Archive for the ‘Stories’ Category

Sometimes we just make stuff up.

Energia Productions, 140 years of distilled excellency!

December 2nd, 2007 by Timo Vuorensola

Swimming pool, sauna, a table literally filled up with alcohol and food, 4chan, guitar hero and around 50 people was the name of the game for this weekend, when Energia team threw a pikkujoulut-party here in Tampere, the center of the world. The main reason for the party was actually our collective birthday – the Energia office team 140 years birthday. Me, Samuli, Antti, Jarmo and Laku all have b-days pretty close to each others, and since last year we learned that it’s pretty stupid to buy together gifts to each one of us each week, so we just decided that we’ll invite our friends and have a party.

kuva002.jpg
Samuli, Atte and Monto are enjoying the pool. Sorry about shitty picture quality, if I find somebody with better pictures, I’ll try to throw a better one here.

The place we rented was this cool joint with sauna, enough space and as a super bonus – a pretty large swimming pool (the place is called Kotilosauna – it’s reasonably priced, so if you wanna have a good party in Tampere, get that place – end of commercial break!). We had asked everybody to bring along some alcohol and something to eat, and pretty soon there was around nine thousand (maybe a little over) bottles of vodka, beer, koskenkorva and wine to keep us entertained.

I’ve never been a huge fan of company parties actually, since in most cases they have two major flaws: a) somebody has organised a shitload of stupid little ‘games’ to entertain guests, and b) the people would rather be somewhere else than spending time with the same boring faces they barely manage not to kill at workplace during weeks. And usually it gets pretty dirty in the end, somebody says something to somebody, somebody fucks wrong person or something like that… you know the drill.

With Energia, it’s a bit different. Although Antti might disagree, we actually enjoy spending time with each other and our closest business associates – and on top of it all, we are so cool and hypersexy it’s just an aura of awesomeness that nothing else is required! We also decided not to organize any specific program – my experience is, that if you have enough alcohol and the critical mass of good people is reached, nothing else is required.

Only speciality for the evening we had planned – which I would like to suggest also to everybody thinking of something funny in party – was that we looped a slideshow of pictures I had been collecting from 4chan for the last couple of months during the whole party. It’s not intrusive, doesn’t require music to be turned out for example and people sitting silently, and the pictures can just flip in the background, but if somebody wants to have a good 10 minutes of laughter after few drinks, nothing could be better. Me and Antti were literally rolling on the floor with our eyes wet when we just had a little break from sauna and watched some slides.

My personal opinion is that Guitar Hero is the cancer that’s killing good parties. I’ve been to couple of GH-ridden parties and just hate to stand and watch people playing like shit some tunes I would actually like to listen. But regardless of what I had specifically asked for, Laku brought X-box and Guitar Hero… But I have to say it was a good thing. The place was big enough for us to listen to *real* music in the pool room, and the GH-freaks really had a good time playing the game in the adjacent room. So, I think what we learned from this was that Guitar Hero fits to parties ONLY if there’s another same-size room with a stereo playing real music and people are not forced to listen/watch GH.

So, eventually everything went well. It was unbelieveable, but having invited around 50 people there, there was not a single asshole around (a pool full of dicks, though…), not a single passing-out-in-a-toilet-situation, no fights or arguments, only damn good party and nice pikkujoulu. Afterwards we headed – as it seems to be our habit – to YO-talo, where the things kept going on to early morning hours.

Same time next year, I guess!

Ps. as an eye-opening experience, Johanna, our scriptwriteress, brought some cheese and mustard from I think Denmark along, and although at first combining them together seemed like blasphemy to me, they went together very well! Just try, buy Koti Sinappi for example and some Mustaleima, and try them together, it’s great!

Kollektiivista fantasiaa: Vainajala.

November 16th, 2007 by Jarmo Puskala

(English summary:This is again one of the “collaborative stories”. This time it’s a fantasy type of thing inspired by Finnish mythology. For those of you who don’t speak Finnish, here’s a famous Finnish painting of the River of Tuonela. Tuonela being the place of the dead.)

Akseli Gallen-Kallela - Tuonelan Joella (1903)

Akseli Gallen-Kallela – Tuonelan Joella (1903)

Timo oli tänään puhumassa Sosiaalinen Media Oppimisen Tukena -tilaisuudessa Mikkelissä. Tälläkin kertaa tehtiin yhteisöllinen synopsis, tosin nettikameran ja mikrofonin välityksellä. Viimeksi Stadiassa syntyi kollektiivista kyberpunkkia, tällä kertaa syntyi kollektiivista fantasiaa:

Vainajala

Ja herramme vuonna kaksituhatta ja viisikymmentä, eivät kuolleetkaan pysyneet kuolleina. Vaikka raadot multaan haudattiin, eivät papit eikä loitsut saaneet niitä maaksi maatumaan, vaan kynsin kalmot kaivoivat tiensä päälle maan.

Tämä kauhistutti eläviä, kun vaimot ja lapset ja vanhemmat kävivät koteihinsa, vaikka heiltä olisi puuttunut jalka, käsi taikka pää. Kukin oli kuten kuollessaan ja ketkä olivat vanhuuteen nuukahtaneet, olivat heikkoja ja hauraita kuin eläessäänkin. Mutta ei kukaan ollut aivan niin kuin ennen, vaan näkyi se heidän silmistään, kuolleet sydämet täytti suru ja kaipaus.

Minun tyttärenikin tuli takaisin. Kuuro, mykkä ja sokea parka, jonka tuhkarokko vei viikkoa aiemmin. Enkä tiedä kuinka hän löysi tiensä kotiin, mutta illalla kuulin ovelta pienen käden koputuksen. Minä pesin mullan ja lian ja sänkyyn peittelin ja sydämeni kylmeni kun hän tarrasi käteeni ja puristi. Puristi niin kuin ei olisi halunnut kuunaan päästää irti, vaan vajota takaisin tuonelaan ja viedä minutkin mukanaan.

Minä olen vain rampa haudankaivaja, mutta en kalmoja kavahda. Sillä niin monta olen saattanut Tuonelan lauttaan. Mutta sitä minä kavahdan, jos lautturi kieltäytyy matkustajasta ja komentaa palaamaan takaisin. Murhamiehiäkin olin haudannut ja kaikki olivat hipihiljaa kuopissaan nukkuneet. Mitä niin pahaa minun tyttöparkani olisi voinut tehdä, ettei tämä Tuonelaankaan olisi tervetullut?

Aamulla minäkin riensin pappilaan ja jonotin sakastiin puolivälistä perunamaan. Pappi sanoi, ettei hän pysty auttamaan. Riivattuja ovat nämä raadot ja sitten hän käski heidät arkkuunsa naulaamaan. Mutta pian meiltä loppuisi naulat, kun ei kukaan kuole konsanaan. Kohta kaduilla kuolleet vaeltaisi vain, vaikertaen sitä kummaa kaipaustaan.

Kotona lapseni odotti, mutta hänellä ei ollut nälkä lain, kylmää valitti vain. Ja uuniin laitoin tulen ja kannoin viltissä lämpimään. Ja minä vannoin, että hänen puolestaan teen mitä vaan. Äitinsä oli kuollut jo vuosi aiemmin, eikä häntä ollut kuulunut takaisin. Eikä ketään ketkä ennen uutta kuuta olivat Manalle matkanneet.

Yön istuin ja aamun kajonkin, eikä tyttöni ote irronnut, puristi kättäni aina vaan, luulen, että rukoili auttamaan. Voisinko minä muuta tehdä, kuin kohtalon ottaa omiin käsiini ja matkata itse manalaan? Ja niin minä linkkasin hautuumaalle jossa tyhjät haudat aivan kuin nauroivat kaivajalleen. Yhteen niistä minä makasin ja söin sienen ja toisenkin. Jos minäkään en Tuonelle kelpaa, niin kotimatkaa en tahdo että tämä rampa taittaa päänsä kainalossaan.

Ja kohta olin laiturilla lautturin. Ja se virkkoi niin, että Tuoni täynnä on, korvauksen jos antaa niin matkan saa, mutta ei ole paikkaa rannoilla Manalan, johon mahtuisi matkamies jalallaan astumaan. Kirosin petturin ja pirutkin, mutta lautturi katsoi vaan ja kehotti lauttaansa astumaan.

Täynnä oli manan majat kulkijoista kummoisista. Oli vieraita mulle kaikki niin, väreiltää mustasta punaisiin. Enkä minä heidän kieltään tiennyt tai tuntenut, mutta tiesin mistä puhuivat. Oli tullut lännestä pilvi meillekin ja monta vienyt mukanaan. Kiertäjät kertoivat, että meren tuolla puolen, oli syttynyt uudet auringot palamaan. Eikä niiden leimussa elänyt yksikään.

Kaikki lapset uuden auringon oli käyneet Manan majoille marssimaan, tulen loimussa parijonossa ja hiljaa kulkeneet alle maan. Ja sama kohtalo olisi kaikilla edessä, kun tummin pilvi olisi kohdalla. Muuta ei ole jäljellä, kuin nauttia niistä päivistä mitä meille on annettu alla vanhan auringon. Ketkä nyt kuolivat, takaisin tulivat maailmalle hyvästejä heittämään ja rakkaansa noutamaan. Ja heitä meidän tulisi vaalia ja maailmaa maanpäällistä, sillä kauan ei ole aikaa meistä kellään, kun Tuonelassa taas on tilaa, ei jää yhtään ihmistä päälle maan, eikä ketään kuolleita muistamaan.

Ja Vainajala on meidän kotimme, koko maailman ja kaikkien kansojen.

Kollektiivista kyberpunkkia: Horsma Rakkaalle.

October 15th, 2007 by Jarmo Puskala

(This is a collective story synopsis based on ideas from the people at our lecture in Stadia today. It’s in Finnish – and it’s crap so don’t worry.)

Kävimme tänään Stadiassa luennoimassa yhteisöllisestä elokuvanteosta, Wreckistä, Rautataivaasta ja muusta sellaisesta. Pitkästä aikaa teimme myöskin yhteisöllisen elokuvasynopsiksen, joka siis tarkoittaa sitä, että yleisöltä kysellään ideoita ja niistä kasataan sitten vartissa jokin enemmän tai (yleensä) vähemmän koherentti synopsis. Tällä kertaa lopputuloksena oli kevyesti kyberpunkahtava/filmnoirahtava tarina kovaksikeitetystä tekoälypoliisista:

Horsma rakkalle.

Vuonna 2099 data on korvannut rahan internetin valuuttana, rikas yläluokka hallitsee Sisältöä, jolla voi ostaa mitä tahansa. Elokuvalla maksat pizzan, kymmenen tuntia erotiikkaa maksaa kuukauden vuokran. Musta pörssi rehottaa. Tekoälyt ovat jokapäiväisiä, mutta maailma on vaarallinen paikka ja tulevaisuudessa tasa-arvo tarkoittaa sitä, että ihmiset ja kodinkoneet ovat kaikki samaa petollista paskaa.

Irwin Volkswagen on kovaksikeitetty poliisiauto Itä-Helsingistä, tarkemmin ottaen komisario Lahden rikospoliisissa. Irwinin vaimo on perhepäivähoitaja Liisa Mäkelä, melkoisen lihaisa saalis koppiautolle. Mutta kukaan ei ole täydellinen, Liisa on varsin viinaan menevä nainen ja Irwinin viipyessä pitkillä partiokierroksilla on ehtinyt kasvattaa melkoisen velan eräälle mustan pörssin datakauppiaalle. Maksaakseen velkansa Liisa kopioi Irwinin työssään nauhoittamia poliisivideoita – takaa-ajoja, ampumisia, jopa muutaman ylinopeussakon, jotka kuitattiin luonnossa konttoriosassa…

Pian samaisen datakauppiaan runneltu ruumis löytyy Merihaan rannasta. Irwin väittää, ettei tiedä asiasta mitään, mutta menettää poliisimerkkinsä ja pidätetään virastaan, kun piraattisivustoille leviää Turvakamera Tapio Securitaksen nauhoitus, joka näyttää Irwinin peruuttavan uudestaan ja uudestaan maassa makaavan datakauppiaan yli.

Irwin, jonka elämä on syöksykierteessä, ajaa konttorilta suoraan Merihakaan kovistelemaan Turvakameraa. Tavallinen tarina olisi, että joku surkea kameranretku yrittää lavastaa taas tuhota yhden melkein rehellisen poliisin uran, sitä on nähty. Tämä turvakamera ei kuitenkaan laula, ei edes Irwinin peruutettua tämän tolpan 20 asteen kulmaan. Se huutaan vaan Irwinin menettäneen tekoälynsä ja esittää uudestaan samaa nauhaa, jolla Irwin runnoo maassa makaavaa datakauppiasta..

Lähes vakuuttuneena omasta mielenvikaisuudestaan Irwin ajaa lähiräkälään hukuttamaan murheensa bioetanoliin. Siellä hän saa kuitenkin puhelun ystävältään Ylikomissaario Ford Mondeolta, joka kertoo viimeisimmän piraattisatamaan tehdyssä ratsiassa löytyneen Irwinin videoita. Jokin ei ole kohdallaan. Irwinin epäilykset heräävät ja hän palaa kotiin ja löytää vaimon pakkaamassa tavaroitaan vieraaseen mustaan limusiiniin. Vihastuksissaan humalainen Irwin iskee vaimoaan ovella ja vieras auto pakenee paikalta.

Itkuinen Liisa vakuuttaa, ettei asiat ole niin kuin Irwin luulee, hän rakastaa Irwiniä liikaa ollakseen tämän kanssa. Hän on vain juoppo vanha lihasäkki joka kopio Irwinin tiedostoja tämän nukkuessa. Irwin on viimeisiä suoraselkäisiä autoja koko kaupungissa, hän ansaitsee parempaa. Siksi Liisan täytyy lähteä, ettei hän satuttaisi Irwiniä enää enempää. Irwin on raivoissaan, hänen elämänsä on murusina, hänet ollaan tuomitsemassa murhasta ja päästyään vankilasta hän on liian vanha ja ruosteinen muuhun kuin koulutaksiksi Ivaloon.

Tällöin vieras limosiini palaa renkaat kirskuen paikalle. Sisältä purkautuu joukko asentajia ja Tapio Securitas, linssi tummana Irwinin kovisteluista. Turvakamera alkaa huutaa että hän tiesi ettei hänen pitäisi luottaa Liisaan, täällä hän on miehensä etuistuimella vaikka heidän pitäisi olla lautalla matkalla Ruotsiin, aloittamaan uutta elämää yhdessä.

Koko synkkä vyyhti paljastuu Irwinille. Yönä jolloin datakauppiaanretku kuoli, Liisa oli hypännyt rattiin, ohittanut Irwinin ajoneston ja sopinut tapaamisen kauppiaan kanssa Tapio Securitaksen kortteliin. Sen piti olla täydellinen rikos, anonyymi yliajo joita kaupungissa tapahtuu joka päivä. Tapion piti olla silloin pois päältä – mutta tämä ei ollut voinut vastustaa ostovoimaista snuff-videota, vaan maksoi sillä asennuksensa ruotsinlaivan saunaosastolle.

Irwin karjuu Liisan käyttäneen häntä kuin esinettä, tehneen hänestä tappajan. Liisa itkee ja pyytää anteeksiantoa, mutta Irwin iskee kauko-ohjaimen nappia ja sulkee talon ovet ja ilmastoinnin. Tämän jälkeen hän lukitsee ovensa ja kaasuttaa.

Ruutu menee mustaksi dieselin savusta ja sen hälvennettyä näemme Liisan makaamassa kuolleena maassa yliajetun turvakameran vieressä. Keravalaisella teollisuusalueella Irwin kaasutta kohti yhtä viimeisistä vartioimattomista tasoristeyksistä. Tavarajuna lähestyy ja soittaa pilliään, mutta on selvää ettei Irwin aio pysähtyä.

Kuulemme vääntyvän metallin kirskuvan ja ruutu menee mustaksi.

THE END

Täytyy kehua, että Stadian porukalla oli muutamia niin loistavia ideoita, ettei niitä edes kehdannut pistää pikasynopsikseen. Jos sen nanovirusidean heittäjä satut lukemaan tätä blogia, niin hus novellia kirjoittamaan – siitä tulisi helvetin hienoa hc-scifiä.