Tuoreen kulttuuriministeri Paavo Arhinmäen linjaus laajentaa hyvitysmaksujen kerääminen kattamaan myös älypuhelimet on herättänyt melkoisen myrskyn netissä, osin aivan syystäkin. Tällä hetkellä Arhinmäelle ei voi olla kateellinen. Miehen esimerkillisen fiksut kommentit digikaupan edistämisestä ja turhan piratismisodan parissa pelleilystä suututtivat varmasti bunkkereihinsa linnouttautuneita tekijänoikeusjärjestöjä, ja nyt kun Arhinmäki linjasi mielipiteitään hyvitysmaksuista, ärtyi kärhämästä se toinenkin puoli.
Mitä mieltä me olemme henkilöinä, joiden toimeentulo on tiukasti kiinni kulttuurialan hyvinvoinnissa?
Koko hyvitysmaksuasiassa on nyt sekaisin kaksi erittäin tärkeää ongelmaa, jotka sotkeutuvat pahasti toisiinsa.
- Kulttuuriala puolustaa härkäpäisesti hyvitysmaksujen keräämistä, sillä hyvitysmaksuilla tuetaan laaja-alaisesti ja merkittävillä summilla monia tärkeitä kohteita, esimerkiksi nuorten kulttuuriharrastuksia. Toisin kuin siis usein uskotaan, hyvitysmaksut eivät mene vain tekijänoikeusjärjestöjen ja menestyvien artistien taskuun. Hyvitysmaksusta hyötyjistä voi lukea esimerkiksi täältä ja maksujen jakautumisesta täältä.
- Vaikka kannatammekin kulttuurialan rahoittamista, hyvitysmaksun kerääminen on tähän harvinaisen kehno mekanismi. Sen keräysperusteissa ei ole enää järjen hiventäkään, sillä aika ja käytännössä täysin uudistunut teknologia on ajanut täydellisesti koko järjestelmän ohi. Miksi? Asiaa avaa esimerkiksi Petteri Järvinen blogissaan.
Tilanne onkin tällä hetkellä hyvin ongelmallinen. On yhtä aikaa selvää, ettei hyvitysmaksun kerääminen voi jatkua entiseen malliin, mutta samalla hyvitysmaksun tuottamista varoista on muodostunut tärkeä osa suomalaisen kulttuurin rahoitusta. Vaikka puhutaan valtion budjetin mittakaavalla pienistä summista, ovat ne monille järjestöille tärkeä tulonlähde. Aiheesta kirjoittaa mainiosti mm. Hannu Oskala: 1, 2.
Tällä hetkellä hyvitysmaksusta on tullut samanlainen tuhoisaa asenneilmapiiriä levittävä ongelma kuin piratisminvastaisesta sodasta. Se saa kulttuurintekijät näyttäytymään kuluttajien silmissä ahneilta roistoilta – siis niiden kuluttajien, joiden pitäisi loppujen lopuksi maksaa artistien toimeentulo. Hyvitysmaksun perusteet eivät enää mahdu kansalaisten oikeustajuun, eivätkä artistit, jotka ymmärtävät digitaalisen levityksen ja nettimaailman realiteetteja, voi seistä nykyisen käytännön takana.
Kaikkia miellyttävää ratkaisua on vaikea keksiä, mutta uuden, toimivamman varainkeruumallin etsiminen pitää aloittaa pikimmiten. Nykyinen hyvitysmaksujärjestelmä uhkaa romahtaa rytinällä ja jos näin käy ennen kuin vaihtoehtoinen mekanismi on kehitetty, koko kulttuuriala etujärjestöineen on pahassa lirissä.
Me Iron Sky -projektin parissa työskennelleet olemme tehneet maailmanlaajuisella mittakaavalla pioneerityötä uusien rahoitusmallien kehittämisessä, ja tämä on noteerattu Hollywoodin suuria studioita myöten. Uusista rahoitusmalleista huolimatta tätäkään elokuvaa ei olisi tehty ilman mitä moninaisimpia tukia, verohelpotuksia ja rahastoja. Ne eivät olleet mitään almuja köyhälle, vaan tukea maksavat tahot myös saivat rahoilleen vastinetta.
Kaikkea maailmassa ei kuitenkaan voi mitata rahalla ja raa’alla kapitalismilla. Kulttuuri on oma itseisarvonsa. Se ruokkii luovuutta ja muuttaa maailmaa, riippumatta yksittäisten teosten kaupallisesta menestyksestä. Tästä syystä se kourallisen lukijoita keräävä runokirja ansaitsee olemassaolonsa siinä missä miljoonia katsojia keräävä popkulttuuriviittauksia viljelevä toimintaleffakin.
Olemme itse, niin diginörtteinä kuin kulttuurialan toimijoinakin, olleet erittäin tyytyväisiä ministeri Arhinmäen tähänastisiin linjauksiin. Kerrankin meillä on kulttuuriministeri, joka ei ole – suoraan sanottuna – täysin kuutamolla nettiasioista ja digitaalisen kaupan ja levityksen realiteeteista. Hyvitysmaksun laajentaminen on kuitenkin selkeä harha-askel, vaikka sitä myydäänkin järjestelmän viimeisenä rimpuiluna ennen sen täyttä uudistusta. Laajentamisen väliaikaisuus on kuitenkin lupaus, johon on mahdoton uskoa. Meistä tuntuukin, että pikkusormi lipuu jälleen hieman pirun suuntaan.
Päättäjät, kuluttajat, artistit, digitaalisen maailman tuntijat ja etujärjestöt: sen sijaan, että istuisimme omissa poteroissamme tai melttoaisimme soihdut ja talikot kourassa, isketään päät yhteen ja keksitään tapa, jolla hyvitysmaksujärjestelmä voidaan uudistaa tai purkaa niin, että lopputulos tukee kulttuurialan tulevaa toimintaa, mutta on oikeudenmukainen myös kuluttajille.
Janos Honkonen
Jarmo Puskala
Timo Vuorensola
Pekka Ollula
Jori Virtanen
English summary:
When tape recording became popular, the copyright companies threw a fit. In order to settle the matter, Finland introduced a blank media tax, which added a small sum to every tape bought. This sum was a compensation for the loss of income for the copyright companies, but it also serves as a way to collect funds for a broad range of cultural activities and programs. Since then, the blank media tax has since been added to empty CD:s, DVD:s, even hard drives, and now they’re planning on adding the tax to cell phones.
The blank media tax is a relic that has become a problem more than it is a solution. The bill is in a dire need of a complete revamp, and if it’s not done soon, it will completely fall behind the times, leaving a lot of important functions for the tax, such as funding youth oriented cultural programs, out of crucial support.
We are strongly against broadening the reach of blank media tax, and call for revision for the mechanics of the said tax.










