkaa näillä sanoilla, se ei voi olla kokonaan paha. Ja miksi olisikaan, onhan kyseessä suomen parhaita ja omaleimaisimpia rockpumppuja – CMX. Kahdeksankymmenluvulla nuorten poikien punkkibändistä ollaan edetty hevin, suomirokin ja tupla-proge -albumin kautta ihka oikeaan teemalevyyn, Talvikuninkaaseen.

Teema-albumit ajavat vanheneville artisteille saman kuin moottoripyörä viisikymppisille insinööreille. Ja aivan kuten moottoripyörätkin, myös teemalevyt voivat hurauttaa bändin sataaseitsämääkymppiä päin tiiliseinää. On enemmänkin sääntö kuin poikkeus, että elähtäneiden rokkikukkojen pompöösit vuodatukset kiedotaan pakahduttavaan läjään levyjä, monitahoista sekavaa tarinaa ja huimia visioita, jotka purkautuvat väsyttävinä kymmenen-plus –minuuttisina eepoksina kuulijoille, jotka eivät ymmärrä mistään yhtään mitään.

Myös CMX:n Talvikuninkaassa toistuvat nämä elementit – massiivinen taustatarina, kymmenen minuutin moniosainen avausraita, hämärä tulevaisuudenvisio ja DVD-kotelon kokoinen jättimäinen cd-kotelo maalautettuine levyvihkoineen. Ainoa kysymys on: kantaako levy itsensä? Lyhyttä vastausta ei ole, joten mennäänpä pari askelta taaksepäin ja pureudutaan elementteihin, josta albumi on tehty.

Ensimmäiseksi on hyvä havaita, että levy edustaa harvinaista, joskin syyttä unohduksiin jäänyttä musiikin alasuuntausta, suomalaista tieteismusiikkia. Scifi-teemaisia levyjä eivät suomalaisbändit emoilultaan, hevitykseltään tai inhorealismiltaan juuri puske pihalle, joskin yksittäiset artistit jaksavat ilahduttaa meitä scifi-friikkejä irtobiiseillä. (Näistä on SF Rediscovery –niminen porukka koonnut ilahduttavan kokoelman, joka kantaa nimeä Avaruus Suomessa – levystä lisää vanhemmassa blogientryssämme, ja tarkemmin albumiin pääset tutustumaan SF Rediscoveryn MySpace –sivustolla.) Siksipä kokonainen albumillinen täynnä tulevaisuudenvisioita, teknobabblea ja mystiikkaa saapuu täyttämään tyhjyyttään ammottavaa lokosta maamme musiikkikentässä.

Musiikillisesti CMX tunnetaan proge-heavy –henkisestä, omaleimaisesta soundista joka aikanaan toi shamanistisuudessaan tunnelmia rauta-ajan suomesta, mutta hitaasti kääntyi kohti futuristisempaa ilmaisua, menettämättä kuitenkaan perusvirettään. Talvikuningas on selvää jatkoa aikaisempien albumien Dinosaurus Stereophonicus ja Aion viitoittamalle tielle, jossa monimutkaiset biisirakenteet saavat ystäväkseen hienovaraisesti käsiteltyjä lauluja. Sävellykset ovat tuhteja, soljuvat eteenpäin hyvässä tasapainossa ja välistä löytyy niin kevyttä fiilistelyä Pink Floydin maisemissa, hevijunttausta Mokoman hengessä ja punkkihuudatusta Wastedin malliin. Kokonaisuutena Talvikuningas on raskaampi kuin viime aikojen levyt, eikä sieltä löydy ensimmäistäkään sinkkukelpoista rallattelua, toisin kuin useimmilta levyiltä sitä ennen.

CMX:n vokalisti-basisti A.W. Yrjänä on sanoittanut ja säveltänytkin suurimman osan levystä. Hänen helmasyntejään ovat osaa kuulijoista ärsyttävät, osan taas suuresti rakastamat kryptiset sanoitukset ja melko yksipuolinen laulusoundi, joka ei kestä kovin monimutkaisia revittelyjä. Talvikuninkaalla A.W. kuulostaa kuitenkin paremmalta kuin aikoihin, laulut istuvat musiikkiin hyvin, eikä bändin muuten erittäin korkeatasoinen soitto tällä kertaa tunnu kiilaavan sen ohi, kuten Aionilla pääsi käymään. Tasapaino on tärkeää.

Selvää on, että Yrjänä on scifinsä lukenut. Tekstit ammentavat bensansa tieteiskliseiden määrättömän syvästä arkusta, ja yhdistävät langat eivät tunnu erityisen kestäviltä. Enemmän kuin loistavia kokonaisuuksia, sanoitukset tarjoavat herkullisia soundbytejä. Vai kenet jättää kylmäksi sellaiset lauseet kuin ”Kerran jäätyy kaikki aine, pimeys ottaa omakseen joka hiukkashitusen, ja entropia lakaisee peilin tyhjäks fotoneista, muistoista ja tallenteista, avaruus on tyhjä taulu, aika loputon.” Mitään järkeähän siinä ei ole, mutta hyvältä kuulostaa! Bravo!

Kokonaisuutena Talvikuningas on upean näköinen (erikseen pitää hattua nostaa konseptitaiteenomaisen kuvituksen maalanneelle Sami Saramäelle) ja kuuloinen paketti, joka kuitenkin jättää toivomaan niitä paria erinomaista, esiin nousevaa kappaletta. Tasaisen hyvät biisit eivät juuri toisistaan tyylillisesti erotu, mikä saakin levyn sujahtamaan ensimmäisillä kuuntelukerroilla ohi korvien. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että Talvikuninkaassa on kätkettyjä ominaisuuksia, jotka – jos levylle suvaitsee antaa vain aikaa – kypsyvät ja kohoavat pintaan, lunastaen kaikki ne lupaukset joita rouhean visuaalinen levy roiskii ympäriinsä.

Jos jotain yleisarvosanaa pitäisi levylle antaa, pistetään nyt vaikka nelonen. AMK-asteikolla.

- Timo “3114/8000″ Vuorensola

UPDATE: CMX:n Talvikuninkaasta on tehty myös lyhytanimaatio, jonka lukijamme Ville ystävällisesti kaivoi netin kätköistä. Videon ovat ohjanneet veljekset Sampsa ja Janne Kukkonen, eikä se ole oikeastaan yhtään hullumpi scifi-fiilistely. Jos nyt kaivamalla pitäisi kaivaa jotain natistavaa, hahmojen turpavärkit ovat karuhkoja, muuten liike, kuvat ja yleinen tunnelma osuvat nappiin. Kyllä se suomalainen scifi tästä vielä ponnistaa, hienoa!

UPDATE 2: Sydänpysähdys!

Jee! CMX tietää meitin! Lainaus kysy/vastaa -palstalta:

[9.9.2007]
Star Wreck -tiimi kiittää CMX:ää! Suomalainen tieteismusiikki kunniaan. Talvikuningas on erinomainen. Danke!

Iron Sky vaan sinnekin! Ja joskushan täältä on lähdettävä.

Babylon 5: The Lost Tales – Voices in the Dark

July 31st, 2007 by Jarmo Puskala

Order Babylon 5: The Lost Tales - Voices int he DarkSo, the first of the Babylon 5: The Lost Tales, Voices in the Dark has been released in the US. Even though Finland had a very rapid Babylon 5 fandom, there hasn’t been that much expectation for them. Possibly due to Babylon 5: The Legend of the Rangers tv-movie that I still haven’t managed to finish watching. Mostly because it sucks worse than the vacuum of space in the Alien films.

This time however, I not only managed to watch the whole thing, but I have to admit that I liked it. Sure, Voices in the Dark has it’s problems, but it felt like the good old B5 I stayed up watching all those years ago and didn’t get enough sleep before school. Actually, it had much of the same problems, they just seemed more obious now when the quality of TV productions is a lot higher in general than in the early 90′s.

Let’s start with the format. Now, Voices in the Dark isn’t really a fish nor a bird, it’s a chimera, containing a bit of both and looking mighty odd. It’s two 45 minute episodes wrapped into one 90 minute dvd movie. There isn’t any real connection between them, exept for a thematic one, but they aren’t separated either. So if you watch this as a movie you’ll be scratching your head. Just take it as two episodes watched together.

There were entire scenes contaning nothing but exposition in dialogue, the sets were cheaper than ever and even though the CGI was done by the same company as Galactica, well, let’s just say that Energia would have delivered better quality for less cash (so JMS, if you’re reading this and not completely pissed at the LotR bashing, give us a call…).

Then again, I found it very refreshing that the two stories in the film didn’t rely on visuals or action. Instead there was a lot of long, poetic speeches and pondering between moral choises – the things that B5 did best. And unlike the rather misleading trailer lets you believe, this time there was no ancient evil threatening to drown the whole galaxy in darkness. Instead there was humor and some self-consious put-ups of certain elements of the show.

So, all in all, it was fun watching B5 again, I especially liked the ideas in the first part, consentrating on Lochley, while the second part about Sheridan felt more complete and polished. I’ll be waiting for the upcoming parts.

In Europe the DVD is released in September and for once it’s not too expensive. Play.com offers pre-order for 15.49e. At least for me that’s a price I’m willing to pay even for nostalgias’ sake. Compare that with, for example, the HD releases of original Star Trek clocking in $217 per season. Well, I guess if you have money to buy a HD player and a TV you can afford expensive box sets as well.

Live Earth

July 8th, 2007 by Timo Vuorensola

I found myself spending most of the saturday watching the world’s longest, biggest and whatever superlatives you can come up with concert Live Earth, a 24-hour huge event set up by Al Gore and Kevin Wall. The main aim of the concert was to gain attention towards the climate crisis Earth is facing, and I think it succeeded pretty well. Most of the bands performed at least reasonably well considering how big an event it was and how many artists were playing on the stage after each other.

Most of the show I watched on a stream from MSN (where quality was obviously bad), but also on our TV as well (and no, I don’t have digibox). Too bad YLE thought that horseracing and mobile games had more important message than Live Earth did (and I was amazed what kind of an idiot extravaganza they had called to the studio as commentators…), so there was only small fraction of the concert on Finnish national TV.
Between the bands there was a set of short films from 60 directors which offered a different kind of ways to deliver the message. Many of them were either boring or too educational, but some of them were able to shine above the rest with a humoristic approach or just plain good idea. You might want to check out the following ones:

Chris Bran: Switch On, Switch Off

Sophie Keller & Oli Barry: Bob & Harry: The Last of the Polar Bears

Joe Cole: Lighbulb

Sam Arthur: Super Power Bloke

Transformers

July 3rd, 2007 by Jarmo Puskala

“There’s a thin line between being a hero and being a memory.” -Optimus Prime

Minulla on pienenä ollut tasan yksi Transformers -lelu, eikä piirretystä ole minkäänlaista muistikuvaa. Mutta koska olen nörtti, niin Transformers -elokuva on pakkokatsottavaa jo ihan isojen robottien takia.

Jättirobottimättöä onkin annosteltu reippaan kokoisella lumikolalla, mutta onneksi ei sen suuremmilla maansiirtovälineillä. Oikeastaan Transformersissa on kaikkea mitä poika voi toivoa ja vähintään riittävästi. Ainoastaan pituutta on Michael Baylle tuttuun tyyliin liikaa. Kuten Pirates of the Caribbeanin jatko-osat, Bad Boys II ja moni muu nykyelokuva, niin Transformers olisi voinut hyvin olla tunnin lyhyempi. Nimenomaan voisi olla, sillä tylsäksi sekään ei ehdi käydä, kyse on enemmän liian isosta karkkipussista.

Leffana Transformers on tämän vuosikymmenen merkkipaalu. Vaikka kyseessä onkin 80-luvun piirretyn uudelleenlämmittely, Transformers on niin tiukasti ajassa kiinni, että 30 vuoden kuluttua siinä riittää niin nostalgoitavaa tämän päivän lapsille kuin tutkittavaa antropologien armeijalle. Oikeastaan koko idea vanhan tv-hutun muuttamisesta jättielokuviksi on itsessään hyvin 2000-lukulainen juttu. Samoin kuin elokuvan asenteet lähi-itää kohtaan ja X-Filesin ajoilta juontuva paranoia salaisista virastoista. Myöskin Yhdysvaltain armeijaa fetisöidään niin parhaina Ronald Raygunin aikoina, sotilaiden ollessa Autobottien kaltaisia suoraselkäisiä suojelijoita ja lasten ystäviä.

Jenkkiarmeijan tekijöille antama tuki näkyy niin asenteina kuin mahtavina maasotakohtauksina. Esimerkiksi ilmatuen kutsuminen taistelukentälle esitetään huomattavasti realistisemmin kuin morsetus. Jos tätä elokuvaa uskotaan, helpoin tapa käyttää 40-vuotiasta radiota morsetukseen on modata siihen ruuvimeisselillä kiinni tietokone ja kirjoittaa lennosta ohjelma joka esittää morsekoodin graafisesti. Mutta mitäpä sen väliä, kun sotakohtauksissa päästään näkemään Hercules C-130 -koneen kylkeen pultattu 105-millinen haupitsi tositoimissa.

Armeijan lisäksi myöskin useat monikansalliset yritykset tuotemerkkeineen esiintyvät elokuvassa positiivisessa valossa. Pisimmän korren vetään General Motors, jonka autot ovat kirjaimellisesti pääosassa. Bumblebee on (tietävämpien kavereiden mukaan) muuttunut piirrettyjen sympaattisesta Kuplasta uudeksi urheiluautoksi. Uusi Camaro onkin varmasti jokaisen pojan (ja aika usean tytön) toivelistalla. Kukapa ei haluaisi urheiluautoa, joka muuttuu jättimiseksi taistelurobotiksi ja on uskollinen kuin paraskin paimenkoira? Myöskin Nokialle on varattu paras tuotesijoittelukohtaus ikinä.

Mikä tekee Transformersista hyvän leffan on se, että kaiken hölmöyden, naiviuden ja typeryyden antaa anteeksi siksi, että se on vain niin kertakaikkisen hauskaa katsottavaa. Loistava kesäleffa ja vuoden paras syy paeta hellettä ilmastoituun saliin. Tätä ei pidä vähätellä, sillä se ei voi olla vahinko. Hyvin pitkälti samat kommentit pätivät jo Bayn ohjaamaan Bad Boys 2:n, joka oli helvetin viihdyttävä leffa vaikkakin sen tunnin verran liian pitkä.

“Heroes never die. I, Optimus Prime, can never be conquered.”

Traileri